Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Emätin laulaa ja rallattelee, kun se saa seksiä" – luennoitsija Paula Heinonen muistuttaa seksin hyvistä terveysvaikutuksista

Paula Heinonen tunnetaan suosittuna luennoitsijana, joka on puhunut paljon muun muassa suoliston merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Nyt Heinonen haluaa antaa ohjeita hyvinvointiin erityisesti vaihdevuosia eläville naisille.

Funktionaalisesta lääketieteestä luennoiva ja kouluttava Paula Heinonen muistuttaa, että seksi tekee emättimelle hyvää
  • Niina Honka

Tekniikan lisensiaatti Paula Heinonen tituleeraa itseään funktionaalisen lääketieteen asiantuntijaksi, mutta häntä on kutsuttu myös nimellä Suolisto-Paula. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti suoliston merkityksen puolestapuhujana.

Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut luennoitsija ja kouluttaja on kirjoittanut kirjan vaihdevuosia lähestyvien tai vaihdevuosia elävien naisten hyvinvoinnista. Heinosen viesti on, että vaihdevuosioireiden takana voi olla muitakin tekijöitä kuin vain estrogeenin väheneminen.

– Mehän ajatellaan usein, että estrogeenin määrä vähenee ja lopulta loppuu, ja siitä sitten tulee kaikki ne oireet. Se ei pidä paikkaansa vaan taustalla voi olla monia muitakin tekijöitä, jotka pitäisi huomioida.

Heinonen toivoisi, että naiset pohtisivat myös elintapojaan – ennen muuta ruokavaliota, mutta myös esimerkiksi stressin määrää, unta, liikuntaa. Juurisyy vaihdevuosioireille voi Heinosen mukaan ollakin siellä ja apu löytyä elintapoja parantamalla. Mutta hän ei vastusta hormonikorvaushoitoakaan.

– Jos nämä keinot eivät toimi, niin aina on mahdollisuus mennä gynekologille ja pyytää hormonikorvaushoitoa. Se [hormonikorvaushoidon tarve] pitää jokaisen naisen omalla kohdallaan punnita.

Seksi hoitaa emätintä ja tekee muutenkin hyvää

Monilla tuntuu olevan myös sellainen käsitys, että vaihdevuosi-iässä seksuaalinen haluttomuus on väistämätöntä. Heinonen tyrmää tämän täysin.

– Se on myönnettävä, että joka toinen nainen kärsii seksuaalisesta haluttomuudesta, mutta muistakaa, joka toinen nainen ei kärsi! Päinvastoin seksi voi jopa parantua.

Haluttomuuteen voi olla Heinosen mukaan monia syitä ja niitä kannattaa pohtia, koska halua kannattaa tavoitella. Seksi on naisen keholle monin tavoin terveellistä, kumppanin kanssa tai yksin. Se hoitaa muun muassa emätintä.

– Emätin voi oikeasti kutistua niin, että sinne voi olla vaikea päästä tekemään edes gynekologista tutkimusta. Sitä kannattaa hoitaa ja pitää hyvässä kuosissa. Ja seksistä hyötyy kaikki muukin: immuunijärjestelmä, verenkiertojärjestelmä, oksitosiinia tulee paljon jne.

Katso Paula Heinosen koko vierailu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Paula Heinonen Puoli seitsemän -ohjelman vieraana

Edit. 30.10. klo 11:00 Otsikkoa muokattu. Täsmennetty Paula Heinosen koulutus tekniikan lisensiaatiksi.