Hattulan kunnan viime vuotta koskevassa arviointikertomuksessa kerrotaan, että lokakuussa voimaan tullut organisaatiomuutos ei toteutunut toivotulla tavalla. Esimerkiksi hyvinvointijohtaja irtisanoutui kunnan palveluksesta jo koeajalla.
Tarkastuslautakunta toteaa, että organisaatiomuutos on koettu tarpeelliseksi, mutta sen yhteydessä kunta on kuitenkin ajautunut oikeuskiistoihin. Erityisesti teknisessä toimessa ja rakennusvalvonnassa on ollut ongelmia. Ne ovat johtaneet henkilöstön oma-aloitteisiin irtisanoutumisiin. Lisäksi kunta irtisanoi kaksi virkamiestä helmikuussa.
Lautakunta varoittaa, että kunnan on varauduttava maksamaan korvauksia, jos se häviää irtisanomiset tuomioistuimissa. Toistaiseksi oikeusprosesseja irtisanomisista ei ole käynnissä.
Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan teknisen toimen henkilöstön tilanne pitää saada kiireellisesti vakiinnutettua. Muuten kunta kohtaa ongelmia muun muassa hiljaisen tiedon siirtymisen kanssa.
Kiistat vaikuttavat julkisuuskuvaan
Irtisanomisten lisäksi Hattulan kunnalla on meneillään myös oikeuskiista terveyspalveluita tuottavan Pihlajalinna oy:n kanssa.
Lisäksi Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa on kuntaan kohdistuva haaste riita-asiassa, joka liittyy soran ottamisen keskeyttämiseen.
Tarkastuslautakunta pelkää kiistojen vaikuttavan myös Hattulan julkisuuskuvaan. Arviointikertomuksessaan lautakunta toteaa, että mediassa kunta on joutunut kyseenalaiseen valoon ja sosiaalisessa mediassa keskustelu on ollut vilkasta. Tarkastuslautakunta perääkin kunnalta viestintästrategiaa, joka määrittää millaisia lausuntoja medialle annetaan ja kuka ne antaa.
Kritiikkiä tarkastuslautakunta antaa kunnanhallitukselle siinä, että se ei ole tilinpäätöksessään arvioinut eri toimielimille annettujen tavoitteiden toteutumista. Lautakunta huomauttaa, että tilinpäätöksessä tavoitteita on muutettu uudenlaisiksi ilman valtuuston päätöstä ja osa tavoitteista on jätetty kokonaan pois.
Esimerkiksi Hattula Kiinteistöjen ja teknisen lautakunnan vuositavoitteiden toteutumia ei tilinpäätöksessä ole kerrottu lainkaan, eikä tarkastuslautakunta ole sen vuoksi voinut arvioida niiden toteutumista.
Poukkoileva valmistelu jatkunut
Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota myös kokousten valmisteluun. Nyt toimielinten kokouksissa on tehty esittelijän toimesta verraten paljon muutosesityksiä. Ne antavat kuvan poukkoilevasta päätöksenteosta ja harkitsemattomuudesta, jotka tuovat riskejä päätösten toimeenpanoon, huomautetaan arviointikertomuksessa.
Lautakunta peräänkuuluttaa hyvää valmistelua erityisesti valtuuston kokouksiin, jotta valtuutetut voivat äänestyskäyttäytymisessä tuoda esiin oman päätöksensä. Poukkoilevaan päätöksentekoon tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota jo edellisenä vuonna.
Arviointikertomuksessaan tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota siihen, että kunnanhallitus tunnisti vain yhden kuntaan kohdistuvan riskin, teknisen toimen ja rakennusvalvonnan julkisuuteenkin nousseet asiat.
Lautakunta itse nostaa erityiseksi riskiksi koronan lisäksi myös lainasalkun korkoriskin, kassavarojen riittävyyden ja tulopohjan kestävyyden.
Hattulan kunta hyötyi viime vuonna valtion maksamista koronatuista noin kaksi miljoonaa euroa. Ilman tukia tilikauden tulos olisi ollut lähellä nollaa, arvioi tarkastuslautakunta.
Hattulan arviointikertomus tulee valtuuston käsiteltäväksi kesäkuussa.