Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

"Rahankiilto silmissä lähdin mukaan" – Janne sijoitti tuhansia euroja kansainväliseen kultakauppaan, joka paljastui MOT:n selvityksessä joukoksi arvottomia yrityksiä

Global Intergold kertoo tekevänsä kansainvälistä kultakauppaa ja hallinnoivansa yli miljardin euron omistuksia. MOT-toimituksen selvityksen perusteella se ei pidä paikkaansa.

Kuva Global Intergoldin verkkosivusta
Moni suomalainen on sijoittanut suuria summia kansainväliseen kultakauppaan, jota markkinoi yhtiö nimeltä Global Intergold. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGES
  • Jyri Hänninen

Pääkaupunkiseudulla asuva Janne sijoitti muutama vuosi sitten tuhansia euroja kultaan. Tarjous kuulosti erinomaiselta.

– Rahankiilto silmissä lähdin mukaan, jos ihan suoraan sanotaan.

Global Intergold -niminen yhtiö lupasi rahoille todella isoa, eli 18 prosentin vuosituottoa. Janne osallistui yhdessä ystävänsä Maijan kanssa tilaisuuteen, jossa kerrottiin kuinka kultaan sijoittaminen on turvallista ja tuottavaa.

Tilaisuus oli Jannen ja Maijan mukaan hämmentävä kokemus. Siellä ei puhuttu vain kullasta, vaan “fraktaaleista”, “tokeneista” ja “arvopapereista, jotka oikeuttavat osakkeiden ostoon”.

Maija ja Janne tunnustavat, etteivät he oikeastaan ymmärtäneet, mistä oli kyse. Kumpikin heistä esiintyy tässä jutussa tekaistuilla nimillä, mutta MOT-toimituksella on heidän henkilöllisyytensä tiedossa. He pelkäävät julkisuuden tuovan ikäviä seurauksia.

– Olin epäluuloinen, mutta päätin osallistua esittelytilaisuuteen. Minua ihmetytti, miksi hommalla oli niin hirveä kiire. Sijoitus piti tehdä mahdollisimman nopeasti, Maija kertoo.

Epäilystä hälvensi se, että kultasijoitusta suositteli Maijan pitkäaikainen ystävä.

Kultaharkon kuva. Kuvakaappaus Global Intergoldin verkkosivuilta.
Global Intergold kertoo myyvänsä kultaa jäsenilleen selvästi markkinahintoja halvemmalla. Kuva: Kuvakaappaus Global Intergoldin verkkosivuilta.

Janne sijoitti Global Intergoldiin yli 5 000 ja Maija yli 7 000 euroa. Jo sijoitusta seuraavana päivänä kaksikko alkoi epäillä tulleensa huijatuksi.

MOT-toimitus päätti selvittää, mistä kansainvälisessä kultakaupassa on oikein kyse ja minkälaiseen yhtiöön Maija ja Janne sijoittivat rahojaan.

Turvallisen kultaan sijoittamisen sijaan MOT löytää petettyjä lupauksia, valheellisia väitteitä ja arvottomien pöytälaatikkoyhtiöiden verkoston.

Global Intergold -yhtiö
Kultaa kauppaavia yhtiötä on epäilty aiemminkin pyramidihuijauksesta.

Janne ja Maija eivät ole ensimmäisiä kansainväliseen kultakauppaan sijoittaneita, joiden hälytyskellot alkoivat soida.

Yle uutisoi jo vuonna 2014 Keskusrikospoliisin tutkivan epäiltyä pyramidihuijausta kultakauppaa tekevässä yhtiössä nimeltä Emgoldex.

Emgoldex kasvoi verkostomarkkinoinnin avulla, eli hankkimalla koko ajan uusia jäseniä. Vanhoille jäsenille maksetaan palkkioita uusilta jäseniltä saaduilla rahoilla, poliisi epäili.

Emgoldexin johto kiisti huijaussyytökset Ylen A-studiossa. Suomessa poliisitutkinta kuivui kasaan.

