Hämärtyvässä illassa linnut alkavat taas pian laulaa, mustarastas ensimmäisten joukossa. Toivottavasti tänä keväänä moni meistä ehtii kuunnella, miten hienosti niiden ääni kaikuu hämärässä kiviseinistä tai metsän laidalla.
Englundin mustarastas
Säveltäjä Einar Englundin toinen sinfonia on nimetty mustarastassinfoniaksi. Hän ei itse kutsunut aluksi sinfoniaansa tällä lempinimellä, sen keksi säveltäjäkollega. Englund kertoi kuitenkin ajatelleensa myöhemmin, että nimi sopii hyvin. Hän muisteli, miten soitti sinfonian säveltämisen aikaan ravintolamusiikkia baareissa, ja kun hän saapui öisin kotiin Helsingin Lauttasaareen kiukkuisena siitä, että ”tällaista roskaa pitää ihmisen soittaa elääkseen”, hän kuuli mustarastastaan laulavan, ja ajatteli, että se on lintumaailman laulajamestari, todellinen taiteilija.
Mustarastassinfoniaan liittyy toinenkin tarina. Einar Englund vietti pitkiä aikoja sodassa rintamalla. Sota-aika oli raskas. Hän menetti veljensä, ja rintamavuosien kokemukset olivat ilmeisen järkyttäviä. Hän totesi myöhemmin, että kaikki hänen sinfoniansa ovat tavallaan päiväkirjoja sodasta. Mustarastassinfonia valmistui pian sodan jälkeen, ja siinä on mukana muisto hetkestä, jota hän kuvailee näin: ”Tuo ylimenovaiheen tunnelma on rintamalla olleille tuttu. Hurjan kranaattikeskityksen jälkeen tulee täydellinen, hirvittävä hiljaisuus, ja sitten jonkin ajan päästä ensimmäinen rohkea lintu uskaltaa aloittaa laulunsa.”
Sibeliuksen joutsenet ja kurjet
Jean Sibelius oli koko ikänsä kiinnostunut luonnosta ja linnuista. Nuorena miehenä hän kirjoitti kuvittelevansa mäenrinteen orkesterina, jossa varikset soittivat oboeta, harakat olivat fagotteja, lokit klarinetisteja, rastaat viuluissa, kerttuset altoissa, kyyhkyset selloissa ja laulurastaat huiluissa.
Laulujoutsenet ja kurjet olivat hänelle erityisen tärkeitä. Hän puhui niistä sielulintuinaan ja niiden äänistä elämänsä johtosävelinä. Päiväkirjaansa hän kirjoitti vuonna 1915: ”Joutsenet ovat aina ajatuksissani ja antavat elämälle loistoa. On omituista todeta, ettei mikään tässä maailmassa, ei taiteessa, kirjallisuudessa eikä musiikissa vaikuta minuun yhtä lailla kuin nämä joutsenet, kurjet ja metsähanhet, niiden äänet ja olemus.”
Tarinan mukaan Sibeliuksen kuollessa syyskuussa kurjet lensivät Ainolan yli ja yksi niistä teki kaarroksen niin läheltä, että paikallaolijoista tuntui kuin se olisi käynyt jättämässä jäähyväisensä.
Limingan pohjoinen laulu
Einojuhani Rautavaara retkeili 70-luvun alussa Oulun lähellä Liminganlahdella. Limingan avarissa merenrantamaisemissa hän äänitti lintuja teokseen, joka kuultiin alun perin vuonna 1972 Oulun yliopiston tohtoripromootiossa.
Cantus arcticus (Pohjoisen laulu) on ”konsertto linnuille ja orkesterille”, ja siinä kuullaan oikeita Rautavaaran äänittämiä ja Ylen arkistoista löytyneitä lintujen, mm. kuovien, kurkien ja laulujoutsenten ääniä, joita on osittain muokattu äänenkäsittelyllä. Tämä orkesterin ja lintujen yhteiskonserttiteos on ollut yksi kansainvälisesti suosituimmista suomalaisista sävellyksistä, ja sitä on soitettu sadoissa sinfoniaorkestereissa ympäri maailmaa.
Lintujen lumoamat säveltäjät
Lintujen laulu ja niihin liittyvät uskomukset ovat inspiroineet säveltäjiä kautta aikojen. Kerrotaan, että Maurice Ravel kuunteli metsässä mustarastasta säveltäessään teostaan Oiseaux Tristes (surulliset linnut). Mozartilla oli lemmikkikottarainen kolmen vuoden ajan ja sen kuoltua hän järjesti sille jopa hautajaiset.
