Erkki Toivanen kuvaa raportissaan mellakoita "tähän asti hälyttävimmäksi osoitukseksi siitä, että jokin on menossa Englannissa pahasti vikaan".
80-luvun alun lama oli Englannissa koetellut ankarimmin mustan väestönosan alueita, joissa kärsittiin tavallista huonommista asuinoloista, korkeasta työttömyydestä sekä rikollisuudesta.
Brixtonin mellakoita oli edeltänyt poliisin laaja operaatio, jossa yli tuhat alueen asukasta oli pysäytetty ja tutkittu epäiltynä rikoksesta.
Lähes kaikki ratsiaan joutuneista olivat värillisiä. Tämä oli omiaan herättämään epäluuloa ja vihaa virkavaltaa kohtaan mustan väestönosan keskuudessa.
Poliisin ja asukkaiden väliset jännitteet purkautuivat lopulta Lontoossa Brixtonin esikaupunkialueella huhtikuussa 1981. Yli 300 ihmistä loukkaantui, ja satoja asuntoja sekä autoja sytytettiin tuleen.
Kyse ei silti ollut yksinomaan rotumellakasta. Brixtonin asukkaista alle kolmasosa oli värillisiä, ja mellakointiin osallistuivat ihmiset ihonväristä riippumatta. Erkki Toivanen kuvaakin mellakoiden olleen "suurkaupungin näivetystaudin" toistaiseksi vakavin oire. Työttömyys ja alueen rapistuminen olivat luoneet pohjan levottomuuksille.
Myöhemmin kesällä 1981 nähtiin lukuisia mellakoita ympäri maata, muun muassa Birminghamissa, Liverpoolissa, Nottinghamissa ja Manchesterissä.
Teksti: Arsi Alenius