“Näyttöä siitä, kuka ulkomaalainen henkilö tai ketkä ulkomaalaiset henkilöt ovat Emgoldex Trade DMCC -yhtiön toiminnasta vastuussa, ei ole suoritetuilla esitutkintatoimenpiteillä saatu selvitettyä. Tämän hetkisten tietojen perusteella yhtiön toiminnasta vastuusta olevien ulkomaalaisten henkilöiden henkilöllisyyden selville saaminen on epätodennäköistä, joten katson oikeaksi, että esitutkinta lopetetaan”, syyttäjä kirjoitti päätöksessään.

Syyttäjä ja poliisi siis käytännössä nostivat kätensä pystyyn.

Emgoldexin nimi oli kuitenkin tahriintunut eri puolilla maailmaa. Useiden maiden viranomaiset julkaisivat varoituksia, joissa kehotettiin olemaan sijoittamatta yhtiöön.

Pian tämän jälkeen toimintaa alettiin pyörittää uudella nimellä: Global Intergold.

Suomessa Global Intergoldin verkoston vetäjät ovat käyttäneet syyttäjän tekemää päätöstä lopettaa tutkinta todisteena toiminnan laillisuudesta. Poliisitutkinnasta tuli siis markkinointimateriaalia.

Global Intergoldiin on sijoittanut useita Maijan ja Jannen tapaisia ihmisiä. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan sen toiminnassa on mukana kolme miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Global Intergold kertoo myyneensä kultaa 100 000 kiloa yli 200 maassa.

Kuvakaappaus syyttäjän päätöksestä, joss todetaan, että esitutkinta on lopetettu.
Global Intergold toimi aiemmin nimellä Emgoldex. Poliisi tutki tämän yhtiön toimintaa Suomessa, mutta syyttäjä lopetti esitutkinnan, kun epäiltyjä ei kyetty tunnistamaan. Nyt syyttäjän päätöstä käytetään Global Intergoldin markkinointimateriaalina todisteena siitä, että yhtiön toiminta on laillista.

Nykyisellä kullan hinnalla 100 000 kiloa kultaa maksaa yli viisi miljardia euroa. Lukua ei voi tarkistaa mistään, eikä Global Intergold ole julkaissut mitään tietoja, jotka tukisivat väitteitä.

Global Intergold kertoo myyneensä yli 100 000 kiloa kultaa.

MOT:n arvion mukaan vähintään sadat suomalaist ovat sijoittaneet rahojaan yhtiöön.

Arvio perustuu toimituksen hallussa olevaan materiaaliin, kuten Suomessa järjestetyissä tilaisuuksissa otettuihin valokuviin, sähköposteihin ja Global Intergoldin salatuilla jäsensivuilla oleviin kirjoituksiin sekä muihin dokumentteihin.

Osa suomalaisista on sijoittanut isoja summia Global Intergoldiin.

– Juttelin verkoston tapaamisessa rakennusliikkeen omistajan kanssa, joka kertoi sijoittaneensa viisinumeroisen summan, kertoo Janne.

Global Intergold -yhtiö
Global Intergold hankkii jäseniä verkostomarkkinoinnilla.

Esitteissään ja markkinointitilaisuuksissaan Global Intergold mainostaa kullan olevan turvallinen sijoituskohde.

“Kulta on pitkäaikainen ja vakaa sijoitus, joka on tarkoitettu ennen kaikkea rahan säilyttämiseen”, yhtiön markkinointimateriaalissa todetaan.

Global Intergold leviää verkostomarkkinoinnin avulla. Sen jäseneksi pääsee vain verkostoon kuuluvan jäsenen suosituksesta. Yhtiö on järjestänyt useita tilaisuuksia eri puolella Suomea. Uusien jäsenten hankkimisesta maksetaan palkkioita, mikä kannustaa laajentamaan verkostoa.

Kuvakaappaus Global Intergoldin Suomen-verkoston sivuilta.
Global Intergoldin Suomen-verkoston suljetuilla kotisivuilla kerrotaan “pyramidista, jossa elämme”. Pyramidin kerrotaan muodostuvan seitsemästä vallan tasosta, jonka huipulla on kansainvälinen järjestelypankki BIS. Alimpana ovat tavalliset ihmiset. Kuva: Kuvakaappaus Global Intergoldin Suomen-verkoston sivuilta.

Tilaisuuksissa on puhuttu sijoittamisen lisäksi esimerkiksi siitä, “kuinka elää hyvää elämää”. Verkoston kannustusviesteissä kerrotaan muun muassa kuinka “ajattelemalla positiivisesti luot edellytykset lisäyhteyksiin aivosolujen välillä.”

