1970-luvun peruskoulu-uudistuksen positiivinen vaikutus suomalaiselle tasa-arvokehitykselle on nähty selvästi jo pitkään. Tarkempi tutkimus on vahvistanut, miten konkreettisesti uudistus syvensi suomalaisten koulutustasoa sekä laajensi mahdollisuuksia suuntautua haluamalleen alalle perhetaustasta tai asuinpaikasta riippumatta.
Kun uudistusprosessi alkoi, juuri nämä samat asiat esitettiin sen tavoitteiksi. Siitä huolimatta sitä myös vastustettiin kiivaasti.
Kaikille yhteistä kuusivuotista koulua oli yritetty muodostaa jo 1930-luvulla. Asiaa alettiin selvittää aktiivisesti 1950-luvun lopulla ja eduskunta teki asiasta aloitteen 1960-luvun alussa.
Uudistustyötä vahvassa 1960-luvun hengessä
Yhtenäiskoulun, jossa kaikki saisivat sananmukaisesti yhtenäisen opetuksen, uskottiin vastaavan kansakoulua paremmin yhteiskunnan tarpeisiin. Sen avulla haluttiin kohottaa kaikkien oppilaiden yleissivistystä eikä enää jakaa heitä jo lapsina käytännöllisten tai teoreettisten ammattien pariin. Yhtenä perusteena mainittiin elinkeinoelämän kehitys: yhä useammalta suomalaiselta vaadittiin mm. parempaa kielitaitoa.
Eikö se olisi hyvä, että oppikoulun ahdas portti jäisi pois? – Ei. Kyllä jonkinlaista karsintaa pitää olla.
Nuoren naisen näkemys peruskoulusta (1966).
Koska oppikoulu oli maksullinen, ei monissa perheissä edes toivottu, että lapsi pyrkisi sinne. Kotona kyllä riitti töitä tai sopiva ammatti oli jo tarjolla. Usein raha ratkaisi asian, vaikka toiveita olisikin kuunneltu. Esteeksi saattoi nousta myös se, ettei omalla asuinpaikalla ollut tarjolla sopivaa koulua. Kaiken tämän uudistajat halusivat nyt siirtää menneisyyteen.
Sana "peruskoulu" sanottiin ääneen ensimmäisen kerran vuonna 1964. Kaksi vuotta myöhemmin tehdystä radio-ohjelmasta ilmenee, miten hatarasti satunnaiset haastateltavat vielä tunsivat aihetta.
Vaikka valtaosa eduskunnasta oli uudistuksen kannalla – vain osa oikeistosta vastusti sitä – moni suomalainen suhtautui muutokseen huomattavasti epäileväisemmin. Monille ajatus yhtenäiskoulusta oli liian radikaali, liian "sosialistinen". Pelättiin, että peruskoulussa opetettaisiin vain "alhaisimman oppilasaineksen" tason mukaisesti.
Mun mielestä peruskoulu on massasivistyksen edustaja. Se laskee kehittyneimmän tason massatasolle.
Nuoren naisen näkemys peruskoulusta (1966).
Koulu-uudistajia tentattiin radiossa myös myöhemmin samana vuonna. Myös tuota lähetystä leimasi melko suuri epätietoisuus siitä, mitä peruskoululla tarkoitettiin. Joku arveli sen tarkoittavan "sitä mikä on ennen sitä varsinaista koulua".
Karttakeppiä koko kansalle
Kun peruskoululaki keväällä 1968 oli hyväksytty eduskunnassa, oli syksyllä aika perustella päätös kansalaisille. Ajan hengen mukaisesti se tehtiin hyvin perusteellisesti. Lokakuussa nähdyssä tv-ohjelmassa professori Arvo Lehtovaara luennoi katsojille lasten kehityspsykologiasta.
Runsaasti yläkäsitteitä käsittävässä ohjelmassa käytiin läpi lapsuuden ja nuoruuden psykologinen, fyysinen ja sosiaalinen kehitys, murrosiän tuomat haasteet sekä se, miten kaikki se otettaisiin uudella tavalla huomioon peruskoulussa.
