– Toiko joku kitaran mukanaan? Steve Vai kysyy suomalaisyleisöltä.
Syvä hiljaisuus. Kädet eivät nouse.
– Vau! Tehän olette varsinaisia nössöjä, kitaristi parahtaa nauraen.
Kitaristilegenda Steve Vai esitteli taitojaan maanantaina loppuunmyydylle Espoon Sellosalille. Esiintyminen oli osa hänen Alien Guitar Secret -masterclass-kiertuettaan. Nimi viittaa Vain vuonna 1995 julkaistuun Alien Love Secrets -instrumentaalialbumiin.
Mestarikurssilla maailman parhaimpien kitaristien joukkoon laskettu Vai soittaa lavalla, kertoo kokemuksiaan kitaransoittamisesta ja vastaa yleisön kysymyksiin. Lopuksi muutama onnekas pääsee jamittelemaan lavalle itse maestron kanssa.
Ujostelusta maailmanmaineeseen
Steve Vain elämä mullistui kuusivuotiaana, kun hän näki pari vuotta vanhemman pojan soittamassa sähkökitaraa koulun salissa. Ääni ja venyvät kielet oli sellaista, mitä poika ei ollut koskaan kokenut.
Hän ujosteli kitaransoiton aloittamista monta vuotta, kunnes aloitti 12-vuotiaana Joe Satrianin oppilaana. Ammattimuusikoksi hän ryhtyi 18-vuotiaana nuotintamalla Frank Zappan kappaleita ja kitarasooloja. Pian Zappa otti hänet yhtyeensä soittajaksi 1980-luvun alussa.
Sittemmin Steve Vai on soittanut esimerkiksi David Lee Rothin bändin ja Whitesnaken riveissä sekä sooloartistina.
Esiintymislavoja Vai on kiertänyt jo 38 vuotta.
– Oma soittoni on kehittynyt vuosien varrella huimasti. Nuorena kehityin nopeassa sormitekniikassa, mutta soundi oli aivan hirveä. Sitä voisi kutsua sähköiseksi kinkkusämpyläksi, Vai nauraa.
Aina uusi joulu
Soundin laatu, tekniikka, ilmaisuvoima, dynamiikka ja artikulaatio. Steve Vai luettelee kitaran soittamisen tärkeitä elementtejä.
Silti Vai ei soittamista opettaessaan painota niinkään tekniikkaa. Hänen mielestään tärkeämpää on henkinen valmentautuminen.
– Olen oppinut urani aikana, että kaikki lähtee pään sisältä. Olipa kyseessä ura tai elämä yleensä, mikä tulee sisältäpäin, näkyy myös lopputuloksessa.
Vain mukaan kitaran kanssa pitää olla myös kärsivällinen. Oman soundin löytäminen vaatii aikaa ja silti koskaan ei tule lopullisesti valmiiksi.
– Joka kerta kun näen kitaran, minusta tuntuu joululta. Kitara on minulle tapa ilmaista itseäni. Se tulee olemaan aina muusani.
Vaimo rakastui Nightwishiin
Steve Vai katselee ulos ikkunasta ja ihastelee lumisadetta. Helsinki on aina ollut hänelle mystinen paikka.
Ensimmäisen kerran hän törmäsi kaupungin nimeen nuorena Frank Zappa -fanina. Yksi hänen lempikappaleitaan on Inca Roads, jonka kitarasoolo oli livetaltioinnista Helsingistä. Vai halusi päästä vielä joskus tähän kaukaiseen paikkaan.
David Lee Rothin bändin kanssa kiertäessään hän pääsi ensimmäisen kerran myös Helsinkiin.
Kitaristilegenda tietää suomalaisen raskaamman rockin skenen. Yksi tuttu nimi on Nightwish.
– Kuulin heitä ensimmäisen kerran Rock in Rio -konsertissa. He esiintyivät ennen minua ja katsoin pätkän heidän showtaan. Olin, että tässä musiikissa on jotain coolia. Ostin heidän levyjään ja vaimoni hullaantui heihin täysin.
– Heidän musiikkinsa on hyvin tuotettua. Orkesterin ja draaman käyttö on hienoa. On hyvin vaikeaa yhdistää hevikitara ja orkesteri, ja saada se kuulostamaan hyvältä. He tekevät sen todella hyvin, Vai kehuu.
Väsyneet vanhat pojat
Maailman arvostetuimpiin kitarataitureihin kuuluvan Steve Vain ura on ollut menestyksekäs. Hän on soolouransa lisäksi tuottanut albumeja muille artisteille sekä tehnyt musiikkia esimerkiksi elokuviin ja videopeleihin.
Raskaiden areenakiertueiden sijaan mestarikoulutyyppinen kiertäminen on varmasti antoisampaa 57-vuotiaalle kitaristille. Hän sanoo oppivansa niistä itsekin.
– Tykkään katsella ihmisiä, kun he soittavat kitaraa riippumatta siitä, kuinka hyviä he ovat. Joskus nautin eniten huonoimpien soitosta. Kitara on vaikea soitin soittaa.
Vaikka Vai sanoo olevansa musiikillisesti tyytyväinen siihen, mitä on urallaan saavuttanut, aikoo hän vielä tehdä soolokitaralevyn. Fanit ovat sellaista toivoneet jo pitkään.
– Aion tehdä sellaisen, sillä potkua ja ideoita vielä riittää. Vaikka vanhat pojat ovat jo alkaneet valittaa hieman, Vai nauraa ja heilutelee sormiaan.