MOSKOVA Äänestyspaikalle saapuessa vastassa on ryhmä puolisotilaallisen Rosgvardijan jäseniä.
Kansalliskaartiksi kutsutut joukot tunnetaan presidentti Vladimir Putinin henkilökohtaisena armeijana, jonka vahvuutta on määrätietoisesti kasvatettu viime vuosien aikana.
Sisään vaalipaikalle pääse vain näyttämällä laukun sisällön ja kävelemällä metallinpaljastimen läpi.
Tilanne kuvaa hyvin koko Venäjän vaalien luonnetta: Ne ovat tiukasti viranomaisten kontrollissa.
Kreml varmisti haluamansa tuloksen jo kauan ennen äänestämisen alkamista.
Vaaleja edelsi ennennäkemätön painostuskampanja Putinia vastustavaa oppositiota ja itsenäistä mediaa vastaan. Sitten vaaliviranomaiset eväsivät ehdokkuuden todellista muutosta perääviltä ehdokkailta.
Lopputulos varmistetaan vielä manipuloimalla äänestyksen kulkua ja väärentämällä sen tuloksia.
Kesällä "ulkomaiseksi agentiksi" julistettu vaalitarkkailuliike Golos raportoi jo sunnuntai-iltana yli 4 500:sta epäillystä rikkomuksesta. Riippumattomassa mediassa on puolestaan kerrottu järjestelmällisestä vaalitarkkailijoiden häirinnästä.
Vaaliviranomaiset taas vakuuttavat, ettei mitään vakavia rikkomuksia tapahtunut.
Keskusvaalilautakuntaa johtava Ella Pamfilova väittää, että valtaosa vaalivilppiä koskevista ilmoituksista on feikkejä. Niillä yritetään hänen mielestään pilata muuten rehelliset vaalit.
Valtiollisessa mediassa vaalien tahraamisesta syytetään oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tukijoukkojen lisäksi ulkovaltoja. Ulkoministeriön virallinen edustaja Marija Zaharova on moittinut muun muassa Euroopan unionia Venäjän vaaleihin sekaantumisesta.
Siihen riitti Euroopan parlamentin viime viikolla hyväksymä päätöslauselma. Sen mukaan EU:n ei tule tunnustaa Venäjän uutta parlamenttia, jos vaaleissa todetaan demokratian ja kansainvälisen oikeuden vastaisia rikkomuksia.
Presidentin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä säilyy odotetusti duuman suurimpana puolueena. Se saa keskusvaalilautakunnan antaman ennakkotiedon mukaan myös vastaisuudessa yli puolet 450:sta edustajapaikasta.
Valtion uutiskanava Rossija-24 näytti myöhään sunnuntai-iltana kuvia valtapuolueen voitonjuhlasta.
– Putin! Putin! Putin! Voitto! Moskovan pormestari Sergei Sobjanin huudatti väkinäisesti vapaaehtoisten joukkoa.
Vaaleissa onkin kyse Putinista ja häntä ympäröivästä valtaeliitistä. Duuman todellinen valta on hyvin rajallinen, ja sen roolina on ennen kaikkea toteuttaa Kremlistä saneltuja lakiesityksiä.
Duuman vaalit ovat tarkkaan ohjattu näytös, jolla pyritään esittämään kansan tuki yhä itsevaltaisemmaksi käyvälle nykyjärjestelmälle.
Niin kauan kun ihmiset uskovat enemmistön tukevan nykyhallintoa, eivät edes vaalien vilppi ja vapauden puute häiritse. Mutta jos usko näytökseen horjuu, voivat Valko-Venäjän tapahtumat toistua myös Venäjällä.
Siihen varautuessa Kreml jatkaa vapaan median, kansalaisyhteiskunnan ja muiden vallanpitäjiin kriittisesti suhtautuvien painostamista – ja vahvistaa turvallisuusjoukkojen valtaa.
Lisää aiheesta: