Kaisu Liuhalan sanoittajaura lähti nousuun Seppo Närhen Soittaja-kappaleesta (1975), jonka levytti pari vuotta myöhemmin Katri Helena.
– Huomasin, että Kaisulla oli verbaalista lahjakkuutta, ja ehdotin, että hän ryhtyisi tekemään sanoituksia, Kaisu Liuhalan puoliso muusikko-toimittaja Tommi Liuhala muistelee.
1970- ja 1980-lukujen taitteessa Kaisu Liuhalalta alkoikin syntyä nopeassa tahdissa sanoituksia useille suosituille kotimaisille artisteille, kuten Maaritille, Paula Koivuniemelle ja Nisa Sorayalle.
– Kyseisenä aikakautena hän on ollut hyvinkin merkittävä sanoittaja. Tuolloin Suomessa ei myöskään ollut kovin monia ammattilaissanoittajia – ei etenkään naisia, musiikkitoimittaja Mikko Mattlar toteaa.
Monipuolinen sanoittaja
Kaisu Liuhalan legendaarisin teksti lienee Paula Koivuniemelle tehty Aikuinen nainen vuodelta 1982. Alkuperäiskappaleen, Maledetta primaveran, esitti italialaislaulaja Loretta Goggi vuotta aiemmin. Aikuisesta naisesta on sittemmin muodostunut etenkin kotimaisten karaokebaarien kestosuosikki.
– Paula Koivuniemen tulkinnalla ja persoonalla on toki oma osansa, mutta ilman tällaista sanoitusta kappaleen suosio tuskin olisi ollut mahdollinen. Jos teksti olisi jättänyt kylmäksi tai olisi ollut epäonnistunut, ei biisi tuollaista asemaa olisi saavuttanut. Siinä on paljon sellaista, johon naiset ovat voineet samastua jo ilmestymisajankohdasta lähtien, Mikko Mattlar toteaa.
Liuhalan osaamisesta kertoo monipuolisuus. Tuotannosta löytyy käännöskappaleiden ja alkuperäisten sanoituksien ohella ulkomaalaisia biisejä, joihin Liuhala on tehnyt itsenäisen, originaalista täysin poikkeavan tekstin.
– Esimerkiksi Aikuinen nainen on sanoituksena itsenäinen, vaikka kyseessä onkin käännösbiisi, Mattlar jatkaa.
Liuhalan kohdalla Mattlar nostaa esille etenkin Maaritin vuonna 1978 ilmestyneen Siivet saan -albumin.
– Kyseessä on erittäin hyvä levy, joka on pitkälti juuri Kaisu Liuhalan sanoittama.
Eksoottinen nimimerkki
Uransa alkuaikoina Kaisu Liuhala kirjoitti sanoituksia salanimellä Bugaluu. Lentoemäntänäkin työskennellyt Liuhala vaikutti tuolloin kustannusalalla, eikä halunnut paljastua iskelmäsanoittajaksi.
Eksoottisen nimimerkin tarina viittaa Boogaloo Joe Jonesiin, amerikkalaiseen jazz-kitaristiin.
– Kuuntelin tuolloin Boogaloo Joe Jonesin levyä, ja nimestä vääntyi suomalainen versio, Bugaluu, jota Kaisa sitten ryhtyi käyttämään, Tommi Liuhala kertoo.
Kaisu Liuhala oli syntynyt vuonna 1949. Hän menehtyi äkilliseen sairauteen asuinpaikkakunnallaan Tampereella.