Libanonissa järjestetään tänään sunnuntaina parlamenttivaalit – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Parlamentti lykkäsi vaaleja useita kertoja muun muassa turvallisuussyistä, jotka johtuivat naapurimaan Syyrian sodan heijastumisessa Libanonin politiikkaan.
Vaikka Libanon on yksi harvoista Lähi-idän maista, jossa demokraattisilla vaaleilla on merkitystä, Libanonin poliittisella kentällä vallitsee välillä melkoinen tivoli. Sen ymmärtämisessä auttaa parhaiten sarkastinen huumori. Libanonilaiset itse ovat sen mestareita.
Noin 3,7 miljoonaa äänioikeutettua valitsee tänään siis vajaasta 600:sta ehdokkaasta mieleisensä 128-jäseniseen parlamenttiin. 18 uskontokunnan maassa paikat jaetaan uskontokuntien mukaan. Parlamentin paikoista tasan puolet menee kristityille ja toinen puolikas muslimeille.
Mutta kuinka sitten ehdokkaaksi ylipäätään pääsee?
Keino 1: Maksa medialle ja ylipäätään kaikille
Paras keino vaaleissa on luonnollisesti paksu rahatukku. Sitä tarvitaan useassa vaiheessa. Aluksi jokaisen ehdokkaaksi mielivän pitää maksaa vaaliviranomaisille osallistumismaksu, joka on noin 4 430 euroa.
Seuraavaksi täytyy tietenkin saada julkisuutta. Libanonin medioista valtaosa on yksityisiä, ja ne veloittavat maksun jokaiselta ruutuun tai ääneen mielivältä poliitikolta. Tämä ei siis tarkoita mainoksia, vaan haastatteluihin tai ohjelmiin osallistumista.
Minuuttihinta haastattelusta on noin 5 000 euroa. Kokonainen keskusteluohjelma maksaa 200 000 euroa. Radiossa 15-minuuttinen haastattelu maksaa noin 2 500 euroa.
Täydellinen mediapaketti maksaa tiettävästi 1,25 miljoonaa euroa per ehdokas.
Sen päälle tulevat tietysti vaalimainokset, joita on median lisäksi myös runsaasti julisteina. Niitä sopii ripustaa kaikenlaisiin maamerkkeihin, esimerkiksi maailmanpyörään. Jos hinnasta sovitaan.
Sitten toki maksaa voi myös suoraan äänestäjille. Arvioiden mukaan 35 prosenttia viime vaalien äänistä oli maksettuja. Tietoja rahatarjouksista on kuulunut jo tälläkin kertaa.
Esimerkiksi kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet kipakasti sitä, että ehdokkaat tarvitsevat lavean lompakon.
Keino 2: Matki pääministeriä, ryhdy some-kingiksi
Ymmärrettävistä syistä monet käyttävät ahkerasti sosiaalista mediaa kampanjansa ytimenä. Taidon huippuunsa on vienyt pääministeri Saad al-Hariri, joka lanseerasi jopa oman puhelinsovelluksen. Sen avulla voi jakaa selfie-kuvia pääministerin kanssa.
Hariri on innokas sosiaalisen median käyttäjä. Häntä kutsutaankin Libanonissa selfie-kingiksi. Monia libanonilaisia Haririn somepelleily jo kyllästyttää.
Erityisen taitava sosiaalisen median käyttäjä on myös vaaleissa mukana oleva Hizbollah: maailmalla terroristijärjestöksi luokiteltu shiiajärjestö, mutta Libanonissa merkittävä osa poliittista kenttää ministereineen. Hizbollahin kannatusta on kuitenkin syönyt esimerkiksi osallistuminen Syyrian sotaan, joten kampanjointia käydään tosissaan.
Hizbollahin liittolaisia on myös Libanonin kristitty presidentti Michel Aoun – jonka veljenpoika ja kaksi vävyä ovat luonnollisesti myös ehdokkaina parlamenttiin.
Keino 3: Oikea sukunimi – mutta varo autopommeja!
Samat nimet, uudet naamat. Ehdolla saattaa hyvinkin olla tuoreita kasvoja, mutta heidän sukunimensä ovat Libanonissa kaikille tuttuja.
Esimerkkejä:
Maroniittikristitty Nadim Gemayel, 36. Parlamenttiedustaja jo 2009 vaaleista. Autopommilla 1982 murhatun presidentin Bashir Gemayelin nuorin poika ja falangistipuolueen perustajan Pierre Gemayelin pojanpoika. Serkkupoika Samy Gemayel, 37, johtaa puoluetta ja valittiin parlamenttiin 2009 sen jälkeen kun hänen isoveljensä Pierre oli surmattu autopommilla 2006.