Toinen ympyrä edustaa 11–12-vuotiaan käyttäytymisinventaaria. Se on hieman suurempi ympyrä, se on hieman korkeammalla kehityskäyrässä, hänen suorituskykynsä on suurempi.
Arvo Lehtovaara kertoo oppilaan kehitysvaiheista (1968).
Vuonna 1969 toimittaja ja kuvaaja vierailivat Helsingin, Lahden, Kuopion ja Savonlinnan kokeiluluokissa, joissa opetukseen jo etsittiin uutta suuntaa. Esikoulussa harjoiteltiin joukko-opin alkeita. Myös ryhmätyöt, yksilöllinen opetus ja kielistudiot olivat uutta.
Kouludemokratiakin teki tuloaan, ja tavoitteena oli osallistaa oppilaita opetussuunnitelmia koskevaan päätöksentekoon.
Vuonna 1976 uudistus oli edennyt jo lähelle Kehä III:sta, mutta aihe tuntuu edelleen olleen suurelle yleisölle epäselvä. Koska asia oli tärkeä, kansalaisille haluttiin antaa mahdollisuus kysyä siitä itse asiantuntijoilta. Moni suoraan radiolähetykseen soittaneista henkilöistä oli opettaja.
Lappi ensin, Helsinki viimeiseksi
Ensimmäisinä peruskouluun siirtyivät Lapin läänin ja Koillismaan oppilaat syyslukukauden alussa 1972. Siirtymä tarkoitti suuria muutoksia etenkin opettajien työhön. Niissä kouluissa, joissa opetusta aiemmin oli tarjottu vuoropäivinä eri luokka-asteille, muodostettiin nyt yhdysluokkia.
Kun peruskoulua oli takana kuukauden verran, haastateltu opettaja sanoi olevansa huolissaan siitä, riittikö hänen aikansa etenkään niille oppilaille, jotka tarvisitsivat enemmän apua. Oppilaat kyllä vakuuttivat pitävänsä uudesta opetustavasta.
En osaa oikein sanoa, kyllä siellä ainakin paremmin oppii. – Miksi? – No kun se on uudempaa.
Lappilainen oppilas vastaa kysymykseen, pitääkö hän peruskoulusta (1972).
Vuonna 1977 oli viimein myös pääkaupunkiseudun lasten ja nuorten vuoro astua peruskoulun ovesta sisään. Jotta kaikki menisi hyvin, oli heidän vanhemmilleen suunnattu televisiossa aivan oma, alueellinen lähetyksensä.
Studiossa käytiin vielä kerran läpi peruskoulun keskeisimmät asiat. Alueellisten koulujohtajien lisäksi kysymyksiin vastasi kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho. Hän totesi olevansa helpottunut siitä, että uudistus oli vihdoin edennyt Helsingin seudulle asti.
Se on tulosta kansan syvien rivien vaatimuksesta.
Erkki Ahon vastaus kysymykseen, miksi uudistukseen ryhdyttiin (1977).
Ei vain oppia, vaan myös ruokaa ja terveyttä
Peruskoulun myötä kouluarkeen vakiintuivat ilmainen ruoka sekä koulussa tapahtuva terveydenhuolto. Aiemmin käytännöt olivat vaihdelleet.
Vuonna 1975 kuvatussa Terveysruudussa tarkasteltiin oppilaiden terveydentilaa. Kouluruokailuesimerkit ovat Rautavaaralta, Kirkkonummelta ja Helsingistä.
Vuoden 1972 kansanterveyslaki toi oppilaille oikeuden saada terveydenhuoltoa koulussa. Terveystarkastuksiin ja kouluhoitajan tai -lääkärin vastaanotolle pääsi siten jatkossa kesken koulupäivän.
Peruskoulun tavoitteisiin kuului myös kodin ja koulun yhteistyön parantaminen. Vuodelta 1975 olevassa ohjelmassa viiden lapsen äiti kertoo ilahtuneensa, kun oli saanut kutsun tulla katsomaan, millaiseen kouluun hänen nuorimmaisensa oli menossa.
