Joensuu mielii uutta vetovoimaa urheilusta. Kaupunki on käynnistänyt selvityshankkeen, jossa etsitään keinoja parantaa Joensuun imagoa urheilukaupunkina. Ajatuksena on, että liikunnan ja urheilun kautta kaupunkiin voisi houkutella niin uusia asukkaita kuin uusia yrityksiäkin.
Selvityshanketta on heinäkuusta asti vetänyt entinen huippusuunnistaja Jere Pajunen. Pajunen näkee, että Joensuussa on paljon hyvää, mistä muualla ei vain tiedetä
– Maantieteellinen sijaintimme on ongelma. Tänne ei eksytä vahingossa vaan tänne pitää tulla. Muualla ei ymmärretä, miten monipuoliset urheilumahdollisuudet Joensuun seudulla on, Pajunen toteaa.
Puitteita pantu kuntoon ja työ jatkuu
Joensuussa liikuntapaikkarakentaminen on viime vuosina ollut vilkasta. Etenkin Mehtimäen urheilupuistoa on kehitetty voimakkaasti: uusi palloiluhalli valmistuu vauhdilla, keskuskenttä remontoitiin vuosi sitten ja jalkapallokenttä saa uuden pinnan ensi vuonna. Jere Pajunen nostaa esiin myös Joensuun ja lähikuntien polkureitistöt.
Puitteet ovat jo nyt hyvät, mutta parantamisenkin varaa on. Imagon kiillottamisen ohella Pajusen tehtävänä on kartoittaa keinoja, joilla Joensuusta voisi tulla entistäkin parempi urheilu- ja liikuntakaupunki. Tähtäin on asetettu vuoteen 2030.
Työ on vasta alussa, mutta yksi asia on käynyt selväksi. Jotta tavoitteessa onnistutaan, tarvitaan vahvaa yhteistyötä eri toimijoiden välille. Hankkeeseen on kutsuttu mukaan niin urheiluseuroja, yrityksiä kuin oppilaitoksia.
Aikaa myös harrastuksille
Jere Pajunen uskoo, että urheiluun ja liikuntaan kannattaa panostaa. Esimerkiksi omaehtoisen liikunnan merkitys tulee lähivuosina kasvamaan jo väestön ikääntymisen takia. Toisaalta vapaa-aikaa osataan nykyään arvostaa ja harrastusmahdollisuudet painavat puntarissa, kun ihmiset miettivät asuinpaikkaansa.
– Yritetään urheilun ja liikunnan kautta rakentaa Joensuusta kaupunkia, missä elämä on tasapainoista ja sen verran leppoisaa, että aikaa jää myös harrastamiseen.