– Se, että on jonkun poika, ei välttämättä tarkoita jotain negatiivista tai että olisi uudistuksia vastaan, Nadim Gemayel puolustautui uutistoimisto AFP:n haastattelussa.
Sunnimuslimi Zaher Eido, 44. Ensikertalainen politiikassa, mutta isä ja isoveli olivat tunnettuja poliitikkoja, kunnes heidät tapettiin autopommilla 2007.
Ortodoksikristitty Michelle Tueni, 31, on autopommilla 2005 surmatun Gibran Tuenin tytär. Hän on jo seurannut isänsä jalanjälkiä toimittajana ja on nyt niin ikään hakeutumassa parlamenttiin. Myös Michellen äidin isä Michel Murr, 85, on parlamentaarikko ja ehdolla jälleen.
Druusi Taymour Jumblatt, 35, on druusien PSP-puolueen johtajan Walidin poika ja puolueen perustajan Kamal Jumblattin pojanpoika. Isoisä salamurhattiin 1977, mutta isä-Walid on selviytynyt murhayrityksistä.
Maroniittikristitty Tony Frangieh, 31, on perheensä poliitikko neljännessä polvessa. Hänen isoisoisänsä Suleiman Frangieh toimi Libanonin presidenttinä 1970-luvulla, mutta isoisä Tony murhattiin 36-vuotiaana 1978. Isä Suleiman junior mielii myös paikkansa uusimista – hän on toiminut useissa ministeriviroissa sekä presidenttiehdokkaaana 2016.
Sekä tietenkin – istuva pääministeri Saad al-Hariri, 48. Isä, pääministeri Rafik al-Hariri murhattiin autopommilla 2005.
Tuenia ja Hariria lukuun ottamatta kaikki perheet ovat Libanonin sisällissodan 1975–90 aseistautuneiden ryhmien johtajia.
Lisävärinä tunnetuissa sukunimissä ovat lisäksi erilaiset eläköityneet armeijan ja tiedustelupalvelujen upseerit, joista monet ovat libanonilaisille pelottavankin tuttuja.
Plus yksi: Ryhdy aktivistiksi
Libanonissa toiveissa on aito muutos näissä vaaleissa. Se saattaa jäädä yhä haaveeksi, mutta aineksia on ilmassa.
Viidesosa näissä vaaleissa äänioikeutetuista oli edellisissä vaaleissa 2009 liian nuoria äänetsämään. Nyt 21–30-vuotiaat libanonilaiset ovat siis ensi kertaa elämässään ääniuurnilla.
Ensi kertaa tänä vuonna saavat äänestää myös ulkomailla asuvat libanonilaiset. Ulkomaille rekisteröityjä äänestäjiä on reilut 80 000.
Libanonin vaalilakia muutettiin viime vuonna pitkän väännön jälkeen siten, että myös perinteisten uskonnollissidoksisten puolueiden ulkopuoliset ehdokkaat saavat aidon mahdollisuuden läpipääsyyn, kun enemmistövaalijärjestelmästä siirryttiin suhteelliseen vaalijärjestelmään.
Näissä vaaleissa onkin sen vuoksi aiempaa huomattavasti enemmän itsenäisiä ja kansalaisjärjestötaustaisia ehdokkaita.
Myös naisehdokkaita on historiallisen paljon: 86 eli noin yksi kuudesta ehdokkaasta. Se kuulostaa vähältä, mutta on huomattava nousu aiempiin vaaleihin. Libanonin 2009 vaalien ehdokkaista naisia oli 12 ja heistä parlamenttiin valittiin neljä.
Kansalaisjärjestöehdokkaat ovat tuoneet vaalikeskusteluihin muun muassa kysymyksiä ihmisoikeuksista, naisten asemasta, homoseksuaalisuuden poistamisen rikoslaista ja lapsiavioliittojen kieltämisen.
Lähteinä käytetty muun muassa AFP, Carnagie Middle East Center, al-Jazeera, Middle East Eye, The Economist, al-Monitor, al-Nahar.
Juttua täsmennetty 6.5. klo 16.25, muutettu ilmaisu "Libanon on pitkään ollut Lähi-idän maista ainoa, jossa demokraattisilla vaaleilla on ylipäätään ollut jotain merkitystä" muotoon "Libanon on yksi harvoista Lähi-idän maista, jossa demokraattisilla vaaleilla on merkitystä".
Aiheesta muualla:
Libanonin ensimmäiset parlamenttivaalit yhdeksään vuoteen
New law, new politics? Lebanese elections introduce complex voting system