Automaatio-opiskelijoiden killan (AOK) vuosijuhlissa lauantai-iltana Helsingissä tapahtui ylilyöntejä, uutisoi Ilta-Sanomat.
Lehden haastatteleman henkilön mukaan osa AOK:n keski-ikäisistä perustajajäsenistä löi vyöllä opiskelijoita, joiden oli katsottu rikkoneen juhlasitsien sääntöjä. Paikalla olleen henkilön mukaan alumnit löivät vyöllä useita opiskelijoita muiden katsellessa.
Metropolia-ammattikorkeakouluun kuuluvan AOK:n hallitus myöntää Ilta-Sanomille, että sitseillä tapahtui välikohtaus, jonka vakavuus ymmärrettiin liian myöhään.
– Vahvistamme eilisillä vuosijuhlasitseillä sattuneen valitettavan ylilyönnin, AOK ry:n hallituksen puheenjohtaja kertoo sähköpostiviestissään Ilta-Sanomille.
AOK:n mukaan epäasiallisen rangaistuksen kohteeksi joutui seitsemän henkilöä. Helsingin poliisista ei pystytty sunnuntai-iltapäivänä vahvistamaan Ilta-Sanomille, onko asiasta tehty rikosilmoituksia.