Kuvitellaan, että luet parhaillaan keskustelua, jossa väitellään sinua kiinnostavasta aiheesta. Osa keskustelijoista on kanssasi samoilla linjoilla, osa ei.
Yksi kommenteista saa näkemään punaista. Kommentti voi olla mielestäsi tyhmä, loukkaava tai ahdistava. Se menee kunnolla tunteisiin.
Mitä kehossa tapahtuu, kun pillastut?
Kehossa soi hälytys. Sympaattinen hermosto aktivoi lisämunuaisen erittämään adrenaliinia.
Kehosi puolustusreaktio ei erota ärsyttävää kommenttia hyökkäävästä leijonasta, se tunnistaa kiihtymyksen ja alkaa valmistaa sinua pakoon tai taisteluun.
Saatat tuntea kehossa kuohahduksen, terästäytymisen, kuin kasvaisit pituutta muutaman sentin. Adrenaliini se siellä kuohuilee, puskee veren lihaksiin ja tuo hetkeksi voimakkaan olon.
Pupillit laajenevat, kädet hikoilevat ja pulssi kiihtyy.
Miten kiihtyminen vaikuttaa aivoihin?
Kun kärkäs keskustelu menee tunteisiin, järkiaivoilta “sammuvat valot”.
Ihmisen aivoissa on tavallaan kolme tasoa. Niitä kutsutaan liskoaivoiksi, tunneaivoiksi ja järkiaivoiksi.
Yksinkertaistaen: Liskoaivot löytyivät jo muinaisilta liskoiltakin. Ne ovat karkeat ja alkeelliset.
Tunneaivot ovat hieman kehittyneemmät, sellaiset löytyvät kaikilta nisäkkäiltä.
Näiden lisäksi meillä ihmisillä on vielä järkiaivot, eräänlainen aivojen toimitusjohtaja. Ne sijaitsevat aivokuorella, joka on isoaivojen pinnalla oleva muutaman millimetrin paksuinen kerros. Siellä tapahtuu esimerkiksi tunteiden hallinta ja käyttäytymisen säätely.
Etuotsalohkon kuorikerros on uusin ja ihmismäisellä tavalla järkevin osa aivoista, stressin ja tunteiden säätelyn strateginen johtaja.
Kun joudumme pakene tai taistele -tilaan, toiminta ei enää ohjaudu fiksuimmasta osasta aivoja, vaan komento siirtyy syvemmälle, varhaisempiin ja karkeampiin liskoaivoihin.
Miten liskoaivot keskustelevat?
Klassisissa lännenelokuvissa on usein kapakkatappelu. Kaksi kuumakallea aloittaa nyrkkien heiluttelun, ja kohta koko saluunan asiakaskunta mättää toisiaan turpaan.
Verkon keskustelut noudattelevat samaa kaavaa. Yksi provosoi, toinen vastaa – ja pian kaikki paikalle sattuneet liskoaivot riehuvat adrenaliinipäissään. Aggressiivisuus on tarttuvaa.
Alkeelliselle tasolle jumiutunut keskustelu lakkaa olemasta sitä uteliasta ajatustenvaihtoa, jota se ehkä aluksi oli. Siitä on tullut taistelua täysiä idiootteja vastaan. Sekä-että -ajattelulla ei ole sijaa. Mielipiteet jyrkkenevät, kunnes jäljellä on enää kaksi vastakkaista kantaa. Jokaisen keskustelijan on valittava puolensa.
Kohta kaivetaan jo poteroita. Kommentit käyvät yhä loukkaavammiksi ja polarisoituneemmiksi. Keskustelijat käyttävät sanoja, joita eivät ikinä kasvotusten käyttäisi. Vaikka olet miten ilkeä, et joudu maksamaan sosiaalista hintaa.
Mikä saa meidät koukuttumaan liskoiluun?
Me hakeudumme kuohuttaviin keskusteluihin, koska ne sähköistävät meidät. Kuohahtaminen on koukuttavaa, koska se pumppaa meihin energiaa. Adrenaliinihumauksessa on extremeurheilun kiihottavuutta. Tunnemme olevamme elossa.