Verkoston suomenkielisillä sivuilla kerrotaan myös maailmanjärjestyksestä, joka muistuttaa salaliittoteoriaa. Sen mukaan “8 000–8 500 ihmistä hallitsee kaikkea mitä tällä planeetalla tapahtuu”.

Nämä ihmiset ovat osa korruptoitunutta talouseliittiä, jonka vaikutusvalta ei kuitenkaan ulotu “anonyymiin kultaan”.

Jannen ja Maijan mukaan Global Intergoldin toiminnassa on lahkomaisia piirteitä.

– Ihmiset vahvistavat toistensa uskoa hokemalla, että ‘tämä on hyvä juttu ja muut ihmiset ovat hölmöjä, kun eivät tajua tätä’. Se on eräänlainen verkko, joka imee ihmisen mukaansa, Janne sanoo.

Yhtiö nimittää verkostoa “globaaliksi samanmielisten perheeksi”. Yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ylläpidetään järjestämällä kansainvälisiä verkoston jäsenten tapaamisia.

Tilaisuuksista julkaistuilla videoilla luodaan kuvaa menestyksestä ja rikkaasta elämäntavasta.

Global Intergold -yhtiö.
Global Intergold lupaa sijoittajille huimia vuosituottoja.

Jannelle ja Maijalle kerrottiin, että Global Intergold on rahantekokone.

– Meille kerrottiin mallista, jossa maksetaan 6%+6%+6% vuosittaista provisiota, Janne sanoo.

Global Intergold lupaa sijoittajille siis jopa 18 prosentin vuosituottoja. Malli on monimutkainen ja se vaatii selvittämistä.

Tuotot kertyvät yhtiön mukaan kolmella tavalla.

– Meille kerrottiin, että osan voisi nostaa käteisenä, Janne sanoo.

Global Intergoldin mukaan sijoitusten arvo nousee vuosittain noin kuusi prosenttia. Tämän osuuden voi yhtiön mukaan nostaa käteisenä koskematta varsinaisiin sijoituksiin. Se olisi puhdasta tuottoa.

–Osan voisi nostaa kultana.

Yhtiö lupaa sijoittajille jopa 18 prosentin tuottoja.

Yhtiö kertoo myyvänsä kultaa 6–8 prosenttia maailmanmarkkinahintoja alhaisemmalla hinnalla. Jäsenet saisivat siis kultaa halvalla. Tämä on se toinen kuuden prosentin lupaus.

Kuvakaappaus Global Intergoldin verkkokaupasta.
Global Intergold myy kultaa verkkokauppansa avulla. MOT-toimitus tilasi kaupasta pienen määrän kultaa. Se ei saapunut koskaan perille.

Global Intergold ylläpitää kullan verkkokauppaa. Yhtiö rinnastaa sen “saman tyyppiseksi alustaksi” kuin esimeriksi majoituspalveluita tarjoava Airbnb eli sivusto “yhdistää kullan ostajia ja myyjiä”.

MOT-toimitus tilasi verkkokaupan kautta pienen määrän kultaa. Se ei saapunut koskaan perille, eikä yhtiö vastannut viesteihin, joissa kyseltiin kullan perään.

MOT maksoi kullasta laskussa mainitulle romanialaisen yhtiön tilille. MOT-toimitus ei tavoittanut yhtiön edustajia. Toimitus olisi halunnut kysyä, minkälainen liikesuhde romanialaisella yhtiöllä ja Global Intergoldilla on.

– Se kolmas kuuden prosentin tuotto tulee sijoituksista yhtiön osakkeisiin, joita me silloin heti alussa ostettiin.

Siis: Global Intergoldin jäsenet maksavat suurimmat rahat ostaakseen arvopapereita, jotka voi muuttaa Global Intergoldin emoyhtiön osakkeiksi. Kullan sijaan myynnissä onkin osakkeita.

Mutta minkä yhtiön osakkeita?

Global Intergold -yhtiö
Global Intergold vihjaili sijoittajille suunnittelevansa listautumista pörssiin.

Loppuvuodesta 2020 Global Intergoldin johto lähetti verkoston jäsenille kirjeen. Siinä kerrottiin, että Global Intergoldilla on uusi kanadalainen emoyhtiö.

