Afganistanin itsemurhaiskuissa kuolleiden tai haavoittuneiden ihmisten määrä on noussut tänä vuonna edellisvuodesta 46 prosenttia.
YK:n alainen Afganistanin avustusoperaatio UNAMA kertoi sunnuntaina julkaistussa raportissaan, että tämän vuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana uhreja oli yli 2400.
Omatekoisten räjähteiden ja itsemurhaiskujen uhrien määrä on yli 3600.
UNAMA:n mukaan kohteiksi otetaan yhä useammin moskeijoita, urheilustadioneita tai terveysasemia.
Itsemurhaiskut maahyökkäystä tehokkaampia
UNAMA on huolissaan vakavista kansainvälisten humanitääristen oikeuksien loukkauksista Afganistanissa. Sen mukaan itsemurhaiskut ovat menestynein taktiikka väkivallan lisäämiseksi.
Iskut ovat ennalta arvaamattomia, niitä tehdään myös kylissä ja harvaanasutuilla alueilla. Iskujen tarkoituksena on horjuttaa ihmisten arkielämää.
UNAMA:n mukaan eniten iskuja teki Isis ja toiseksi eniten taliban-verkosto.
Lue myös:
Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa räjähti pommi – tällä kertaa kohteena opiskelijoita