Aivan erityisesti lintujen laulusta lumoutui ranskalainen säveltäjä Olivier Messiaen. Linnut olivat hänestä ”suurimpia muusikoita tällä planeetalla”, ja hän vietti paljon aikaa luonnossa kirjoittaen muistikirjaansa talteen lintujen laulua. Messiaenin teoksista onkin löydetty hämmästyttävä määrä lintulajeja – joidenkin arvioiden mukaan niissä voi kuulla yhteensä jopa 260 lintulajin äänet! Vuonna 1972 Times -lehden musiikkikriitikko kirjoittikin eräästä hänen teoksestaan monitulkintaisesti näin:” Mikä tahansa teos, joka sisältää hunajaoppaan, alppinaakan, loistokottaraisen, tornipöllön, kivikkorastaan, alppirautiaisen, sinimatkijalinnun, pronssiturpiaalin, mustapääkertun, oliivikultarinnan, punarintakardinaalin, ruususiipitulkun, sepelleppälinnun ja vuorikotkan ääntelyä, on ainutlaatuinen ornitologinen saavutus. ”
Voiko linnunlaulua tallentaa musiikkiin?
Kuuluisan viulistin Yehudi Menuhinin kerrotaan neuvoneen oppilaitaan yksinkertaisesti: ”soittakaa niin kuin lintu laulaa.” Sopraano Maria Callas unelmoi myös voivansa laulaa vapaasti kuin lintu. Kerrotaan, että hän seurasi lemmikkikanarialintunsa laulua, tutki sen kurkunpään liikkeitä ja väitti, että oppi linnulta enemmän kuin Ateenan konservatoriossa.
Lintujen laulun tarkka matkiminen on kuitenkin melko vaikeaa. Linnut ovat ihmisiä pienempiä ja nopeatahtisempia. Ne laulavat usein niin nopeasti, että laulua pitää hidastaa ja muokata soittimille sopivaksi. Lintujen laulu voi myös katketa äkillisesti, kestää vain hetken ja siihen saattaa liittyä pieniä intervalleja, joita on soittaen vaikea jäljitellä. Lintujen äänielin, syrinks, on myös sikäli erikoinen, että se voi tuottaa useita säveliä samanaikaisesti.
Orkesterin soittimista erityisesti viulut ja huilut ovat olleet usein tulkitsemassa lintujen laulua, ja ne sopivatkin ehkä luontevimmin siihen. Kuitenkin myös oboet, rummut, klarinetit, englannintorvi, panhuilu, piccolo, sello, piano ja monet muut soittimet – sekä laulajat – ovat tavoitelleet lintujen laulun rytmiä, sävelkulkuja tai tunnelmaa. Luultavasti linnut ovat kiehtoneet ja niiden laulua on jäljitelty niin kauan kuin ihmiset ja linnut ovat täällä elelleet. Jääkauden aikaisista luolista on löydetty jopa 30 000 vuotta vanhoja eläinten luista valmistettuja huiluja.
Äänitystekniikan parantuessa muutkin säveltäjät kuin Rautavaara ovat välttäneet soitinten aiheuttamat ongelmat liittämällä linnunlaulua sellaisenaan teokseen. Ensimmäistä kertaa historiassa äänitettyä linnunlaulua käytti ilmeisesti vuonna 1924 Rooman pinjat -teoksessaan italialainen Otto Respighi, joka soitti satakieltä orkesterin taustalla. Kuuluisa tuoreempi esimerkki on The Beatlesin Blackbird -kappale, jonka keskellä kuullaan mustarastaan laulua, joka jää soimaan kappaleen taustalle.
Säveltäjien suosikkilinnut
Käki on useimmille tuttu laulaja, jonka ääni on helppo tunnistaa, ja sitä on melko helppo matkiakin. Ei olekaan ihme, että käki on monien säveltäjien (kuten Händel, Vivaldi ja Mahler) suosima laji. Muita suosittuja lintulajeja ovat satakieli (mm. Beethoven, Granados, Stravinsky, Zeller, Telemann, Haydn, Balakirev, Mendehlsson, Liszt, Grieg, Ravel), kiuru (Williams, Haydn, Britten, Strauss) ja joutsenet (Schubert, Tsaikovski, Wagner, Prokofjev).
Usein kauniisti laulavat linnut ovat kiinnittäneet säveltäjien huomiota, mutta oma paikkansa on myös rääkyjillä. Esimerkiksi Giacchino Rossinin Varasteleva harakka -oopperan alkusoitossa kuuluu jo harakan räkätyksen matkintaa. Linnut eivät ole välttämättä mukana sävellyksissä vain ääninä, vaan musiikki voi kuvata myös niiden eloisaa lentoa tai rauhallista olemusta. Monet teokset ovat saaneet innoituksensa lintuihin liitetyistä myyteistä ja tarinoista. Igor Stravinskyn H.C. Andersenin Satakieli -satuun perustuvassa oopperassa vuodelta 1909 satakieli karkottaa kuolemansairaan Kiinan keisarin vuoteen viereltä. Pjotr Tsaikovskin rakastettu Joutsenlampi kertoo myyttisen ikiaikaisen tarinan hyvästä ja pahasta ja rakkauden voimasta.
