Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

30 nuorta kokoontui siivoamaan parkkipaikkaa Kotkassa – saavat palkinnoksi viettää aikaa alueella

Nuoret keräsivät Jumalniemessä sijaitsevalta parkkipaikalta kaksi isoa peräkärrykuormaa roskia.

Nuoret saavat jatkossa kokoontua luvan kanssa RTV:n parkkipaikalla Kotkassa.
Parin tunnin siivoustalkoissa roskia kertyi iso kasa. Kuva: Henri Herranen
  • Juulia Tillaeus

Autoilevalla ja mopoilevalla nuorisolla on jatkossa luvallinen paikka kokoontumisiin Kotkassa.

Noin 30 nuorta kokoontui maanantaina illalla keräämään roskia Jumalniemen RTV:n piha-alueelta, jossa nuoret saavat jatkossa liikkeiden aukioloaikojen ulkopuolella viettää aikaa. Samalla nuoret siivosivat myös viereisen K-raudan pihan. Parin tunnin aikana nuoret keräsivät alueelta kaksi isoa peräkärrykuormaa roskia.

Suurin osa paikalla tulleista nuorista oli kokoontumisluvasta RTV:n myymäläpäällikön ja kiinteistön omistajan kanssa neuvotelleen Henri Herrasen mukaan mopoikäisiä.

– En olisi uskonut, että niin paljon porukkaa tulee siivoamaan. Suurin osa näistä nuorista ei varmaan ole ollut ikinä edes roskaamassa aluetta. Heillä oli ajatuksena vain se, että saisi luvan olla alueella, Herranen sanoo.

Nuoret saavat jatkossa kokoontua luvan kanssa RTV:n parkkipaikalla Kotkassa.
Suurin osa siivoustalkoisiin osallistuneista nuorista oli mopoikäisiä. Kuva: Henri Herranen

Alue on tarkoitettu kokoontumiseen ja parkissa olemiseen, ei kumin polttamiseen.

Ehtona parkkipaikalla oleskelulle on muun muassa se, että alue pysyy siistinä. Alueella ei myöskään saa oleskella kello 04.00–19.00 välisenä aikana kiinteistön liikkeiden aukiolopäivinä. Ajonopeus parkkipaikalla saa olla enintään 10 kilometriä tunnissa, ja metelöinti on kielletty.

Aiemmin nuoret ovat käyttäneet Kotkassa kokoontumisiin Motonetin ja Starkin aluetta. Tästä on aiheutunut häiriötä, minkä vuoksi alueelle on asetettu yöaikainen ajokielto.

Nuoret saavat jatkossa kokoontua luvan kanssa RTV:n parkkipaikalla Kotkassa.
Nuoret saavat jatkossa viettää aikaa vihreällä merkityllä alueella RTV:n takapihalla. Punaisella merkityllä alueella ei saa olla. Kuva: Henri Herranen

Lisää aiheesta:

Kotkan nuoriso saa luvallisen paikan "parkittamiseen" – ensin on kokoonnuttava siivoustalkoisiin

Nuoret kyllästyivät siihen, että heidät ajettiin aina pois – rallittavat nyt pientä saarta ympäri meren jäällä: "On edes hetken joku paikka"

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.