Akvaariotalo Maretariumin vuosia odottanut Itämeri-altaan remontti on päässyt viimein alkamaan Kotkassa.
Korjaajat tulevat ulkomailta, joten koronaan liittyvät matkustusrajoitukset ovat siirtäneet remonttia useaan otteeseen viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Allas tyhjennettiin kaloista ja vedestä jo melkein vuosi sitten, marraskuussa 2020. Sovittu remontin aloitus peruuntui kuitenkin viime hetkellä, kunIso-Britannia meni sulkutilaan koronaviruksen vuoksi.
Lue lisää: Suomen suurimmalla akvaarioaltaalla epäonnea – nyt Britannian työmiehet eivät pääse korjaamaan sitä
Allas käyttöön vuoden vaihduttua
Itämeri-allas on Suomen suurin akvaarioallas. Sen tilavuus on 680 000 litraa.
Allas on vuotanut useasta eri kohdasta ja se pitää paikata. Itämeri-allas alkoi vuotaa jo parisen vuotta sitten. Välillä sitä korjattiin ja allas avattiin yleisön nähtäväksi, mutta allas vuoti yhä.
Remonttiin on nyt varattu kaksi kuukautta aikaa. Altaan täyttö ja kalojen palauttaminen altaaseen vievät vielä oman aikansa. Tavoite on, että Itämeri-allas olisi avattu heti ensi vuoden alussa.
Maretarium tiedottaa, että takuu kattaa remontin kustannukset.
Suuri Itämeri-allas on näyttävä ja yksi akvaariotalon vetonauloista. Maretariumin sisäänpääsylippuja on myyty 20 prosentin alennuksella, koska allas ei ole ollut käytössä.
Suurin osa Itämeri-altaassa olleista kaloista on siirretty muihin näyttelyaltaisiin ja ne ovat siis nähtävillä. Lajeista vain venäjänsampi on varastoaltaassa eikä siten yleisön nähtävillä.