Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi tiistaina pyytäneensä noin 30-vuotiaiden ihmisten sekä heidän vanhempiensa luottotietoja Asiakastiedolta tutkimuskäyttöä varten.
THL on saanut luottotietojen kysymisestä useita huolestuneita yhteydenottoja ja pahoittelee ihmisille aiheutunutta epäselvyyttä.
THL:n tarkoitus on luottotietojen kysymisellä selvittää rekisteritutkimuksessa, onko raskauden aikaisilla häiriöillä ja ennenaikaisella syntymällä yhteyttä lapsen myöhempään terveyteen ja hyvinvointiin mukaan lukien taloudellinen tilanne.
THL perustelee tutkimustaan sillä, että sen avulla halutaan parantaa keskosina syntyneiden lasten hoitoa ja oppia tunnistamaan, millaiset seikat suojaavat lasta matkalla aikuisuuteen.
THL vakuuttaa, että tietoja käsitellään luottamuksellisesti tietosuojalainsäädännön edellyttämällä tavalla ja ilman, että henkilöä voidaan tutkimustuloksista tunnistaa. Rekisteritutkimukset ovat lakiin perustuvaa THL:n tieteellistä tutkimustoimintaa.
Tutkimuksen piiriin kuuluu yhteensä noin 600 000 ihmistä. Ihmiset, joilla on käytössä luottotietojen seurantapalvelu, ovat saaneet tietojen kysymisestä automaattisen ilmoituksen sähköpostiinsa.
THL:n ylijohtaja Marina Erhola sanoo THL:n parantavan käytäntöjään siten, ettei tulevaisuudessa tutkimuksia varten kerätyistä tiedoista aiheutuisi turhaa huolta.