Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Äiti on ihan paras!" – katso kuvakooste äitienpäivän tunnelmista

Kävimme kuulostelemassa tunnelmia aurinkoisessa Korkeasaaressa, missä monet lapsiperheet olivat viettämässä äitienpäivää. Korkeasaaren eläintarha on ollut auki viikon verran viiden kuukauden tauon jälkeen.

Mikä omassa äidissä on parasta?
  • Elisa Kallunki

Korkeasaaren eläintarhassa oli runsaasti lapsiperheitä viettämässä äitienpäivää. Eläintarha avattiin viikko sitten, koronatilanteen vuoksi pidetyn viiden kuukauden tauon jälkeen.

Korkeasaareen kahden lapsensa ja miehensä kanssa tullut Salla Paalanen kertoo äitienpäivänsä sujuneen loistavasti. Hän oli saanut aamulla pannukakkua, kukkia ja lahjoja. Korkeasaareen perhe oli tullut jo aamupäivällä.

Salla Paalanen (äiti), Frida Pietinen (isompi lapsi) ja Iris Pietinen (pienempi lapsi)
Salla Paalanen (vas.) ja lapset Frida ja Iris Pietinen katselivat kissaeläimiä. Iris kertoo nähneensä leijonia ja tiikerin. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Sandstömien ja Konttisten perhe puolestaan vietti äitienpäivää Korkeasaaressa jo kolmatta kertaa. Seurueessa oli mukana kolme sukupolvea.

– Kiva, että tuli aurinkokin näyttäytymään, äiti Tia Sandstöm sanoo.

Tia Sandström (äiti), Marko Konttinen (isä), Saga Konttinen (isompi lapsi) Edith Konttinen (pienin lapsi)
Marko Konttinen (vas.), Tia Sandstöm ja lapset Saga ja Edith Konttinen ihastelivat tiikeriä. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Kollanin ja Rossin perhe söi Korkeasaaressa retkilounasta. Perheelle maistui trangialla lämmitetty hernekeitto. He valitsivat Korkeasaaren kohteekseen, sillä perheen poika Leo pitää paljon eläimistä. Leon mieleen oli jäänyt ainakin leijona.

Jenni Kollani (äiti), Leo Rossi (lapsi)
Leo Rossi söi Korkeasaaressa lounaaksi hernekeittoa. Äiti Jenni Kollani kertoo saaneensa Leolta päiväkodissa askarrellun hienon lahjan. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Tiitu Lehtinen iloitsi siitä, että oli saanut äitienpäivänä isoimmankin lapsensa mukaan. Perhe oli Korkeasaaressa ystävien kanssa.

Tiitu Lehtinen (äiti), Kimmo Laine (isä), Eeti Laine (pikkulapsi) ja Tuukka Hakala (teinipoika)
Tiitu Lehtinen (vas.), Kimmo Laine, Eeti Laine ja Tuukka Hakala olivat pysähtyneet Korkeasaaren kahvilaan lounaalle. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Korkalaisen perhe oli mielisssään siitä, että Korkeasaari on taas tauon jälkeen auki.

– Lapsiperheiden aktiviteetit ovat olleet viime aikoina vähissä, toteaa perheen isä Jari Korkalainen.

Noora Korkalainen (äiti), Jari Korkalainen (isä), Siri Korkalainen (isompi lapsi, isän sylissä) ja Isla Korkalainen (pienempi lapsi)
Isla (vas.), Noora, Jari ja Siri Korkalainen katselivat, onko karhulinnan asukkaita näkyvissä. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Äitienpäivän viileä poutainen sää tuntui saavan eläimet aktiivisiksi niin, että niitä oli helpompi nähdä kuin keskikesällä. Osku Deppe oli nähnyt äitinsä kanssa ainakin kamelin, kenguruita, riikinkukkoja ja emuja.

Martta Asikainen (äiti) ja Osku Deppe (lapsi)
Martta Asikainen (vas.) ja Osku Deppe kertovat odottaneensa Korkeasaaren aukeamista jo kovasti. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Sanna, Peppi ja Elli Lilja sekä Miisa ja Viljami Heino satsasivat eläinten bongaamisen lisäksi herkkupuoleen. Lapset nautiskelivat Korkeasaaren perinteisistä nalletikkareista.

Peppi Lilja (tytöistä isompi), Elli Lilja (tytöistä pienempi) ja Viljami Heino (lapsi), Miisa Heino (ruskeahiuksinen äiti,)ja Sanna Lilja (vaaleahattuinen äiti)
Elli (vas.), Sanna ja Peppi Lilja sekä Viljami ja Miisa Heino olivat liikkeellä ystäväporukalla. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Vieno Hartikaisen mielestä oli kivaa viettää äitienpäivänä aikaa äidin ja perheen kanssa. Äiti Sanna Hyvärinen oli saanut aamiaisen sänkyyn, ja sen jälkeen perhe lähti Korkeasaareen.

– Siitä on varmaan neljätoista vuotta, kun viimeksi ollaan täällä käyty, Sanna Hyvärinen sanoo.

Vieno Hartikainen (lapsi), Sanna Hyvärinen (äiti) ja Kimmo Hyvärinen (isä)
Vieno Hartikainen (vas.), Sanna Hyvärinen ja Kimmo Hyvärinen olivat varautuneet viileään säähän ja ilahtuivat auringonpaisteesta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Jutun videossa omista äideistään kertovat Vieno Hartikainen, Iris Pietinen ja Peppi Lilja.