Eläintieteilijä ja eläinten kulttuurihistoriaan perehtynyt Antero Järvinen listaa kirjassaan ”Ihmiset ja eläimet – humanistin eläinkirja” lintulajeja, joita esiintyy eri säveltäjien teoksissa. Lista on varsin vakuuttava. Käen, joutsenen, kiurun, satakielen ja mustarastaan lisäksi teoksissa esiintyvät mm. tikli, hemppo, punarinta, varpunen, haarapääsky västäräkki, kuovi, harakka, talitiainen, peippo, peukaloinen, vihervarpunen, hiirihaukka, korppi, tikka, tornipöllö, lentopöllö, punatulkku, kesykyyhky ja kuhankeittäjä.
Häkkilinnut ja lintukoulut
Lintujen laulu on tuonut ihmisille paljon iloa, mutta se on innostanut toisinaan myös julmiin väärinkäytöksiin. Häkkilintuperinne on vuosituhansia pitkä, ja siihen liittyy paljon nykynäkökulmasta kyseenalaisia piirteitä. Lintuja on saatettu sokaista ja katkoa niiden siipiä, että ne laulaisivat entistä paremmin. Niitä on myös kuljetettu häkeissä eri puolille maailmaa vähentämään uudisasukkaiden koti-ikävää.
Vaikka lintujen oma laulutaito onkin herättänyt ihastusta, se ei aina ole riittänyt, vaan niitä on myös opetettu laulamaan. Niille on järjestetty lintujen laulukouluja ja soitettu musiikkia, jota niiden on toivottu matkivan. Monet linnut oppivatkin hyvin toistamaan sävelmiä. Jo Darwin muisteli häkkilintua, josta maksettiin suuret rahat, koska se osasi hyräillä tiettyä valssia niin kauniisti. Kottaraiset ovat taitavia matkijoita, ja niiden laulussa voi usein luonnossakin kuulla katkelmia toisten lajien lauluista tai muista niiden kuulemista äänistä. Ei olekaan yllättävää, että Mozartin lemmikkikottaraisen kerrotaan laulaneen pätkiä hänen pianokonsertostaan. Eikä musiikin matkinta ole rajoittunut vain klassiseen: Bleaky -niminen papukaija oppi monimutkaisen riffin Miles Davisin kappaleesta Freedom Jazz Dance, ja kerran sen opittuaan toisteli sitä yhä uudelleen. Lintujen kykyä erottaa ja tunnistaa laulamaansa on myös tutkittu jonkin verran ja eräässä kokeessa esimerkiksi kyyhkyt oppivat hyvin erottamaan Stravinskyn ja Bachin musiikin toisistaan.
Valoa kohti
Linnut tuntuvat olleen useiden säveltäjien taustavaikuttajia etenkin klassisen musiikin saralla, ja monet säveltäjät ovat tuoneet esiin, miten suuri merkitys luonnolla on heille ollut. Lintujen kautta he ovat voineet välittää kauneuden, vapauden, surun, haikeuden, hetkellisyyden, iäisyyden ja pyhyyden tunteita – paljon sellaista, mitä ei voi sanoin kuvata.
Nyt kevään laulukausi on taas edessä. Lintujen laulujen opettelu on helpointa aloittaa nyt, kun kaikki laulajat eivät ole vielä saapuneet, ja konserttiin liittyy vähitellen kevään edetessä uusia laulajia. Koiraat laulavat usein jo aamuhämärissä kertoakseen reviirinsä rajoista ja houkutellakseen puolisoa. Toisinaan, kun ääni kantaa hienosti, ja koko pieni lintu tärisee laulun voimasta, voi kuitenkin kuvitella myös, että se nauttii musiikista, joka täyttää koko aamun.
Kun tänä alkavana keväänä kuulee kottaraisen, mustarastaan, laulujoutsenen tai kurkien äänet, voi ajatella hetken sitä, miten tärkeitä ne ovat olleet Mozartille, Sibeliukselle Englundille ja monelle muulle. Voi ajatella kuulevansa laulumestareiden äänessä myös säveltäjämestareiden äänen kaiun ja muistaa, miten ihana paikka maailma kuitenkin on.
Lähteet:
Antero Järvinen: Ihmiset ja eläimet - humanistin eläinkirja Wsoy 2000.
Jouni Kaipainen: Ensimmäisen linnun rohkeus. Classica- lehti 3/1995
Einar Englund: Sibeliuksen varjossa. Katkelmia säveltäjän elämästä Wsoy 1996.
Einar Englund: Anna Liisa Koskimiehen haastattelussa. Yle Areena.
Minna Pyykön maailma: Sibelius ihaili joutsenia ja kurkia 25.8.2019. Yle Areena.
Stephen Young: Blues For Beaky. New Scientist 12/1994.
Jarno Raukko: Mustarastas ja muut linnut musiikissa. Tringa 12/2016.
Meri Vennamo: Linnunlaulun esittämisen problematiikasta. Tutkijaseminaari HY 1996.
edit 02/23: korjattu Satakieli-sadun kirjoittajaksi H.C. Andersen