Helsingin Laajasalossa sijaitsevan Stansvikin kartanon alueella myydään lauantaina tavaroita ja esineitä vuosikymmenten takaa.
Kaupunki aloittaa tänä syksynä kulkureittien rakennustyöt Stansvikin virkistys- ja puistoalueella. Tämä on ensimmäinen askel alueen puistosuunnitelman toteutuksessa, johon liittyy myös kartanomiljöön kunnostaminen.
Tästä syystä kartanoalueella vuokralla olleen Jyty Metropoli ry:n vuokrasopimus päättyy ja lauantaina paikalla pidetään tyhjennysmarkkinat.
– Haluamme laittaa hyvän kiertämään! Myynnissä on kaikenlaista tavaraa kartanoalueen rakennuksista, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Soininen.
Pääasiassa tavara on arkista käyttötavaraa, kuten mukeja, lautasia ja huonekaluja, kuten pöytiä, tuoleja ja metallisänkyjä. Edellyksenä on, että ostaja vie itse ostoksensa lähtiessään mukanaan, joten Soininen kehottaa varautumaan suurempien ostosten kuljettamiseen.
Myyntitiloissa ostajille on tarjolla muun muassa Arabian astioita ja Alvar Aallon suunnittelemia sivupöytiä.
– Näissä näkyy elämä, niin kuin pitääkin. Hyvin ne ovat aikaa kestäneet, Soininen toteaa.
Itse kartanon irtaimisto ei ole kaupan
Historiallinen Stansvikin kartano on rakennettu 1800-luvun alkuvuosina.
Vuonna 1945 Helsingin kaupungin virkamiesyhdistys, joka tunnetaan nykyisin Jyty Metropoli ry:nä, sai kaupungilta kesänviettopaikakseen kartanon alueen.
1950-luvulla alueelle rakennettiin kaupungin työntekijöiden käyttöön kesämökkejä ja myyjäisissä kaupan on tavaraa muun muassa näistä majoitustiloista.
– Samalla on mahdollisuus käydä katsomassa rakennuksia myös sisäpuolelta.
Itse Stansvikin kartanon irtaimisto ei kuitenkaan ole myynnissä.
– Ne kuuluvat niin kivasti kartanon interiööriin, että kun kaupunki katsoo mitä rakennukselle tehdään, niin tarjoamme huonekaluja uudelle vuokralaiselle.
Yhdistys hyvästelee kartanon alueen hieman haikeana, mutta kuitenkin hyvillä mielin.
– Ilolla menemme eteenpäin. Muistot jäävät, puheenjohtaja Kaisa Soininen summaa.