Aivomme ovat plastiset eli muovautuvat. Jos juoksemme jatkuvasti raivopallojen perässä, vahvistamme niitä neurologisia yhteyksiä ja polkuja, jotka saavat meidät pillastumaan. Kiivastumme yhä herkemmin ja herkemmin.
Kun ihmisen alttius kiihottua, jopa ääliömäiseen jääräpäisyyteen saakka, yhdistetään verkkoalustojen algoritmeihin, syntyy niin vaarallinen yhdistelmä, että se uhkaa jo demokratiaa ja maailmanrauhaa.
Algoritmit nimittäin ruokkivat meidän taipumustamme pillastua ja puolustautua kohtuuttomalla vimmalla. Algoritmien tehtävä on pitää meidät alustoilla, koska näin mainostajat tahkoavat rahaa. Sisältö, joka herättää meissä voimakkaita tunteita, saa meidät koukuttumaan.
Miten adrenaliinipommi puretaan?
Kapakkatappelussa saisimme purettua kiihkeän olon railakkaaseen nujakointiin. Verkkokeskustelun äärellä kehomme on lepoasennossa, mutta mieli laukka-asennossa. Adrenaliinin kiihdyttävä vaikutus ei pääse purkautumaan fyysisen tappelun tuoksinaan.
Ärhäkän verkkokeskustelun jäljiltä olemme kuin ravisteltuja limsapulloja – täynnä painetta ja räjähdysaltista kuohuntaa.
Onneksi adrenaliinin aiheuttama raivonsokeus kestää vain noin 20 minuuttia, jos sitä ei kiihdytä lisää. Adrenaliinipommin purkaminen on yllättävän yksinkertaista.
Ota aikalisä
Kun huomaat, että nyt alkaa mennä hermot, poistu keskustelusta, vaikka sormia miten kihelmöisi päästä oikein kunnolla säksättämään. Tunnista kiihtymisen merkit, kuten käsien hikoilu ja vapina. Ymmärrä, että fiksuin osa aivoistasi ei juuri nyt ole käytettävissä, sillä adrenaliini vie sinua kuin kiukkuista pässiä narussa. Et ole oma järkevä itsesi, vaan alkeellinen liskoversio itsestäsi.
Liikuttele isoja lihaksia
Adrenaliinikuohahdus metaboloituu eli poistuu elimistöstä noin 20 minuutissa. Hytkyttele tai ravistele isoja lihaksia, mutta älä kuitenkaan pumppaa niitä voimakkaasti. Rauhoita itsesi pitkillä uloshengityksillä.
Syö jotakin
Vältä verkkokeskusteluita, kun olet väsynyt, nälkäinen, masentunut tai pahalla päällä. Älä käytä keskustelupalstoja oman vitutuksen purkamiseen äläkä lohdun löytämiseen.
Tunnista kapakkatappelut
Vihamieliset verkkokeskustelut eivät kerro todellista kuvaa ihmisistä. Fiksusti käyttäytyvän kuoremme alla on primitiivinen puoli, jonka algoritmit houkuttelevat esiin. Keskusteluissa öyhöttävät liskot ovat todennäköisesti aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat tempautuneet adrenaliinipäissään kapakkatappeluun mukaan.
Muista, että osa keskustelijoista on mukana varta vasten häiriköimässä ja lietsomassa eripuraa. Verkosta löydätkin aivan varmasti kaiken maailman ääliöt, kun oikein lähdet etsimään. Varo, ettet ole yksi heistä.
Artikkeli on osa Yle Oppimisen #pystymmeparempaan-kokonaisuutta.
Taustahaastatteluja tehtiin useita vuoden 2021 aikana. Tätä artikkelia varten haastateltiin kolmea asiantuntijaa: työelämäpsykologi Susanna Paarlahtea, aivotutkija Minna Huotilaista sekä dosentti Joona Taipaletta.
Muokattu 14.2. 2022: Vaihdettu otsikko, ingressi ja pääkuva.