Miten pitäisi opettaa?
Myös opettajien koulutus meni uusiksi: nyt katse käännettiin yhteisöstä kohti yksilöä. Vaikka peruskoulussa kaikki olivat osa yhteisöä ja saivat saman opetuksen, opettajan tehtävä oli tukea oppilasta yksilönä.
Opetussuunnitelmat pohjautuivat nyt tarkasti määriteltyihin tavoitteisiin. Aiemmin tavoitteet olivat olleet suuntaa antavia arvopäämääriä, nyt tavoitteet kohdistuivat oppimiseen ja ne olivat aikaisempaa täsmällisempiä.
Suunnitelmiin haettiin uutta kulmaa erilaisten kokeilujen kautta. Tapahtui myös ylilyöntejä – tunnetuin niistä on Pirkkalassa vuosina 1973–75 toteutettu marxilainen opetuskokeilu.
Suurimmat muutokset koskivat äidinkielen, matematiikan ja vieraiden kielten opetusta.
Kieltenopetuksessa suurin muutos oli se, että kaikkien oli nyt opiskeltava kahta vierasta kieltä, joista toisen tuli olla toinen kotimainen kieli, eli ruotsi tai suomi. Tämän lisäksi yläasteella saattoi opiskella vielä yhtä vapaaehtoista kieltä.
Käytännössä ruotsia oli opiskeltu aiemminkin: vakiintuneen tavan mukaan ruotsi oli ensimmäinen oppikoulussa aloitettu vieras kieli. Osa oli voinut lukea sitä jo kansakoulussa. Pakollinen ruotsinopiskelu nousi ongelmalliseksi vasta paljon myöhemmin.
Yksi runsaasti keskustelua herättäneistä aiheista oli se, miten uskontoa uudessa koulussa opetettaisiin. Uskonnontuntien määrä väheni selvästi ja epäiltiin, että uudistuksella oli pyritty johdonmukaisesti heikentämään uskonnonopetuksen asemaa.
Uudistuvassa koulussa otettiin myös käyttöön uudenlaisia välineitä. Alettiin puhua "audiovisuaalisesta opetuksesta". Se tapahtui kelanauhojen, kaitafilmien, diakuvien ja "opetusheijastimien" eli piirtoheittimien avulla.
Peruskoulun myötä lukihäiriöisille oppilaille alettiin tarjota tukiopetusta. Tulokset olivat niin hyvät, että myös vielä toiminnassa olleet oppikoulut alkoivat tarjota sitä.
Miten käy taideaineiden?
Uudistuksen häviäjiä olivat taito- ja taideaineet: niitä ei peruskoulussa enää opetettaisi yhtä paljon. Asia huoletti monia, ja tässä vuonna 1973 tehdyssä ohjelmassa mietittiinkin, millainen olisi "vuoden 2000 koulu", jossa luova lahjakkuus ei "kuoleutuisi".
Vuotta aiemmin toimittaja oli käynyt haastattelemassa pettyneitä oppilaita ja opettajia Espoon Leppävaarassa. Heidän koulussaan oli päätetty vähentää musiikinopetusta.
Tämähän kehittää persoonallisuutta, samoin kuvaamataito, sehän on luomista, mutta eihän tänne yhteiskuntaan sovi se.
Leppävaaran yhteiskoulun oppilas vuonna 1972
Mitä sitten tapahtui?
Anna-Liisa Haavikko kävi vuonna 2012 audiosarjassaan läpi tuolloin 40-vuotiaan peruskoulun kehityksen kiistellystä uudistuksesta suomalaiseksi menestytarinaksi. Sarja sisältää runsaasti kiinnostavaa arkistomateriaalia, joka jättää kuulijalle itselleen mahdollisuuden muodostaa oman mielipiteensä tapahtumien kulusta.
Kansikuva: Käpylän peruskoulu vuonna 1977. Tuntematon kuvaaja / Helsingin kaupunginmuseo