Tiedotteen mukaan yhtiöllä on pääomaa 1 255 210 905 Yhdysvaltain dollaria eli vähän yli miljardi euroa. Kahdessa vuodessa yhtiön pääoma pyritään kaksinkertaistamaan, Global Intergold kertoi.

“Rekisteröity- maailmanlaajuinen teollisuus yhdistys, yli 120 maassa, joka käsittää keskuspankin jäsenyyden, arvopaperikeskukset, tietojen toimittajat, sääntelyviranomaiset ja pörssin”, Global Intergoldin Suomen-verkoston vetäjät kirjoittivat jäsenille lähetyssä viestissä.

Tekstin kirjoitus- ja kielioppivirheet ovat alkuperäisestä viestistä.

Global Intergoldiin sijoittaneet suomalaiset olisivat siis tämän valtavan kansainvälisen suuryrityksen osakkeenomistaja. Jonain päivänä yhtiö vietäisiin ehkä pörssiin, verkoston vetäjät vihjailivat. Silloin sijoittajat tekisivät huikeita voittoja.

Minkälainen tämä miljardin euron arvoinen yhtiö sitten on?

Global Intergold-jutun kuvitusta.
Kullan sijaan Global Intergoldin verkoston jäsenet ovat ostaneet osakkeita yhtiössä, jonka väitetään olevan olevan yli miljardin euron arvoinen. Todellisuudessa kyse on yhtiöstä, jolla ei ole mitään todellista toimintaa. Verkoston jäsenet allekirjoittavat kuvassa olevan sopmuksen “arvopaperien” ostamisesta.

Yhtiön on perustanut vuonna 2014 kanadalainen sijoitusalalla toiminut mies. Vuonna 2017 mies tuomittiin Ontarion osavaltion oikeudessa kuuden kuukauden kotiarestiin ja vuoden ehdolliseen vankeuteen sijoituspetoksesta. Hän oli myynyt tekaistuja osakkeita asiakkailleen.

Miestä kiellettiin myös toimimasta sijoitusalalla kymmenen vuoden ajan.

Marraskuussa 2020 sijoituspetoksista tuomitun miehen perustamasta yhtiöstä päätettiin tehdä Global Intergoldin emoyhtiö. Sen johtajaksi nimitettiin latvialainen mies, josta ei löydy juuri mitään tietoja julkisista lähteistä.

Kansainvälinen suuryritys on todellisuudessa pöytälaatikkoyhtiö. Sillä ei ole työntekijöitä, verkkosivuja tai mitään todellista toimintaa. Yhtiön toimitilat on rekisteröity puiseen asuinkerrostaloon pienessä kanadalaiskaupungissa New Brunswickin osavaltiossa.

Miljardin euron sijoitus on arvoton pöytälaatikkoyhtiö.

Global Intergold -yhtiö
Global Intergoldin jälkien seuraaminen on hankalaa.

MOT-toimituksen selvitys viittaa siihen, että Global Intergold on valtava kansainvälinen huijaus. Mutta ketkä ovat sen takana?

Jälkien seuraaminen osoittautuu hankalaksi. Ei ihme, että poliisilla on ollut vaikeuksia selvittää, ketkä yhtiötä todellisuudessa pyörittävät.

Julkisesti Global Intergoldin toiminnasta vastaa yksi brittiläinen ja yksi kanadalainen yhtiö. Mutta tämä on vasta alkua. MOT-toimitus hankki kopioita maksuista, joita verkoston jäsenet ovat tehneet eri puolilla maailmaa.

Sijoittajien rahoja on päätynyt pankkitileille ainakin Romaniassa, Nigeriassa, Espanjassa, Latviassa, Turkissa, Itävallassa, Singaporessa ja Filippiineillä. Pankkitilien omistajiksi kerrotaan useita eri pöytälaatikkoyhtiötä.

Miljardin euron sijoitus onkin arvoton pöytälaatikkoyhtiö.

Venäläinen liikemies Dmitryi Aksyonov esiintyy Global Intergoldin verkkosivuilla yhtiön ylimpänä johtajana. Verkoston jäsenille jaetuissa videoissa Aksyonov juttelee kullasta ja taloudellisesta turvallisuudesta hulppeassa kartanossa.

