Tali-Ihantala kesällä 1944. Suomalainen sotilas haavoittuu vakavasti alaraajaan. Vamma oli erittäin paha, joka johti lopulta amputaatioon. Silti kipu ei vallannut mieltä, vaan hengenvaarallisessa tilanteessa toimintakyky säilyi.
– Hän vuosi verta, luu oli murtunut ja valtimo oli auki. Miehet lähtivät kantamaan häntä, mutta isä katsoi kompassia ja sanoi: ”Kuulkaa olette menossa takaisin rintamalle, kääntykää 180 astetta ympäri”, sanoo Eija Kalso.
Sotilas oli Eija Kalson isä. Kalso työskentelee Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kipulääketieteen professorina. Hän on myös Helsingin yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikan ylilääkäri.
Koetun kivun määrälle ei ole olemassa mitään laboratoriotutkimusta.
Ari Matila
Välittömässä hädässä olevan sotilaan kipukynnys ei ylittynyt, koska evoluutio on rakentanut ihmiselle eloonjäämisen kannalta kaksiosaisen järjestelmän. Vakava kudosvaurio aiheuttaa voimakkaan stressireaktion, jonka seurauksena elimistöstä vapautuu aineita, jotka lievittävät kipua. Lisäksi kipuaistimus koetaan pienempänä uhkana eloonjäämiselle kuin mahdollisuus välittömään toimintaan.
– Ihmisen oma kivunhallintajärjestelmä lievittää akuutin stressin seurauksena kipua. Se on evoluution suoma aikaikkuna, jolloin voi hakeutua turvaan ja miettiä mitä seuraavaksi. Kipu tulee vasta myöhemmin, sanoo Kalso.
Kipu voidaankin jakaa kolmeen osaan. Ensiksi hermoratoja pitkin aivoihin tulevaan viestiin, missä ja kuinka voimakas vaurio on, ja toiseksi emotionaaliseen osaan – arvioon siitä, kuinka uhkaava tai pelottava tilanne on.
– Kolmas osuus on kognitiivinen prosessi – toimintasuunnitelman tekeminen eli miten tämän kanssa nyt pärjätään.
Niin kauan, kun on kyse kipusignaaleista, selkäytimeen menevästä vauriovirrasta, puhutaan nosiseptiosta, sanoo Kalso.
– Vasta kun aivot ovat arvioineet signaalin merkityksen, puhutaan kivusta.
Toisille sama ärsyke tuntuu lievänä, toisille kovana kipuna
Kivun tunteminen ja kipukynnys ovat myös hyvin yksilöllisiä. Kalso kertoo tutkimuksesta, jossa annetaan 48 asteista kuumaärsykettä tutkittaville. Viiden tai 30 sekunnin kuluttua kysytään, kuinka kivuliaalta ärsyke tuntuu. Ärsyke on kaikille samanlainen.
– Noin kolmasosa on sitä mieltä, että se on hyvin lievä, toisen kolmanneksen mielestä se on kohtalainen ja viimeinen kolmannes kokee kivun erittäin voimakkaana. Aivokuvantamisessa kivun arviointiin liittyvät aivojen hermoverkostot ja toisaalta kivun emotionaalista osaa arvioivat alueet aktivoituvat selvästi voimakkaammin voimakasta kipua raportoivilla kuin heillä, joiden mielestä kipu on lievä.
Yhden geenin suuret mutaatiot, jotka aiheuttavat täydellisen kivuttomuuden, johtavat varhaisiällä kuolemaan.
Eija Kalso
Hajonnan voi aiheuttaa Kalson mukaan geneettinen eroavaisuus ihmisten kesken. Erilaiset kipuun liittyvät signaalit menevät kukin erikoistuneen kanavan kautta, ja näiden kanavien säätely voi olla perimän osalta erilainen.
– Myös viestiä vievissä hermoissa toiminta saattaa olla erilainen.
Kivulle ei ole olemassa yksiselitteistä mittaria, sanoo Kainuun keskussairaalan kipupoliklinikan lääkäri Ari Matila.
– Koetun kivun määrälle ei ole olemassa mitään laboratoriotutkimusta. On olemassa erilaisia mittareita, joilla potilas antaa kokemalleen kivulle numeroarvot. 1 on kivuton tila ja 10 on vaikein kipu. Tärkeää on myös se, mitä lääkäri kuulee ja näkee vastaanotolla.
Kivun määrää arvioidaan myös potilaan kertomuksista ja siitä, miten toimintakyky säilyy eli tarkastellaan liikkumista ja arjessa selviytymistä.
