Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Norjassa tuomioistuin kuulee Breivikia – joukkomurhaaja anoo ehdonalaista

Oikeuden tehtävä on arvioida, muodostaako 77 ihmistä surmannut Anders Breivik edelleen uhan yhteiskunnalle. Oikeuskäsittelyn päivämäärää ei ole vielä päätetty.

Anders Breivikin kasvokuva
Anders Breivik vetoomustuomioistuimessa 18. tammikuuta vuonna 2017. Kuva: Lise Aaserud / EPA
  • Jani Parkkari

Norjassa tuomioistuin ottaa käsittelyyn joukkomurhaaja Anders Breivikin, 42, ehdonalaishakemuksen, tapauksen syyttäjä Hulda Karlsdottir vahvisti perjantaina uutistoimisto Reutersille.

Breivik suorittaa parhaillaan 21 vuoden vankeusrangaistusta, jonka hän sai surmattuaan 77 ihmistä heinäkuussa 2011. Breivikin Oslon keskustaan asentaman pommin räjähdyksessä kuoli kahdeksan ihmistä. Tämän jälkeen hän tappoi 69 ihmistä Utøyan saarella.

Breivikin saamaa 21 vuoden vankeusrangaistusta on mahdollista pidentää, mutta kymmenen vuoden jälkeen tuomitulla on oikeus hakea ehdonalaista.

Aika ja paikka vielä avoinna

Oslon pääsyyttäjänvirasto on hylännyt Breivikin ehdonalaishakemuksen, mikä tarkoittaa, että anomus siirtyy seuraavaksi oikeuskäsittelyyn, syyttäjä Karlsdottir kertoo Reutersille.

– Keskeinen kysymys oikeuden kuulemisessa tulee olemaan, onko olemassa välitöntä riskiä siitä, että Breivik uusii vakavat rikoksensa, Karlsdottir kirjoitti sähköpostitse Reutersille.

Syyttäjänvirasto on esittänyt oikeudelle, että kuuleminen pidettäisiin Telemarkin läänin tuomioistuimessa, koska Breivik suorittaa siellä vankeusrangaistustaan. Toistaiseksi paikkaa tai aikaa kuulemiselle ei ole vielä määrätty.

Oslon pääsyttäjänvirasto haluaisi pitää käsittelyistunnot vankilan sisällä. Breivikin puolustusasianajaja Øystein Storrvik kertoi VG-sanomalehdelle, että hän yrittää järjestää kuulemiset pidettäviksi vankilan ulkopuolella.

Lue lisää:

Anders Behring Breivikin hirmuteoista on kulunut tänään kymmenen vuotta – uhreja muistetaan Norjassa monin tavoin

Ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi Breivikin valituksen vankilaoloista – "Päätös lopullinen"

Korkein oikeus ei käsittele Breivikin valitusta vankilaoloista