Viimein se tapahtui – koko Suomi sai kunnon lumipeitteen. Tai suuressa osassa maatahan lunta jo olikin, mutta monen mustan talven jälkeen myös eteläisin Suomi sai kunnon kinokset. Ja millä tavalla se talvi tulikaan!
Moni ehti jo viime talven jälkeen luopua kunnon lumipeitteen toivosta eteläisessä Suomessa – ja kieltämättä surutyö on hyvä jo aloittaa. Suuntaus on väistämättä vähemmän lumiseen suuntaan. Samalla toki kannattaa ottaa kaikki ilo irti tämänhetkisestä asian tilasta: pulkkamäistä, lumiukoista ja hiihtoladuista.
Ilmastosta yksi hetki ei kerro paljoa. Ei se että tässä tammikuussa saatiin kerralla hirmuiset kinokset eteläistä Suomea myöten, eikä sekään ettei viime talvena pysyvää lumipeitettä saatu osaan Suomea ollenkaan. Ilmastotieteilijänä voin kertoa, että kumpikin on melko harvinainen, jopa poikkeuksellinen ilmiö, eivätkä ne ole kovin tavallisia tulevaisuudessakaan.
Erityisesti viime talven tapainen lumettomuus on poikkeus tilastoissa pitkälle tulevaisuuteen. Niin myös Toini-myrskyn tuoma lumikaaos. Kumpikin on kuitenkin osa talvi-ilmastoamme myös tulevaisuudessa.
Lumiaika on lyhentynyt koko maassa.
Lumen väheneminen ei siinnä kaukana tulevaisuudessa vaan elämme sen kanssa jo nyt. Lumiaika on lyhentynyt koko maassa. Paikoitellen lumentulo on myöhentynyt jopa neljä päivää vuosikymmentä kohti, selviää tutkimuksesta, joka kattoi vuodet 1961–2014. Lumi on tuona aikana huvennut merkittävästi. Pyöreästi lumimäärä on vähentynyt helmi-maaliskuussa noin neljä senttimetriä kutakin vuosikymmentä kohti.
Pohjoisessa lumimäärässä tapahtuneet muutokset ovat muuta maata pienempiä, mutta sielläkin lumi tulee myöhemmin. Etenkin pohjoisessa lumen puute syksyllä tuntuu ja näkyy – valon määrä vähenee syysilloissa vääjäämättä ja pimeys on todella päällekäyvää lumen puuttuessa.
Ilmaston muuttuessa sademäärät Suomessa kasvavat. Muutosta on jo tapahtunut ja se voimistuu tulevina vuosikymmeninä. Maan etelä- ja keskiosassa yhä suurempi osuus sateista on vettä ja räntää ja siksi lumi vähenee. Samaan aikaan pohjoisessa lunta sataa entistä enemmän, ja ajoittain myös kinokset kasvavat aiempaa korkeammiksi, vaikka keskimäärin lumimäärä väheneekin.
Kasvavat lumitaakat aiheuttavat vahinkoa.
Valtavat kinokset eivät ole ainoastaan iloinen asia. Kinosten kasvaessa niistä tulee helposti ongelmallisia, niin ihmisille kuin luonnollekin. Tykkyvahingot maksavat valtavia summia sähkölaitoksille ja metsänomistajille taipuneiden ja katkenneiden puiden muodossa. Kasvavat lumitaakat aiheuttavat vahinkoa tai vähintäänkin vaaran isojen rakennusten kattorakenteille. Etenkin kevättalvella hankien kanssa kasvava tulvavaara hirvittää.
Lumen puuttuminen tyystin tai edes sen väheneminen ei ole vain tylsää pimeyttä vaan se on suuri muutos suomalaisessa identiteetissä. Muutaman sentin lumikerroksella silloin tällöin saadaan maisemaan nätti valkoinen kuorrute, mutta ei se vielä riitä hiihtämiseen tai muihin talvisiin iloihin.
Umpihankihiihto suomalaisessa metsässä – voisiko olla suomalaisempaa kokemusta? Tarvitaan kuitenkin aika paljon lunta ennen kuin metsässä voi hiihtää. Tekolumella saadaan kyläkeskuksiin ja urheilukentille pieniä lenkkejä, joilla pääsee lykkimään perä kanaa, mutta kunnollisesta luontokokemuksesta se jää kauas.
Nykyään etenkin etelän kaupungeissa lumi ja hiihto ovat niin harvinaista herkkua, että ladut on ammuttu täyteen sivakoijia samantien kun maa saa valkoinen peiton.
Viime vuosina useampikin pikkulapsen vanhempi ja luokanopettaja on jakanut kanssani suuren huolen liittyen mustiin talviin – olisipa kiva opettaa pikkuiset hiihtämään.
Hiihdetään porukalla nyt kun lunta on. Sitä kun on vääjäämättä koko ajan vähemmän ja lyhyemmän aikaa.
Lumikaaokset eivät ole katoamassa. Myös tulevaisuudessa saamme kerralla isoja lumimassoja, ja kaiken niistä aiheutuneen vaivan ja harmin keskellä niistä kannattaa myös ottaa ilo irti.
Kerttu Kotakorpi
Kirjoittaja ei ole hiihtänyt eikä tehnyt lumiukkoja, ei tänä eikä edellisenä talvena
Blogista voi keskustella 14.1. klo 23.00 saakka.