Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Anders Behring Breivikin hirmuteoista on kulunut tänään kymmenen vuotta – uhreja muistetaan Norjassa monin tavoin

77 ihmistä kuoli Oslon keskustassa ja Utøyan saarella heinäkuun 22. päivänä vuonna 2011. Breivik tuomittiin 21 vuoden vankeuteen.

Kolme henkilöä asettelee kukkia maahan muistotilaisuudessa.
Nuorisojärjestö AUF:n johtaja Astrid Hoem, Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ja Norjan työväenpuolueen puheenjohtaja Jonas Gahr osallistuivat muistotilaisuuteen Utøyan saarella keskiviikkona. Kuva: Beate Oma Dahle / EPA
  • Paula Tapiola

Kymmenen vuotta sitten tänään kello 15.26 Oslon hallintokorttelissa räjähti. Kahdeksan ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui.

Anders Behring Breivik oli sijoittanut autopommin sisältämän pakettiauton hallintorakennusten tuntumaan. Pääministeri Jens Stoltenbergin toimisto vaurioitui pahoin.

Laaja näkymä paikalle, jossa pommi räjähti.
Oslon hallintokortteli näytti tältä Anders Behring Breivikin rakentaman autopommin räjähdettyä heinäkuussa 2011. Räjähdyksessä kuoli kahdeksan ihmistä ja ampumisissa Utøyan saarella 69 ihmistä. Kuva: Norjan poliisi / EPA

Noin puolitoista tuntia pommin räjähtämisen jälkeen Breivik saapui 40 kilometriä Oslosta sijaitsevalle Utøyan saarelle. Siellä oli käynnissä Norjan työväenpuolueen nuorisojärjestön leiri.

Breivik esiintyi poliisina ja sanoi tekevänsä saarella turvatarkastuksen. Hän pyysi leiriläisiä kokoontumaan luokseen ja avasi tulen heitä kohti kahdella aseella. Hän kiersi saarta etsimässä luoteja paenneita ja piiloutuneita nuoria yli tunnin ajan.

Nuoret hakivat suojaa rakennuksista, rinteistä ja rantakivikoista. Osa pakeni uimalla, ja sivulliset pelastivat heitä järvestä. 69 ihmistä kuoli saarella tai yrittäessään paeta sieltä.

Poliisi pidätti Breivikin saarella. Hän tunnusti tekonsa, ja hänet tuomittiin 21 vuoden vankeusrangaistukseen.

Tänään torstaina uhreja muistetaan useissa tilaisuuksissa. Yle seuraa päivän tapahtumia ja lähettää muistotilaisuuksia suorana. Ensimmäisenä muistetaan hallintokorttelin uhreja kello 10.

Tuhannet ihmiset hiljentyivät minuutin ajaksi Oslon tuomiokirkon edessä.
Tuhannet ihmiset hiljentyivät minuutin ajaksi Oslon tuomiokirkon edessä heinäkuussa 2011. Kuva: Jörg Carstensen / EPA

Korjattu 22. heinäkuuta kello 11.17 kuvatekstistä uhrien lukumäärä. Saarella kuoli 69 nuorta.

Lue lisää:

Jørgen Watne Frydnes sai viikko Utøyan iskun jälkeen mahdottoman tehtävän – käynnistää toiminta uudelleen – nyt hän kertoo, miten se tehtiin