– Lääkkeillä saadaan hoidettua pitkittyneistä kivuista alle puolet. Kipukynnystä voidaan tavallaan nostaa erilaisilla lääkkeettömillä kivunhallintakeinoilla – työ, harrastukset ja ystävät auttavat. Joillain helpottaa lämpö, jollain kylmä tai muut fysioterapian keinot, akupunktiot, sähköärsytykset, kotieläimet, musiikki ja rentoutuminen.
Kun tavoite oli saavutettu, kipu tuli läpi ja hevonen rojahti maahan.
Eija Kalso
Matilan mukaan moni kokee kipukynnyksen muuttuvan, kun on mukana harrastuksessa, jossa kipua ei ehdi ajattelemaan.
– Kipupotilas saattaa vaikka hypätä laskuvarjolla ja sanoa, että kipua ei varmasti tunne silloin kun ollaan lentokoneessa ja ilmassa laskuvarjon kanssa. Mutta kun rauhoitutaan illalla vuoteeseen, niin sitten kipu taas tuntuu, mutta sen kanssa on oppinut elämään.
Kipua tuntematon kuolee nuorena
Kivun tunteminen on eloonjäämisen kannalta välttämätön. Harvinaisissa tapauksissa ihminen ei tunne kipua lainkaan, eli kipukynnys on äärettömän korkea. Heillä kipua välittävissä tuntohermoissa on geneettinen häiriö, joka estää kipuaistimuksen kokonaan, sanoo professori Eija Kalso.
– Kipu on välttämätön varoitusviesti. Sen vuoksi tällaiset yhden geenin suuret mutaatiot, jotka aiheuttavat täydellisen kivuttomuuden, johtavat varhaisiällä kuolemaan.
Kipua tuntematon lapsi saattaa esimerkiksi polttaa itsensä pahasti kiehuvassa vedessä, koska kipua ei tunnu.
Kipukynnys myös vaihtelee sen mukaan, millaiset odotukset kipuun liittyvät. Tutkimuksissa on todettu, että vaikka ärsyke olisi täysin sama, kivun tuntemus vaihtelee sen mukaan, mitä tutkittavalle on kerrottu.
– Jos odottaa, että kipu on lievää, niin silloin sen myös kokee lievänä. Toisaalta, jos odottaa että kipu on hyvin voimakasta, niin sen todennäköisesti kokee voimakkaampana. Vaikka ärsyke ja koehenkilö olisivat täysin samat, sanoo Kalso.
Kipukokemus kerääntyy ja pahentuu
Myös elämänasenteella on merkitystä. Osa ihmisistä on perusolemukseltaan sellaisia, että jos he saavat valita menevätkö asiat hyvin vai huonosti, niin he olettavat asioiden menevän huonosti. Eli pelkäävät ja ahdistuvat mahdollisesta tulevasta kipukokemuksesta.
Jos odottaa että kipu on hyvin voimakasta, niin sen todennäköisesti kokee voimakkaampana.
Eija Kalso
Kipuun liittyvät pelko ja ahdistus laskevatkin merkittävästi kipukynnystä.
Käytännössä tämän vuoksi esimerkiksi lapsille tehtävät toimenpiteet tulee valmistella huolellisesti – esimerkiksi tippakanyylin laittaminen kädenselkään tehdään aina puudutettuun käteen.
– Näin siksi, ettei tulisi kierrettä. Jos sen laittaminen on aina kivulias, niin se tuntuu joka kerran pahemmalta.
Kipukynnystä voi myös nostaa. Esimerkiksi urheilijoiden harjoittelu on monesti niin rankkaa, että kipukynnys kasvaa. Kalson mukaan kyse on tahdosta ja motivaatiosta. Siinä kaksi asiaa kilpailee keskenään kipukokemus ja kilpailijan halu voittaa, sanoo Kalso.
– Huippu-urheilijoilla on niin tavaton motivaatio saavuttaa urheilusuoritukseen liittyvä tavoite, jolloin kipu jää sinne taustalle.
Sama tahdon riemuvoitto näkyy myös eläimillä, jotka kilpailevat. Kilpailuvietti vie uskomattomiin suorituksiin.
– Kilpahevosen on tarkoitus voittaa. Tästä on klassinen esimerkki kiitolaukkaorista, joka voitti laukkakilpailun ja maaliviivan ylitettyään kaatui shokissa maahan. Hevosella oli puikkoluu poikki, mutta tarkoitus oli voittaa kisa. Kun tavoite oli saavutettu, kipu tuli läpi ja hevonen rojahti maahan.