Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tutkimus: Synnytyksen jälkeen olisi hyvä odottaa puolitoista vuotta ennen seuraavaa raskautta

Ei kannata huolestua, vaikka uusi raskaus alkaisi pian synnytyksen jälkeen, sillä käytännössä riskit eivät ole kovin suuria.

Juuri syntynyt lapsi synnytyssalissa.
Kuva: Janine Wiedel / AOP
  • Jussi Salokorpi

Puolitoista vuotta näyttäisi olevan sopiva tauko raskauksien välissä, tuore tutkimus vahvistaa. Sitä nopeampi tahti saattaa suurentaa äidin ja vauvan riskejä. Tulokset julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä, ja ne perustuvat lähes 150 000 äidin raskaus- ja terveystietoihin.

Lyhyet välit raskauksien välissä on yhdistetty riskeihin aiemminkin, mutta tutkimuksista on jäänyt epäselväksi vaikuttaako äidin ikä yhteyteen. Nyt julkaistut tulokset viittaavat siihen, että riskit ovat suurin piirtein samat riippumatta äidin iästä.

Iäkkäät naiset usein synnyttävät lapsensa pienemmillä väleillä. Tulosten perusteella kuuden kuukauden sisällä edellisestä synnytyksestä raskaaksi tulleet äidit ovat suurentuneessa vaarassa saada vakavia terveysongelmia tai menehtyä, mutta tämä havaitaan lähinnä yli 35-vuotiailla. Vauvalle koituvat riskit ovat puolestaan suuremmat 20–34-vuotiailla, joiden synnytysväli oli lyhyt.

Ennenaikaiset synnytykset liittyivät lähekkäin oleviin raskauksiin riippumatta äidin iästä.

Äitien ei kannata huolestua, vaikka seuraava raskaus olisi alkanut pian synnytyksen jälkeen, sillä käytännössä raskauksien väliseen aikaan nyt liitetyt riskit eivät olleet kovin suuria. Vielä on myös epäselvää, mistä ne tarkalleen johtuvat. Mahdollisesti äidin keho ei ole ehtinyt palautua edellisestä synnytyksestä ja raskaudesta, ja on siksi alttiimpi ongelmille. On myös mahdollista, että näissä raskauksissa on enemmän vahinkoraskauksia varsinkin nuoremmilla naisilla.