Nopeasti voimistuva hurrikaani Eta lähestyy Väli-Amerikkaa, jossa se voi aiheuttaa massiivisia tulvia sekä tuhoisia maanvyörymiä.
Eta on jo aiheuttanut voimakkaita sateita osissa Hondurasia sunnuntaista lähtien. Maanantaina voimakkaat tuulet ja rankkasateet pieksivät Nicaraguaa.
Yhdysvaltojen kansallisen hurrikaanikeskuksen NHC:n mukaan Eta sijaitsi varhain illalla paikallista noin 110 kilometriä kaakkoon Nicaraguan ja Hondurasin rajasta.
Tuolloin myrskyn tuulet puhalsivat enimmillään 67 metriä sekunnissa. NHC on antanut varoituksen vaarallisen voimakkaista tuulista.
Eta on luokiteltu neloskategorian hurrikaaniksi, mikä on Saffirin-Simpsonin viisiportaisella hurrikaaniasteikolla toiseksi voimakkain.
Hurrikaanikeskuksen mukaan Eta todennäköisesti voimistuu entisestään, ennen kuin se iskee maihin Nicaraguassa varhain tiistaina paikallista aikaa. Nicaraguassa ja Hondurasissa ihmisiä on evakuoitu pois hurrikaanin alta.
Sääennusteiden mukaan Nicaraguan keski- ja pohjoisosissa sekä Hondurissa voi sataa vettä 380–635 millimetriä, paikoittain jopa 890 millimetriä. Lisäksi Nicaraguan rannikolla voi ilmetä myrskytulvia.
Hurrikaanin tuomia rankkasateita on lisäksi odotettavissa itäisessä Guatemalassa, eteläisessä Belizessä sekä Jamaikalla.