Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Huumekauppias usutti nuorisojoukon perimään velkoja 16-vuotiaalta, poika ryöstettiin ja pahoinpideltiin rankasti – hovioikeus antoi vankeutta

Kolme parikymppistä nuorta saivat hovioikeudessa yli kahden vuoden vankeustuomiot 16-vuotiaan pojan törkeästä ryöstöstä edelliskesänä Laajasalossa. Myös velan perinnästä palkkion luvannut mies sai yli kahden vuoden vankeustuomion.

Helsingin hovioikeuden kyltti.
Helsingin hovioikeuden mukaan 16-vuotiaaseen uhriin kohdistettiin raakaa ja julmaa väkivaltaa. Kuva: Petteri Bülow / Yle
  • Katri Kirsi

Helsingin hovioikeus antoi tänään useita vankeustuomioita 21. kesäkuuta 2020 Helsingin Laajasalossa tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä ja muista rikoksista.

Oikeuden mukaan vuonna 1999 syntynyt eli teon aikaan 21-vuotias mies oli tarjonnut nuorisojoukolle palkkion siitä, että he kohdistavat väkivaltaa 16-vuotiaaseen poikaan ja anastavat häneltä omaisuutta velan perimiseksi.

Vuonna 1999 syntynyt, teon aikaan 22-vuotias nainen oli sopinut uhrin kanssa Snapchatissa tapaamisen Laajasalon Siwalle Gunillantielle puolen yön aikaan. 21-vuotias mies kuljetti autolla nuoret uhrin luokse.

Uhri ei tiennyt, että tapaamiseen tulisi 22-vuotiaan naisen lisäksi kolme muutakin nuorta. 22-vuotias nainen poistui paikalta, kun kolmikko oli havainnut uhrin.

Vuosina 2003, 2001 ja 2002 syntyneet nuoret eli teon aikaan 17-vuotias poika, 19-vuotias nainen ja 19-vuotias mies pysäyttivät 16-vuotiaan pojan ja alkoivat pahoinpidellä häntä lyömällä ja potkimalla. Pahoinpitely jatkui uhrin maatessa maassa.

Uhri yritti paeta, mutta hänet saatiin kiinni ja kaadettiin uudestaan maahan. 17-vuotias poika löi uhria useita kertoja myös 30-senttisellä lenkkiavaimella.

Pahoinpitelyn yhteydessä kolmikko tutki uhrin taskut. He anastivat pojalta matkapuhelimen, kuulokkeet, avaimet, lompakon sisältöineen, olkalaukun sekä kengät.

Uhri sai pahoinpitelystä haavan, useita ruhjeita ja murtumia eri puolille kehoa. Tilanteen päätyttyä 21-vuotias mies kuljetti tekijät pois paikalta. Uhri pääsi liikkumaan lähelle kaverinsa luokse, mistä paikalle soitettiin ambulanssi.

Hovioikeus piti tekoa törkeänä

Hovioikeus päätyi tuomiossaan samaan lopputulokseen kuin Helsingin käräjäoikeus 28. elokuuta 2020 antamassaan tuomiossa.

Hovioikeuden mukaan törkeän ryöstön kriteerit täyttyivät. Oikeus piti väkivaltaa raakana ja julmana, koska kolme tekijää olivat pahoinpidelleet osan aikaa puoluskyvytöntä uhria yhteisymmärryksessä palkkiota vastaan.

Oikeus tuomitsi 21-vuotiaan miehen kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen yllytyksestä törkeään ryöstöön, kahdesta huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Oikeuden mukaan miehellä oli hallussaan marihuanaa myymistä varten, huumeiksi luokiteltavia Ksalol-tabletteja sekä kannabisleivos. Mies oli myynyt aiemmin kannabista useille henkilöille. Lisäksi miehellä oli hallussaan luvaton käsiase, patruuna ja kaasusumutin.

17-vuotias mies tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä törkeästä ryöstöstä kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Alaikäisyys lyhensi tuomiota.

19-vuotias nainen ja samanikäinen mies tuomittiin törkeästä ryöstöstä kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksiin.

Uhrin paikalle houkutellut 22-vuotias nainen tuomittiin avunannosta pahoinpitelyyn kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Käräjäoikeuden tuomiosta olivat valittaneet hovioikeuteen syyttäjä, teon aikaan 22-vuotias nainen ja 17-vuotias poika. Näkemykset teon vakavuudesta ja tuomioiden pituudesta olivat eriäviä. Hovioikeuden tuomiosta voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Lisää aiheesta:

Nuorten rikollisuus on muuttunut, sanoo entinen nuorisorikollinen – ja ongelmaan pitäisi puuttua, ennen kuin se karkaa käsistä

"Matti" oli hukassa, alkoi käyttää huumeita ja päätyi väkivaltarikoksen vuoksi pakkohoitoon vain 21-vuotiaana – sekakäyttö usein nuorten väkivallan taustalla

Nuorten väkivalta ei ole vain Helsingin ongelma: Kajaanissa nuorisotyöntekijät kertovat, kuinka rikollisuus ja jopa jengiytyminen ovat lisääntyneet

"Mulle ei ole käynyt mitään, mutta monelle muulle on", kommentoi teini-ikäinen menoa Helsingin keskustassa – jo lähes 50 alaikäistä epäiltynä henkirikoksesta tänä vuonna