Suomalainen rikossarja Karppi on myyty maailmanlaajuisesti Netflix-palveluun.
Karppi saa kansainvälisen ensi-iltansa maailmanlaajuisesti Netflixissä 23. elokuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen sarja tai elokuva saa näin laajan jakelun kaupalliselta toimijalta.
Aikaisemmin Netflix on esittänyt rajatuimmilla alueilla suomalaissarjoja Sorjonen ja Nymfit.
– Tämä on merkittävä juttu, että kotimainen tuotanto leviää maailmalle. Suomi on nyt samalla viivalla muiden kanssa ja on maailmanlaajuisesti varteenotettava peluri. Tämä tieto helpottaa myös muiden kotimaisten tekijöiden elämää, että Suomi ei ole enää sarjojen takapajula, sanoo Karpin tuottaja Riina Hyytiä Dionysos Filmistä.
Hyytiä ei uskalla arvioida, minkälaisen vastaanoton sarja saa Netflixin maailmanlaajuisessa levityksessä.
– Nyt ei voi tehdä enää mitään. Toivottavasti sarja koukuttaa. Netflixiä käyttää joukko ihmisiä, jotka odottavat uusia rikossarjoja. Pohjoismaisilla sarjoilla on myös oma katsojakuntansa ja he pitävät lumisesta eksotiikasta.
Nettivideopalvelu Netflix toimii lähes 200 maassa eli kaikkialla Kiinaa, Pohjois-Koreaa ja Syyriaa lukuun ottamatta. Dionysos Filmsin tuottama sarja, jonka pääosassa on Pihla Viitala, on kansainväliseltä nimeltään Deadwind.
Keväällä tehty myyntisopimus tuli julki tällä viikolla, kun Netflix ilmoitti ensi-iltapäivästä.
Karppi-sarjasta on tekeillä toinen tuotantokausi.