Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Yhdysvaltain varapresidentti: Väkivalta loppuu – Turkki hyväksyi viiden päivän tulitauon Syyriaan

Turkki keskeyttää operaationsa Pohjois-Syyriassa seuraavan 120 tunnin ajaksi.

Mike Pence ja  Recep Tayyip Erdoğan
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence tapasivat torstaina Turkin pääkaupungissa Ankarassa. Turkki ilmoitti torstai-iltana hyväksyvänsä viiden päivän tulitauon Pohjois-Syyriaan. Kuva: AFP
  • Risto Mattila
  • Kai Jääskeläinen

Turkki keskeyttää operaationsa Pohjois-Syyriassa seuraavan 120 tunnin ajaksi.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence on parhaillaan vierailulla Turkin pääkaupungissa Ankarassa.

Vastineeksi tulitauolle Yhdysvallat on lupautunut olemaan asettamatta lisää pakotteita Turkkia vastaan. Jo asetetut pakotteet puretaan, kun sotilasoperaatio on kokonaan ohi.

Yhdysvaltain mukaan myös tullimaksut poistetaan nopealla aikataululla.

Kurdijoukot ovat Pencen mukaan jo aloittaneet vetäytymisen alueelta.

Pence kertoi keskustelleensa asiasta myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa. Trump tviittasikin, että "Turkista on pian luvassa mahtavia uutisia ja miljoonia ihmishenkiä säästetään."

Trump lisäsi, että sopimus ei olisi onnistunut kolme päivää sitten. Sen syntymiseen tarvittiin vähän "kovaa rakkautta."

Varapresidentti Pencen mukaan taistelu Isisin kukistamiseksi yhdessä Turkin kanssa jatkuu. Pence lupasi kurdeille, että myös yhteistyö heidän kanssaan "jatkuu vahvana."

Pencen mukaan hän on aina kannattanut turvavyöhykkeen luomista Pohjois-Syyriaan ja se hyödyttää pitkällä tähtäimellä myös kurdeja.

Turkin ulkoministerin mukaan vyöhyke on 32 kilometriä pitkä ja ulottuu Eufratin itäpuolelta Irakin rajalle. Eri alueista aiotaan käydä keskusteluja myös Venäjän kanssa.

Kurdit valmiita noudattamaan tulitaukoa

Kurdijoukkojen johtaja Mazloum Kobani Abdi kertoo, että kurdit ovat valmiita noudattamaan Yhdysvaltain ja Turkin sopimaa taulitaukoa Pohjois-Syyriaan.

Kobani vahvistaa, että tulitaukosopimus rajoittuu vain Ras al-Ainin ja Tal Abyadin kaupunkien väliselle alueelle pohjoisessa Syyriassa.

Kobani ei tarkentanut, ovatko kurdit vetäytymässä alueelta, jonne Turkki pyrkii tekemään turvavyöhykkeen.

Al Arabiya -kanavan mukaan kurdijohtaja Aldar Xelil sanoo olevansa tyytyväinen, että taistelut taukoavat. Hän kuitenkin lisää, että kurdijoukot aikovat puolustautua hyökkäysten mahdollisesti jatkuessa.

Syyrian presidentin Bašar al-Assadin vanhempi neuvonantaja Bouthaina Shaaban taas kommentoi tulitaukoa “epämääräiseksi”, Al-Mayadeen -kanava kertoo.

Erdoğan Yhdysvaltoihin?

Neuvotteluihin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kanssa osallistui myös Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo.

Presidentti Erdoğaninin odotetaan matkustavan Yhdysvaltoihin ensi kuussa.

Aiemmin päivällä Syyrian presidentti Bašar al-Assad ilmoitti, että maa on valmis vastaamaan missä tahansa Syyriaa Turkin hyökkäyksiin.

Yhdysvaltain senaatissa esiteltiin aiemmin lakialoitetta, joka olisi sisältänyt laajoja pakotteita turkkilaisille sen vuoksi, että he ovat ostaneet venäläisiä S-400 -ohjusjärjestelmiä.

Syyrian sotaa tarkkaileva kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) ilmoitti, että Turkin viikon kestänyt hyökkäys Pohjois-Syyrian kurdialueelle on pakottanut jo yli 300 000 siviiliä pakenemaan kodeistaan.

YK on ennakoinut, että pakolaisten määrä voi nousta jopa 400 000:een.

Täsmennetty ja korjattu 18.10 klo 13.35: Turkki on luvannut keskeyttää operaationsa 120 tunnin ajaksi, ei 120 tunnin kuluessa. Taistelut taukoavat viideksi päiväksi.

Lue lisää:

Yle Pohjois-Syyriassa: Katso videolta, kuinka ihmiset pakenevat Turkin ilmaiskuja vain noin kilometrin päässä rajalta

AFP: Isis väittää "vapauttaneensa" kurdien vankeina olleita naisia

Pence ja Pompeo saapuivat Turkkiin neuvottelemaan Erdoğanin kanssa