Viimeinen suomirockin historiaa käsittelevistä sarjoistani oli 1990-lukuun keskittynyt Hyvää yötä ja huomenta. Se poikkesi aiemmista sarjoista siinä, että se kuvattiin käsiteltävän vuosikymmenen viimeisenä vuotena ja käytännössä kaikki haasteltavat olivat aktiivimuusikoita, osta vasta uransa alkuvaiheessa.
Sarjaa suunnitellessa käytiin tilaajan, Ylen Kari Kyrönsepän kanssa runsaasti keskusteluja, onko ajankohta liian varhainen lähihistorian penkomiselle. Sarja päätettiin kuitenkin tehdä, jatkona kolmelle edeltäneelle sarjalle.
Ajankohtaisuutensa vuoksi Hyvää yötä ja huomenta poikkeaa suomirockhistoriikkieni ketjussa sekä edukseen että tappiokseen. Muistelun sijaan nykyhetkestä puhuminen on usein mielenkiintoisempaa. Toisaalta sarjan painotuksissa ja haastateltavien valinnoissa pidempi perspektiivi olisi ollut hyödyksi. Nyt sarjasta rajautui ulos lähes kokonaan mm. 1990-luvun lopussa kovan nousun alkanut suomalainen tanssimusiikki ja suomiräp. 15 vuotta myöhemmin on helppo nähdä, että rajaus oli väärä.
Oma vaikutus sarjaan on silläkin, että reilussa viidessä vuodessa ohjelmien myyntihinnat olivat pudonneet ja monia aiemmissa sarjoissa käytettyjä keinoja, kuten grafiikkaa ja erillisiä äänitöitä, jouduttiin vähentämään rajusti.
Nyt julkaistavat viisi haastattelua antavat hyvän kuvan sarjan haastattelujen luonteesta. Toisaalta niiden kautta näyttäytyy selvästi se, että enää 1990-luvulla ei voinut puhua suomirockista yhtenäisenä nuorisokulttuurina. Sen kautta on luontevaa, että Hyvää yötä ja huomenta jäi viimeiseksi laajaksi samalla formaatilla tehdyksi kotimaisen rockin historiikiksi.
Nyt julkaistavista haastatteluista Jonna Tervomaa oli kuvausten aikaan noussut nopeasti artistiemme eturiviin ja valmistautui toisen aikuisikänsä soololevyn julkaisuun. Pekka Ruuska oli taas edellistä sukupolvea, ja edusti gospelin puolelta maallisen musiikin pariin liukuneita muusikkoja. Haastattelun aikaan Ruuska oli jo työskennellyt muutaman vuoden levy-yhtiöpomona ja nostanut monia artisteja menestykseen.
Kolmeen viimeiseen haastatteluun tiivistyy 1990-luvun suomalaisen rockin pirstoutuminen. Sellisti Eicca Toppisen Apocalyptica nousi kansainväliseen tietoisuuteen soittamalla selloillaan versioita Metallican kappaleista, kitaristi Esa Holopaisen Amorphis yhdisti Kalevalan raskaaseen progemetalliin, esiintyi paljon ulkomaila ja levytti suoraan amerikkalaiselle levy-yhtiölle ollen yksi suomihevin tienraivaajia.
Lahdesta lähtenyt, 1990-lukunsa Berliinissä, New Yorkissa ja Barcelonassa asunut Jimi Tenor liikkui muita laajemmalla alueella niin musiikillisesti kuin maantieteellisesti. Haastattelua edeltävänä iltana hän oli lentänyt suoraan USA:sta ja haastattelua katsellessa näkyy hyvin, kuinka jet lag -väsymys alkaa iskeä, runsaasta kahvin juomisesta huolimatta.