Kuurojen palvelusäätiön Hyvinkäällä sijaitsevan palvelukeskus Åvikin pudonneet asiakasmäärät pakottavat säätiön vähentämään keskuksen työntekijöiden määrää.
4.7. päättyneiden yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että palvelukeskuksesta irtisanotaan kaksi ohjaajaa siten, että heidän työsuhteensä päättyvät tämän vuoden lopussa. Lisäksi eläköitymisten myötä vapautuvat kaksi tointa täytetään sisäisesti siten, että uusiin tehtäviin siirtyvien ohjaajien toimia ei täytetä. Muut säästötarpeet toteutetaan vähentämällä määräaikaisia sijaisuuksia.
Palvelukeskus Åvikin yt-neuvottelut käynnistettiin muuttuneen asiakastilanteen vuoksi ja ne perustuivat tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin. Taustalla on se, että kunnat ostavat säätiöltä aiempaa vähemmän asumispalveluita. Palvelukeskuksen käyttöpäivät ovat vähentyneet tammikuusta 2017 huhtikuuhun 2018 17 prosenttia. Samalla palvelumaksut ovat vähentyneet 55 000 eurolla kuukaudessa. Tämän vuoden tuloksen arvioidaan jäävän 220 000 euroa alijäämäiseksi.
Kuurojen palvelusäätiöstä kerrotaan, että Palvelukeskus Åvikista irtisanottavilla ohjaajille tarjotaan määräaikaisia sijaisuuksia Åvikissa 1.1.2019 alkaen. Lisäksi heillä on mahdollisuus hakeutua vapaina oleviin kahden ohjaajan toimeen. Heillä on myös mahdollisuus osallistua työllistymistä edistävään valmennukseen ja he saavat työterveyshuollon palvelut kuukauden ajan työsuhteen päättymisen jälkeen.