Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Google sopi veroriitansa Ranskassa, hintalapuksi tuli lähes miljardi

Googlen miljardisopimuksesta kerrottiin torstaina.

google
Google sopi veroriitansa Ranskassa lähes miljardilla eurolla. Kuva: EPA
  • Risto Mattila

Google on päässyt sopimukseen vuosia jatkuneessa verokiistassa Ranskassa.

Kaikkiaan kyse on miljardin dollarin eli lähes miljardin euron sopimuksesta.

Google kertoo, että summasta 500 miljoonaa euroa on sakkoa ja 465 miljoonaa euroa veroa. Kyse lienee jonkinlaisesta kompromissista, sillä Ranskan talousministeriö vaati alun perin 1,6 miljardia euroa Googlelta sen jälkeen, kun se oli ratsannut yhtiön Pariisin toimistot.

Googlen Euroopan toimintojen pääkonttori sijaitsee Irlannin Dublinissa, missä yritysverotus on kevyempää kuin esimerkiksi Ranskassa.

Google on maksanut veroja muihin Euroopan maihin suhteellisen vähän, sillä yhtiö raportoi lähes koko tuloksensa Irlannin pääkonttorin kautta.

Tämän on ilmeisesti mahdollista kansainvälisessä verolaissa olevan porsaanreiän vuoksi.

Moni Euroopan maa on samasta syystä ollut tyytymätön erityisesti kansainvälisten teknologiayhtiöiden maksamiin veromääriin.