1. Eloonjäämisvietti voi vaimentaa sodassa haavoittuneen kivun
Kipuaistimus on yleensä välitön loukkaantumista seuraava reaktio, mutta poikkeustapauksissa ihmisen oma kipujärjestelmä kykenee estämään kivun tunteen.
Tutkimuksista tiedetään, että monet sodassa haavoittuneet sotilaat eivät ole tunteneet kipua, vaikka he olisivat saaneet vakavia vammoja.
Toinen esimerkki on auto-onnettomuuden uhri, joka ei välttämättä tunne kipua, vaikka olisi saanut kolarissa avomurtuman. Kipu tulee vasta hetken päästä, kun ihminen on turvassa.
Kivun elintärkeä tehtävä on hälyttää vaarasta ja vahingosta, jotka aivomme tulkitsevat uhkaksi.
Kivun vaimentaminen on evoluution tapa turvata eloonjääminen. Hyvin voimakas stressireaktio ja siinä vapautuvat välittäjäaineet estävät lyhytaikaisesti kipuaistimuksen, jotta yksilö pystyy pääsemään turvaan.
Toisin sanoen äärimmäisessä hätätilanteessa toimintakyvyn säilyminen ja nopea toiminta on selviytymisen kannalta tärkeämpää kuin vauriosta varoittava kipuaistimus.
2. Kipu syntyy aivoissa eikä haavoittuneessa kehonosassa
Kipu on yksilöllinen kokemus, jota on vaikeaa mitata objektiivisesti. Kipu ei nimittäin synny siellä, missä se tuntuu - kuten haavoittuneessa jalassa - vaan korvien välissä, kuten kaikki muutkin ihmisen kokemukset.
Monet ihmiset, joilta on amputoitu käsi tai jalka, kertovat tuntevansa kipua raajassa, jota ei enää ole.
Kipuviestejä aivoihin välittäviä hermopäätteitä on joka puolella ihoa ja sisäelimissä.
Kudoksen vaurioituessa kipureseptorit lähettävät aivoihin kipuviestejä, jotka virittävät aivojen tunteita käsitteleviä alueita. Tämä aiheuttaa epämiellyttävän tunteen ja halun pyrkiä kivusta eroon.
Kivun elintärkeä tehtävä onkin hälyttää vaarasta ja vahingosta, jotka aivomme tulkitsevat uhkaksi. Aivojen tekemä tulkinta kipuärsykkeestä määrittää sen, miten suurta kärsimystä kipu aiheuttaa.
3. Kipukynnys on yksilöllinen ja kytkeytyy persoonallisuuteesi
Sama ärsyke tuntuu toisille ihmisille lievänä ja toisille hyvin voimakkaana kipuna. Tämä näkyy myös aivokuvissa: voimakasta kipua kokevilla kivun arviointiin liittyvät aivojen hermoverkostot ja kivun emotionaalista osaa arvioivat alueet aktivoituvat selvästi voimakkaammin kuin lievää kipua kokevilla.
Osittain erot kipukynnyksessä selittyvät geeneillä. Kipusignaalia vaurioituneesta kudoksesta aivoihin välittävissä hermokanavissa ja niiden säätelyssä on perinnöllisiä eroja.
Jos kipuun liittyy pelkoa ja ahdistusta, se laskee kipukynnystä merkittävästi.
Kipuun vaikuttaa myös aiemmat oppimiskokemukset ja ympäristötekijät, temperamentti ja luonteenpiirteet - toisin sanoen miten ihminen kokee kivun ja miten hän siihen suhtautuu.
Esimerkiksi ahdistukseen taipuvaiset ihmiset ovat tutkimusten mukaan muita herkistyneempiä kivulle.
Jos kipuun liittyy pelkoa ja ahdistusta, se laskee kipukynnystä merkittävästi. Kielteiset tunteet, kuten huoli ja toivottomuus tekevät kivusta helposti erityisen epämiellyttävän.
4. Tunteiden säätelyn taidot helpottavat kivusta selviytymistä
Koettu stressi ja ahdistus vahvistavat kipuviestiä. Lyhytaikaisen kivun kohdalla huoli ja hätä ovat usein hyödyllisiä reaktioita, sillä ne kannustavat selvittämään kivun syyn ja hoitamaan sitä.
Pitkäaikaisen kivun aktivoimat yleiset tunteet, kuten pelko voivat kuitenkin ohjata välttämään aktiivisuutta, kaventaa elinpiiriä ja heikentää ihmisen toimintakykyä.
Kivusta muodostuu ongelma, jota mieli yrittää ratkaista. Kivun jatkuminen kuitenkin sitoo entistä enemmän huomiota kipuun, lisää huolestuneisuutta ja voi saada aikaan kuormittavan noidankehän.
Tunteiden kytkeytyminen kipukokemukseen ei tarkoita sitä, että kipu olisi vain asennekysymys.
Tunteiden säätelyn taidot voivat helpottaa kivun kanssa pärjäämistä ja lievittää sen aiheuttamaa psyykkistä kuormittavuutta.
Tällaisia harjoiteltavia taitoja on esimerkiksi omien tunteiden tunnistaminen, rauhallinen ja hyväksyvä suhtautuminen kivun aiheuttamiin tunteisiin ja luottamus siihen, että voimakkaatkin tunteet helpottavat.
Tunteiden kytkeytyminen kipukokemukseen ei tarkoita sitä, että kipu olisi vain asennekysymys. Kroonisesta kivusta kärsiville ihmisille kipujen kanssa elämisen kuormittavuutta voi silti helpottaa tunteiden työstäminen psykologin tai vertaistuen avulla.
5. Amputoitu raaja voi aiheuttaa aavesärkyä
On yleistä, että ihmiset, joilta on amputoitu käsi tai jalka, kertovat tuntevansa kipua raajassa, jota ei enää ole. Aavesärkyä on havaittu jopa 60–85 prosentilla amputaatiopotilaista.
Ilmiö selittyy aivojen harhatulkinnalla kivun luonteesta.
Kun esimerkiksi leikatun jalan hermo vaurioituu, siitä siirtyy hyvin suuri kipusignaali aivoihin. Aivot ajattelevat, että kipu on peräisin ääreiskudoksesta. Aivoihin iskostuu, että kipu tulee jalasta ja kipuaistimus heijastuu aivokuoressa sille alueelle, mitä vaurioitunut hermo edustaa.
Aivoihin jää siis poikkeava aistimus, joka ei ole puuttuvassa jalassa, vaan aivoissa.
Ajan mittaa vuosien kuluessa jalkaa edustava alue aivokuorella kutistuu, jolloin amputoituun jalkaan liittyvät tuntemukset voivat vähentyä.