MOT-toimitus ei useista yrityksistä huolimatta tavoittanut Aksynyovia tai ketään muuta Global Intergoldin edustajaa haastattelua varten. Aksynyov ei ole hallituksen jäsenenä tai vastuutehtävissä yhdessäkään niissä yli kymmenessä yhtiössä, joita MOT-toimitus tutki tätä juttua varten.

Viikkokausien tavoittelun jälkeen MOT onnistui saamaan langan päähän vain yhden ihmisen. Kun Janne maksoi sijoituksensa, siirrettiin rahat romanialaisen yhtiön tilille. MOT löysi yhtiön puhelinnumeron ja soitti siihen.

Puheluun vastasi mies, joka ei suostunut kertomaan nimeään. Kun kävi ilmi, että soittaja on suomalainen toimittaja, mies kertoi olevansa juristi, vetosi vaitiolovelvollisuuteen ja hän lopetti puhelun.

Kuvakaappaus Global Intergoldin youtubevideosta
Venäläinen liikemies Dmitryi Aksynyov esiintyy sosiaalisen median kanavilla Global Intergoldin ylimpänä johtajana. Aksynyovilla ei kuitenkaan ole mitään virallista asemaa yhtiöissä, jotka liittyvät kultakauppaan. MOT-toimitus ei tavoittanut Aksynyovia kommentteja varten.

Janne ja Maija eivät usko, että he saavat Global Intergoldiin sijoittamiaan rahojaan koskaan takaisin. He eivät myöskään ole saaneet yhtiön lupaamia vuosittaisia tuottoja. Kun he ovat kysyneet rahojen perään, he ovat saaneet aina uusia selityksiä ja lupauksia.

Verkoston jäsenet suhtautuvat kaksikkoon nykyisin vihamielisesti. Syynä tähän on kriittiset kysymykset, joita he esittivät Global Intergoldin Suomen-verkoston tilaisuudessa.

– Tilaisuudessa oli esittelijänä joku vanhempi rouva, jonka piti esitellä meille systeemejä fläppitaululta. Hän sanoi aluksi, että “onko teillä jotain kysyttävää”? Minä kysyin, että “miten tästä pääsee eroon?”

Janne ja Maija kertoivat pitävänsä Global Intergoldia huijauksena. Maijan ystävä, joka oli houkutellut kaksikon sijoittamaan yhtiöön, piti väitettä järjettömänä.

– Hän sanoi meille, että “Tässä on paljon vaikutusvaltaisia henkilöitä, pankinjohtajia ja muita mukana. Pidätteks te kaikkia niitäkin ihan tyhminä?”

Janne ja Maija pitävät täysin mahdollisena, että osa verkoston jäsenistä ei tajua tulleensa huijatuksi. MOT-toimitus pyysi tähän juttuun haastattelua Global Intergoldin Suomen-verkoston tilaisuuksia järjestäneeltä itäsuomalaiselta naiselta.

Halusimme kysyä, uskooko hän yhtiön lupauksiin ja onko hän tietoinen “miljardin euron arvoisen” emoyhtiön taustoista.

Nainen kieltäytyi haastattelusta. MOT-toimitus ei kerro naisen nimeä, koska hän ei ole merkittävä vallankäyttäjä Global Intergoldissa tai suomalaisessa yhteiskunnassa.

Belgian, Sveitsin ja Maltan Finanssivalvojat ovat julkisesti varoittaneet kansalaisiaan sijoittamasta Global Intergoldiin. Suomen Finanssivalvonnasta kerrotaan, ettei virasto ole saanut yhteydenottoja yhtiöön liittyen.

Loppuvuodesta 2020 Maija teki Global Intergoldista tutkintapyynnön Itä-Uudenmaan poliisille. Tapaukseen tutkinnanjohtajaksi nimetty rikoskomisario Leif Malmberg ei antanut haastattelua.

Sähköpostitse hän vahvisti, että asiasta on jätetty tutkintapyyntö, mutta asian keskeneräisyyden takia poliisi ei kommentoi asiaa muuten.

Janne ja Maija halusivat kertoa kokemuksistaan yhden syyn takia: jotta kukaan muu ei sijoittaisi rahojaan yhtiöön.

– Olisi voinut oppirahat maksaa pienemmilläkin summilla, Janne sanoo.