Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Oulussa ja maakunnassa kymmeniä uusia koronatapauksia

Pöytiä Qstockissa 2021
Oulussa useimmat viime aikojen altistumistilanteet ovat syntyneet yleisimmin ravintoloissa, vapaa-ajalla tai isoissa yleisötapahtumissa. Kuva: Janne Körkkö / Yle
  • Risto Degerman

Pohjois-Pohjanmaalla on varmistunut 75 uutta koronatartuntaa. Yhteensä kahden edellisen viikon aikana uusia tartuntoja on ollut 520. Maakunnan koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on 126,36 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti 14 viimeksi kuluneen vuorokauden aikana.

Koko maakunta on pandemian kiihtymisvaiheessa ja myös esimerkiksi ravintoloiden aukioloaikoihin on tullut muutoksia. Kasvomaskien käyttösuositus on voimassa yli 12 vuotiaille julkisissa ja yhteisissä tiloissa.

Koronaviruksen leviäminen on kiihtynyt erityisesti Oulussa, jossa kahden viime viikon aikana on havaittu yli 74 tilaisuutta tai paikkaa, jossa asiakkaat tai yleisö ovat voineet altistua koronatartunnoille. Nämä tilanteet on listattu Oulun kaupungin sivulla.

Useimmat altistumistapaukset liittyvät vapaa-ajan viettoon, tapahtumiin tai muuhun perheen ulkopuoliseen yhdessäoloon. Esimerkiksi Qstock -festivaaleihin on Oulussa jäljitetty tähän mennessä noin 60 tartuntaa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.