Pääsiäisen aika on näkynyt liikenteessä törkeinä liikennerikkomuksina.
Oulun poliisilaitoksen tiedotteen mukaan Kajaanissa Lönnrotinkadulla poliisipartio kääntyi perjantaina illalla vastaan tulleen auton perään pysäyttääkseen sen liikennetarkistusta varten. Kuljettaja pakeni paikalta lähtien välittömästi ajamaan kovalla vauhdilla. Poliisipartio menetti hetken kuluttua näköyhteyden selvästi nopeusrajoituksia kovempaa ajaneeseen autoon.
Auto tavoitettiin jonkin ajan kuluttua, ja tällä kertaa kuljettaja suostui pysähtymään, vaikka kiihdyttikin aluksi auton nopeuden reilusti muuta liikennettä kovemmaksi. Kuljettajana olleen henkilön epäillään olleen ajaessaan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Autossa oli matkustajana toinen henkilö, jonka epäillään ajaneen autoa hetkeä aikaisemmin. Myös hänen epäillään olleen ajaessaan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kummallakaan henkilöllä ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Molempia autossa olleita henkilöitä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kalajoen Linkkitiellä poliisipartio pysäytti n. klo yhdentoista aikaan illalla henkilöauton liikennetarkistusta varten. Puhalluskokeen perusteella kuljettajaa epäillään tässäkin tapauksessa törkeästä rattijuopumuksesta.
Kuusamon Rukalla kansalainen tuli iltayhdeksän aikaan illalla ilmoittamaan poliisipartiolle päihtyneen oloisesta kuljettajasta, joka oli lähtenyt autolla liikkeelle paikallisen kauppaliikkeen pihalta. Auto kuljettajineen tavoitettiin hetkeä myöhemmin Rukan alueelta. Kuljettaja puhalsi alkometriin tälläkin kertaa sen verran kovan lukeman, että häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.
Oulussa poliisipartio sai kahdeksan aikaan illalla hälytystehtävän Hönttämäen alueelle. Ilmoituksen mukaan paikallisen kauppaliikkeen pihalta on lähdössä humalainen kuljettaja liikenteeseen henkilöautolla. Partio tavoitti auton Hönttämäen alueelta. Kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Hänellä ei myöskään ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.