Tšekki vaati 50 miljoonan euron korvauksia kiistellyn Turow'n kaivostoiminnan takia.
Tšekin ympäristöministeri Anna Hubackova kertoi asiasta lauantaina.
Turow'n kiistelty hiilikaivos sijaitsee Lounais-Puolassa. Paikallinen uutistoimisto CTK kertoo, että Saksa ja Tšekki ovat jo aiemmin valittaneet, että niiden rajan tuntumassa sijaitseva avolouhos saastuttaa pohjavettä sekä lisää pölyn ja melun määrää.
Euroopan unionin tuomioistuin määräsi Puolan sulkemaan kaivoksen toukokuussa. Syyskuussa oikeus määräsi 500 000 euron suuruisen sakon jokaiselta päivältä, kun kaivos on toiminnassa.
Puola on kieltäytynyt maksamasta sakkoa.
Ulos umpikujasta
Puolan ja Tšekin ympäristöministerit tapasivat tiistaina, mutta tapaaminen ei tuottanut heti tulosta.
Tšekin mukaan Puola olisi kuitenkin valmis maksamaan 40 miljoonan euron korvaukset.
– Kolme päivää on kulunut ja sopimusluonnos Turow'sta alkaa valmistua, Hubackova totesi tviitissä.
Tšekin hallitus keskustelee Puolan ehdottamasta korvauksesta keskiviikkona.
Hubackovan mukaan sopimuksen pitäisi syntyä ihannetapauksessa jo tammikuun loppuun mennessä.
Puola jatkaa hiilen louhintaa
Puola on ilmoittanut, ettei se aio lopettaa hiilen louhimista alueellaan lähiaikoina.
Puolan mukaan hiilikaivoksen sulkeminen vaarantaisi maan energiavarmuutta. Kaivoksen ruskohiilen avulla tuotetaan noin seitsemän prosenttia Puolan sähköstä.
Kaivoksen omistava energiakonserni PGE on ilmoittanut, että se suunnittelee kaivoksen laajentamista ja hiilen louhintaa alueella ainakin vuoteen 2044 asti.
Hiili kattaa jopa 80 prosenttia Puolan energiatarpeesta, mutta maa on luvannut kehittää uusiutuvia energialähteitä ja sulkea viimeisen hiilikaivoksensa vuoteen 2049 mennessä Euroopan unionin asettamien päästövähennystavoitteiden mukaisesti.
Lue myös:
EU-komissio aloittaa rikkomusmenettelyn Puolaa vastaan perustuslakituomioistuimen päätösten vuoksi