Keskusta on maksamassa kovan hinnan Juha Sipilän kaudesta pääministerinä.
Puolue on nimittäin pudonnut tuoreimmassa kuuden suurimman puolueen imagovertailussa viimeiselle sijalle. Vielä viime syksynä keskusta oli toiseksi viimeisenä.
Edellisen kerran keskustalla oli näin huono imago suomalaisten silmissä ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.
Parhaat arviot kansalaisilta saa nyt suurin oppositiopuolue SDP. Se nousi ensimmäistä kertaa tällä vaalikaudella vertailun kärkeen viime syksynä ja on onnistunut säilyttämään paikkansa.
Myös vihreät on onnistunut paikkaamaan imagoonsa viime vuoden aikana tulleita naarmuja uuden puheenjohtajansa Pekka Haaviston aikana.
Ylen haltuunsa saaman uusimman puoluebarometrin imago-osion tulokset ovat poikkeuksellisen kiinnostavia, kun eduskuntavaaleihin on aikaa enää runsaat kuusi viikkoa.
Suurimpien puolueiden tilaamassa tutkimuksessa puolueiden imagoa punnitaan 15 eri mittarilla. Näiden avulla selvitetään kansalaisten mielikuvia puolueista ja niiden osaamisesta.
Uusimman barometrin haastattelut on tehty 8.–14.2.2019. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 295 ja virhemarginaali tutkimuksessa on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Mielikuvat keskustasta historiallisen huonoja
Juha Sipilän hallituskauden aikana keskustan maine on kokenut poikkeuksellisen kovia kolhuja.
Yllätyksenä tämä ei tosin tule keskustaväelle. Puolueiden imagossa tapahtuvat muutokset nimittäin heijastuvat myös kannatuskyselyihin.
Keskustan kannatus liikkuu uusimmassa Ylen julkaisemassa kyselyssä alle 16 prosentissa. Sipilä purki tuntojaan suosion hupenemisesta myös torstaina julkaistussa vaalikirjassaan.
Keskustaan voimakkaimmin liitettäviä ominaisuuksia ovat nyt luottamuksen väheneminen, johtajien taitamattomuus, ylimielisyys ja toiminta kansalaisten etujen vastaisesti.
Vain kymmenen prosenttia vastaajista arvioi, että keskusta kertoo rehellisesti, mitä se tavoittelee.
Suomalaisten tämänhetkiset näkemykset keskustasta ovat puoluebarometrin mukaan melko samankaltaiset kuin vuosina 2009–2010 eli Matti Vanhasen puheenjohtajakauden loppuaikoina. Tuolloin osa tutkimuksen yksittäisistä mittareista käväisi vieläkin matalammalla.
Kevään 2011 vaaleissa keskusta kärsi historiansa suurimman vaalitappion. Kannatus vajosi 15,8 prosenttiin ja puolue menetti 16 kansanedustajapaikkaa.
Myös Juha Sipilän vetovoima puoluejohtajana on vähentynyt selvästi pääministerikauden kuluessa.
Hallituskauden alkutaipaleella, syksyllä 2015, keskustan johdon arvioi vetovoimaiseksi 29 prosenttia vastanneista – nyt enää 11 prosenttia. Vielä ennen Sipilän ryhtymistä pääministeriksi keskustajohtoa piti vetovoimaisena yli 30 prosenttia vastanneista.
Eniten vetovoimaa on nyt vasemmistoliiton Li Anderssonilla (21 prosenttia). Heikoimmat arviot saa sairauslomaltaan tänään perjantaina palaava SDP:n Antti Rinne. Hänen vetovoimansa puhuttelee vain yhdeksää prosenttia vastanneista.
Ylimielisyys leimaa kokoomusta
Myös toisen päähallituspuolueen kokoomuksen imago on heikentynyt, mutta ei lähellekään samaan tahtiin kuin keskustan.
Kansalaisten näkemykset kokoomuksesta ovat yhä varsin myönteiset, eikä kokonaiskuva puolueesta ole muuttunut kovinkaan paljoa viime syksystä.
Ylimielisyyden leima pysyy kokoomuksessa kuitenkin tiukassa ja se liitetään puolueeseen taas hieman voimakkaammin kuin hallituskauden alussa.
Uusimmassa barometrissa kokoomusta pitää ylimielisenä 55 prosenttia vastanneista. Muut puolueet seuraavat perässä: keskusta 37 prosenttia, perussuomalaiset 27, vihreät 22, SDP 21 ja vasemmistoliitto 14.
Alexander Stubbin kaudella keväällä 2016 kokoomuksen ylimielisyys kävi ennätyskorkealla, 61 prosentissa.
SDP:llä paras imago, vaikka Antti Rinne ei häikäisekään
Suurin oppositiopuolue SDP on säilyttänyt imagovertailun kärkipaikan, jolle se nousi viime syksynä.
SDP on ollut kärjessä myös Ylen ja muun muassa Helsingin Sanomien uusimmissa puolueiden kannatusta mittaavissa tutkimuksissa.
Demarit saavat puoluebarometrissa tunnustusta eritoten ihmiskeskeisyydestään.
Vastaajista 34 prosenttia pitää puoluetta ihmiskeskeisenä. Tämä ominaisuus liitetään nyt puolueeseen vahvemmin kuin kertaakaan aiemmin 12 vuoteen.
Ihmiskeskeisyys liitetään myös vasemmistoliittoon (30 prosenttia) ja vihreisiin (25). Vähiten ihmiskeskeiseksi arvioidaan kokoomus (13).
Vihreiden imago on sen sijaan parantunut selvästi Touko Aallon väistyttyä puoluejohdosta.
Viime syksynä vihreiden johtoa piti taitamattomana peräti 46 prosenttia vastaajista, mutta nyt luku on pudonnut 25 prosenttiin.
Pekka Haavisto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi marraskuun alussa, kun masennukseen sairastunut Aalto luopui tehtävästä.
Perussuomalaisten imago näyttää myös parantuneen kautta linjan, vaikka kokonaisvertailussa puolueen sijoitus on viides.
Monien mielestä perussuomalaisten linja on nyt selkeämpi ja helpommin hahmotettava kuin vielä vähän aikaa sitten.
Keskustan linja on kansalaisille kaikkein vaikeimmin hahmotettava.
Lue lisää:
Ylen kannatusmittaus: Kokoomus putoaa, perussuomalaiset selvässä nousussa