Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Oulun Tietomaahan esitetään uusia museotiloja, mutta kulttuuriväki vetoaa kaupunkia remontoimaan Ainolan historiallisen kiinteistön

Oulussa on käynnissä mielenkiintoinen kulttuurikiista. Kaupunki suunnittelee Tietomaan yhteyteen yli 30 miljoonaa euroa maksavia tiede- ja museotiloja, jotka eivät kulttuurivaikuttajille täysin kelpaa. He liputtavat historiallisen Ainolan puolesta.

Ainolan nelikerroksinen rapattu kerrostalo, jossa toimii Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo. Talon edessä lehdettömiä puitsa ja lipputanko.
Edellinen vetoomus Ainolan puolesta tehtiin Oulussa marraskuussa. Tuolloin esillä oli museorakennuksen mahdollinen myynti, josta päätetään myöhemmin tänä vuonna. Kuva: Degerman Risto / Yle
  • Risto Ukkonen

Oulun kaupungin museo- ja tiedetarjontaa on tarkoitus keskittää nykyistä tiiviimmin Tietomaan alueelle.

Museo- ja tiedekeskus Luupin tulevia tilaratkaisuja miettinyt työryhmä esittää Tietomaan peruskorjausta ja uudisrakennusta nykyisten tilojen yhteyteen.

Alustava hinta-arvio vaihtoehdolle olisi yli 30 miljoonaa euroa. Uusiin tiloihin sijoittuisi myös Pohjois-Pohjanmaan museo, joka nykyään toimii läheisen Ainolan puiston historiallisessa kulttuurikiinteistössä.

Työryhmän mukaan 1930-luvulla rakennetun Ainolan peruskorjaus kaupungin museo- ja kulttuurikäyttöön ei enää kannata. Kulttuuriväki on aktiivisesti vedonnut Ainolan puolesta jo aiemmin syksyllä, ja nyt uusi vetoomus on jätetty kaupungille, joka linjaa Luupin tulevia tilaratkaisuja.

Useat yhdistykset ja yksityishenkilöt vetoavat Oulua säilyttämään Ainolan museokäytössä. Kattavan peruskorjauksen hinnaksi esityksessä arvioidaan noin 9 miljoonaa euroa. Vetoomuksessa esitetään, että Tietomaan ja Ainolan nykyiset tilat peruskorjattaisiin ja lisäksi Tietomaan yhteyteen tulisi uudisrakennus.

Oulun Historiaseuran puheenjohtajan Jukka Juntusen mukaan Ainolan kohdalla on kyse arvoista, ja rakennushistorian vaalimisesta.

– Eihän Oulua oikein siitä tunneta. Meillä on paljon esimerkkejä, mitä arvokasta on menetetty epäviisailla päätöksillä vuosikymmenten varrella, ja tämä uhkaa olla osa tätä jatkumoa.

Luupin tilaratkaisuja selvittänyt työryhmä esitti joulukuussa Ainolan toimintojen siirtämistä remontoitavaan ja uudelleen rakennettavalle Tietomaan alueelle. Myös tiistaina kokoontuvan sivistys- ja kulttuurilautakunnan ja yhdyskuntalautakunnan lausunnoksi esitetään uudisrakentamista Ainolan peruskorjauksen sijaan.

Luupin toiminta kattaa Ainolanpuiston museon ja Taidemuseon lisäksi Tietomaan ja useiden muiden museoiden ja Kierikkikeskuksen toiminnan Oulussa.

Lue lisää:

Oulun Ainolan museorakennuksen ostaa useita vanhoja rakennuksia saneerannut oululainen Cor Group – talo tulossa toimistokäyttöön

Ainolan museorakennuksen myyntiä vastustava adressi luovutetaan Oulun päättäjille

Oulussa halattiin 90-vuotiasta museorakennus Ainolaa – museoväki halusi muistuttaa arvorakennuksen kohtelusta

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.