Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Vuosien julkisuusrumba toi ruman tahran Kittilän puhtoiseen imagoon – paikalliset ovat silti ylpeitä kuntalaisia

Vielä vuosikymmen sitten Kittilään liitettiin mielikuvat Levin matkailun menestystarinasta ja ainutlaatuisista taiteilijoista.

Kittilä kunnantalo kesä
Synkät pilvet kunnallisen päätöksenteon päällä eivät synkennä kittiläläisten mieliä Kuva: Raimo Torikka / Yle
  • Pia Tuukkanen

Lähes kuusi vuotta sitten alkanut Kittilän kuntahallinnon via Dolorosa on laajuudessaan ainutlaatuinen. Samaan aikaan, kun hallintorakenteet ovat tärisseet turbulenssissa, kunta on pärjännyt hyvin kuntahyvinvoinnin mittareilla mitattuna.

Ennen päättäjäkohua Kittilä tunnettiin lähinnä Levin matkailusta, kultakaivoksesta, Reidar Särestöniemestä ja Kalervo Palsasta. Jotakin on väistämättä muuttunut oikeusprosessien ja julkisuusmylläkän myötä. Kuntaimagotutkijan mukaan ulkopaikkakuntalaisten mielikuvia Kittilästä leimaavat vanhanaikaisesta kabinettipolitiikasta, suhmuroinnista ja hyväveli-verkostosta.

– Ulkopuolinen ei tiedä, mikä on tosiasiallinen tilanne kunnassa. Hän tekee johtopäätöksiä sen tiedon varassa, mitä saa luotettavasta lähteestä, selittää mielikuvan muodostumista kuntamaineen vaikutuksesta väitellyt hallintotieteiden tohtori Timo Halonen.

Viestintä meni pieleen alusta saakka

Kittilä ei ole ensimmäinen kunta, jossa päättäjillä on mennyt sukset ristiin kunnanjohtajan kanssa. Silti Kittilän tapaus on paisunut ilmiöksi. Kittilä jon joutunut ennennäkemättömän julkisuusmylläkän kohteeksi.

– Reaktiot negatiivisen julkisuuden edessä ovat olleet vääränlaisia, jotta tilannetta olisi voinut hallita, sanoo Timo Halonen.

Halosen mukaan Kittilä teki omaa imagoaan vastaan, kun päättäjät heti alussa kieltäytyivät kommentoimasta tilannetta. Halonen vertaa tilannetta esimerkiksi Ouluun, jossa kaupunginjohtaja astui heti julkisuuteen, kun vuoden alussa kaupungissa paljastui seksuaalirikosten sarja.

– Kittilässä olisi pitänyt heti alussa suhtautua vakavasti tilanteeseen ja kertoa miten asiaa aletaan selvittää, eikä mennä puolustuskannalle ja alkaa tapella, toteaa Halonen.

Syytteessä ollut kittiläläinen kuntapäättäjä Akseli Erkkilä (kuntalaislista) sanoo Facebook-sivullaan julkaisemassaan videossa, että kuntapäättäjät ovat olleet suurimman osa kuluneista vuosista tutkinnan kohteenta.

– Emme voineet puolustautua, koska tutkinta oli kesken. Minäkin kirjoitin blogin asiasta aluksi ja sain sen poliisin kuulustelussa eteeni, että mitä sinä tässä tarkoitat, kuvaa Erkkilä tilannetta.

Vasemmistoliiton kunnavaltuutettu Marita Toivanen puolestaan sanoo, että kunnan luottamusmiehillä ei ollut riittävää osaamista julkisuudesta ja viestinnästä tilanteessa, jossa vastapuolena oli kunnan viestinnästä vastaava kunnanjohtaja ja valtakunnallinen media.

Timo Halosen mukaan Kittilän etu on kuitenkin se, että kunnan kokema mainehaitta koskee vain kunnallista päätöksentekoa, eikä näytä vaikuttaneen esimerkiksi matkailun suosioon ja kehittymiseen.

Jotta Kittilän kuntamaine paranisi, on Halosen näkemyksen mukaan kuntapäättäjillä nyt todistamisen taakka.

– Kittiläläisten pitäisi pystyä osoittamaan, että käsitys, mikä julkisuudessa tulee on väärä ja kunnallishallinto pystyy toimimaan modernilla ja hyvällä tavalla, täyttämään kaikki hyvän hallinon periaatteet sekä pystyy avoimeen ja läpinäkyvään toimintaan, toteaa Halonen.

Vaikka Lapin käräjäoikeus on vapauttanut kittiläläiset kuntapäättäjät kaikista syytteistä, prosessi jatkuu vielä ylemmissä oikeusasteissa eikä Kittilä vielä vuosiin pääse pois valtakunnallisesta mediahuomiosta.

Ylpeästi Kittilästä, edelleen

Politiikan ulkopuolella elävien kittiläläisten arkeen tai ulkopaikkakuntalaisten suhtautumiseen kohu ei näytä vaikuttaneen.

– Kauheasti on mennyt rahaa tähän prosessiin, mutta en näe, että se olisi negatiivisesti vaikuttanut. Täällä toimii terveyspalvelut ja kunnanpalvelut niin hyvin, että olen kyllä ihan ylpeä kittiläläinen, sanoo Kittilän Kallon kylällä asuva Mirva Lindström.

–Tämä on minun kotipaikkani, en minä häpeä olla kittiläläinen, sanoo koko elämänsä Kittilässä asunut Mauri Vuollo.

Timo Halosen mukaan tavalliset kittiläläiset ovatkin avainasemassa siinä, millaisen mielipiteen tavalliset ihmiset Kittilästä muodostavat.

– Mielipiteen luomisessa luotettavaa lähdettä uskottavampi on vain kuntalaisen oma kokemus siitä, millaista elämä kunnassa on. Jokainen kuntalainen on Kittilän paras imagolähetti.