Professori ja neurologi Markku Partinen nukkui viime yönä vain reilut neljä tuntia, mutta ei murehdi. Unilääketieteeseen perehtynyt Partinen tietää, että pelkät tunnit eivät merkitse yöunissa.
– Unenlaatu on vähintään yhtä tärkeää. Jos ihminen nukkuu 4–5 tuntia laadukasta unta, niin se on parempi kuin 8–9 tuntia huonolaatuista unta, Partinen totesi Ylen aamu-tv:ssä.
Partisen mukaan aikuinen tarvitsee unta keskimäärin 7–9 tuntia. Riittävä unen määrä riippuu siis ihmisestä. Oman polkunsa löytää vain kokemuksen kautta.
– Aamuvirkeys on yksi parhaita mittareita. Jos herää aamulla virkeänä, pääsee sängystä ylös ja pysyy koko päivän hereillä suht hyvin, niin silloin on todennäköisesti saanut unta riittävästi ja se on ollut laadukasta.
Pelkkien tuntimäärien tuijottaminen ei siis välttämättä tee kerro kaikkea.
Älä yritä nukahtaa väkisin – voi pahentaa tilannetta
Unta tutkitaan koko ajan enemmän, ja tietoa sen tärkeydestä saadaan lisää. Esimerkiksi aivoille unen merkitys on korvaamaton: muun muassa kuona-aineet poistuvat, energiavarastot latautuvat ja aivot muovautuvat sijoittaessaan imemäänsä tietoa.
Partisella on erityispätevyys unilääketieteessä, ja hän on koonnut Anne Huutoniemen kanssa tietonsa teokseen Uniterveyskirja – nuku hyvin, voi hyvin.
Tiede on oma asiansa, mutta arjessa tavallinen ihminen painii yleensä silloin kun unta ei näy. Asiantuntija haluaa nostaa kaiken tiedon keskeltä yhden pääpointin. Vinkki voi olla monille tuttu, mutta siitä on hyvä välillä muistuttaa:
– Jos uni ei tule, niin tärkein nyrkkisääntö on se, ettei missään nimessä kannata väkisin yrittää sitä nukahtamista sitten. Tekee mitä tahansa muuta, mutta ei yritä väkisin nukahtaa – se vain pahentaa tilannetta.
Partisen mukaan olisi parempi vaikkapa lukea kirjaa sängyssä tai nousta kokonaan ylös, jos nukahtamisesta ei tule mitään.
Tilapäisestä unettomuudesta kärsii kolmasosa suomalaisista ja pitkäkestoisesta unettomuudesta 10 prosenttia. Väkisin vääntämällä ja unien tuntimäärien murehtiminen kannattaa siis heittää romukoppaan.
– Tilapäinen unettomuus kuuluu normaaliin elämään.
Tutkija: ”Parhaat tulokset saadaan lääkkeettömin keinoin”
Loputtomasti ei kuitenkaan kannata kituuttaa huonoilla unilla. Ja mistä oikein tietää, että milloin pitäisi ottaa yhteyttä lääkäriin?
– Tärkeintä on se miten voi päivällä. Eli jos päivällä ei jaksa, ei voi hyvin, ei meinaa pysyä hereillä, on ärtynyt tai sammakoita lentelee suusta, niin yleinen syy tähän on yöunen riittämättömyys syystä tai toisesta. Jos tätä jatkuu viikonpäivät tai pidempään niin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.
Pillereihin ei kannata tarttua suin päin. Partinen työskentelee myös Uniklinikalla tutkimusjohtajana, ja toivoo että kunkin potilaan univaikeuksien juurisyihin perehdyttäisi.
– Ehdottomasti parhaat tulokset saadaan lääkkeettömin keinoin – siis ilman unilääkkeitä tai nukahtamislääkkeitä, hän sanoi.
Melatoniinia Partinen kylläkin pitää ihan hyvänä vaihtoehtona.
– Siinä täytyy muistaa, että se otetaan sopivaan aikaan eli aikuisilla keskimäärin noin kello 21 aikaan.
Eli jos uni ei millään tule, ja pyörii sängyssä, niin tässä vaiheessa melatoniinin ottaminen on luultavasti jo liian myöhäistä.
– Melatoniinipiikki tulee sitten vähän väärään aikaan ja silloin saattaa pahentaakin tilannetta.
Lue myös:
Jäivätkö unet vähiin? Unihoitaja vinkkaa: kokeile pysäytyssanaa, älä katso kelloa
Lääkkeetön unihoito auttaa hoksaamaan huonoja tapoja – "Jo yksi käynti voi auttaa"
Herää, väsynyt! Hyvä uni kuuluu myös sinulle
Tutkimus: Huonosti nukkuvat mahdollisesti alttiimpia Alzheimerin taudille