Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Armeija: Tšadin presidentti on kuollut rintamalla saamiinsa vammoihin

68-vuotias presidentti Idriss Déby oli valittu kuudennelle kaudelleen vain reilu viikko sitten.

Idriss Deby viherässä paidassa ja laikissa sekä aurinkolaseissa
Tšadin presidentti Idriss Déby on armeijan mukaan kuollut kapinallisia vastaan käydyssä taistelussa. Kuva: Ludovic Marin / EPA
  • Simo Ortamo
  • Teemu Juhola

Tšadin presidentti Idriss Déby on kuollut, maan asevoimat kertoo. Armeijan mukaan Déby kuoli rintamalla saamiinsa vammoihin taistelussa kapinallisia vastaan.

Armeijan mukaan Débyn väliaikaiseksi seuraajaksi on valittu tämän poika, kenraali Mahamat Kaka.

Armeija kertoi viikonloppuna voittaneensa kapinallisjoukon pääkaupunkin N'Djamenan pohjoispuolella, televisiokanava France 24 kertoo. Taistelussa oli kuollut armeijan mukaan yli 300 kapinallista ja viisi sotilasta.

Presidentti haavoittui ilmeisesti juuri tässä taistelussa. Armeijan antamia tietoja ei ole toistaiseksi voitu vahvistaa muista lähteistä.

68-vuotias Déby oli valittu kuudennelle kaudelleen vain hieman yli viikko sitten 11. huhtikuuta. Hän sai lähes 80 prosenttia äänistä vaaleissa, joita oppositio boikotoi. Déby julistettiin vaalien voittajaksi vain muutamaa tuntia ennen ilmoitusta hänen kuolemastaan.

Déby oli länsimaiden liittolainen Länsi- ja Pohjois-Afrikan jihadistiliikkeitä vastaan. Déby oli yksi Afrikan pitkäaikaisimmista presidenteistä.

Kapinalliset tulivat Libyan puolelta

Armeijan mukaan Déby johti taistelua Libyan puolelta tulleita terroristeja vastaan. Presidentin haavoituttua hänet siirrettiin hoitoon Tšadin pääkaupunkiin N'Djamenaan.

Tietojen mukaan kapinalliset oli koulutettu ja aseistettu naapurimaa Libyassa. He saapuivat Tšadiin vaalipäivänä.

Pitkän valtakautensa aikana Déby onnistui selviämään useista vallankaappausyrityksistä ja kapinallisuuksista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Déby vieraili usein taistelukentillä.

Idriss Débyn poika Mahamat Kaka alkaa johtaa väliaikaishallintoa, jonka on määrä toimia puolentoista vuoden ajan.

Tšadin hallitus ja parlamentti on hajotettu ja maahan on julistettu iltakuudelta alkava ulkonaliikkumiskielto.

Lue myös:

Onko koronapandemia avuksi vai haitaksi terroristeille? Isis kehottaa kannattajiaan jatkamaan sotaa ja käyttämään länsimaiden sekasortoa hyväksi

Näistä kriiseistä et viime vuonna todennäköisesti lukenut – miljoonan ihmisen ruokapula Madagaskarissa oli vähiten uutisoitu valtava ahdinko

Nigerissä joka äidillä on keskimäärin 7,6 lasta – Hallitsematon väestönkasvu saa ihmiset muuttamaan naapurimaihin