Kasvomaskit ilmestyivät suomalaisten kasvoille viime elokuussa, kun Terveyden ja hyvinvoinninlaitos antoi suosituksen maskien käytöstä. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin, maskit ovat arkipäiväinen näky katukuvassa.
Viime viikkojen aikana moni julkisen liikenteen yhtiö on ilmoittanut maskipakosta. Näin on tehnyt muun muassa VR sekä Tampereen, Turun ja Helsingin seudun joukkoliikenne.
Ruokakauppoihin maskipakkoa ei näillä näkymin ole luvassa. Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa ry ovat kuitenkin vedonneet vahvasti asiakkaisiin, että maskia käytettäisiin aina myymälässä asioidessa.
Vaikka maskipakkoja on asetettu ja siitä on vahvoja suosituksia, eivät kaikki pysty niitä terveyssyistä käyttämään. Osalle maskin käyttö on yksinkertaisesti mahdotonta tai hyvin vaikeaa sairauksien vuoksi.
Teemme aihepiiristä juttua, ja haluaisimme kuulla, millaisia kokemuksia sinulla on. Onko joku kommentoinut esimerkiksi maskittomuuttasi tai sitä, että pidät maskia? Oletko saanut tai antanut pahaenteisiä katseita? Entä oletko itse kommentoinut toisen maskin käyttöä tai maskittomuutta?
Keräsimme kokemuksia, ja vastauslomake on nyt suljettu. Käytämme vastauksia myöhemmin julkaistavassa jutussamme.
Lue uusimmat tiedot koronaviruspandemiasta tästä artikkelista.