Kun Nina F. Grünfeld oli lapsi, häntä vaivasi, miksei hänellä ollut isän puolelta lainkaan isovanhempia. Hän kyseli isältään, mutta sai aina epämääräisiä vastauksia. Välillä isoisä oli nimeltään Peter, välillä Jan. Myös ammatit vaihtuivat.
Isoäidin nimi pysyi tarinoissa samana. Hän oli Friderika eli Frida. Sen Grünfeldin isä tiesi.
Ninan isä Berthold oli saanut omien etsintöjensä jälkeen syntymätodistuksensa Bratislavan arkistoista. Siinä oli lukenut vain äidin nimi, isästä ei ollut tietoa.
– Isä oli yrittänyt selvittää menneisyyttään, mutta Itä-Euroopan arkistoihin ei tuolloin ollut vielä pääsyä. Isäni tiesi oikeastaan äidistään vain nimen ja sen, ettei äiti ollut viettänyt kunniallista elämää, kertoo Nina F. Grünfeld puhelimitse Oslosta.
Ninan isä Berthold Grünfeld kuoli vuonna 2007. Sitä ennen isä ja tytär ehtivät kuitenkin yhdessä selvittää jotain seikkoja isän äidistä. Mutta tietoa ei löytynyt helposti.
Lopulta tiedonmurusista alkoi kuitenkin piirtyä elämäntarina, sitten kokonainen kirja. Nina F. Grünfeldin kirjoittamassa kirjassa Frida (suom. Katriina Huttunen, Tammi) hahmotellaan isoäidin elämä, mutta yhtä merkittäväksi hahmoksi nousee Ninan isä Berthold.
Frida luovutti vauvansa
Tutkimukset alkoivat puolivahingossa, kun Nina sai toimeksiannon tehdä dokumentin isästään. Berthold Grünfeld oli Norjan tunnetuimpia ja arvostetuimpia psykiatreja ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.
Isästä kertovan dokumentin oli tarkoitus kuvata samalla Norjan yhteiskunnallista muutosta, mutta siitä tulikin enemmän isän henkilöhistoriaan tai sen selvitykseen keskittyvä elokuva.
Berthold Grünfeld syntyi vuonna 1932 Bratislavassa, silloisessa Tšekkoslovakiassa. Ensimmäisistä elinvuosistaan hän ei luonnollisesti muista mitään, mikä on varmasti hyvä. Bertholdin äiti Frida luovutti lapsensa pois heti synnytyksen jälkeen. Berthold-vauva päätyi juutalaiselle seurakunnalle, joka etsi pojalle sijaisperheen.
Berthold sai kodin Bratislavan synagogan vahtimestarin perheestä. Köyhän perheen piti saada elatusmaksua Fridalta, mutta tämä katosi maksamatta mitään.
Kasvattivanhemmiltaan Berthold sai huolenpitoa ja ehkä rakkauttakin, mutta välillä vähävarainen perhe joutui lähettämään pojan lastenkotiin.
– Isäni ei koskaan saanut tietää kaikkia lapsuutensa vaiheita, sillä ne selvisivät vasta, kun ryhdyin perusteellisesti selvittämään isoäitini elämää isäni kuoleman jälkeen.
On uskomatonta, miten Berthold Grünfeld onnistui luomaan merkittävän uran ja viettämään onnellista perhe-elämää vaimon ja kolmen lapsen kanssa, vaikka hänen oma lapsuutensa oli täynnä hylkäämisiä ja eroja.
– Isä jätti menneisyytensä taakseen. Nyt aikuisena ymmärrän, miksi isän oli vaikea osoittaa hellyyttä. Eihän hänellä ollut mitään mallia siihen. Älyllisesti hän oli läsnä meidän lasten elämässä ja keskusteli mielellään asioista.
Juutalaiset eivät olleet turvassa Norjassakaan
Kun Berthold oli noin viisivuotias, kasvattiäiti kuoli. Samoihin aikoihin juutalaisten elintila alkoi käydä ahtaaksi Euroopassa. Monet lähtivät pakoon. Myös kasvatti-isän huoli alkoi kasvaa. Kuin ihmeen kaupalla hän sai järjestettyä asiat niin, että Berthold lähetettiin Norjaan turvaan.
Bertholdin uusi perhe Trondheimissa oli hyvä ja huolehtivainen. Hän kävi koulua ja sai kavereita.
Mutta Norjakaan ei ollut turvasatama, ainakaan juutalaisille. Berthold ehdittiin lähettää ensin Osloon ja sitten Ruotsiin vain hetkeä ennen kuin natsit tulivat hakemaan häntä. Seuraavana päivänä Norjasta karkotettiin 532 juutalaista, ja viikkoa myöhemmin heidät oli kaasutettu hengiltä Auschwitzissa.
– Isällä ei onneksi ollut mitään käsitystä Euroopan tapahtumista. Hän sai käydä rauhassa koulua Ruotsissa ja oppia jälleen uuden kielen.
Berthold vältti täpärästi kaasukammion.
Hänen äitinsä kuitenkin joutui keskitysleirille ja kuoli Ravensbrückissa, kun valtavan hallin katosta suihkutettiin Zyklon B -myrkkyä.
Vihamieliset arkistovirkailijat
Ennen tätä lopullista tietoa isoäitinsä kohtalosta Nina F. Grünfeld oli tehnyt valtavasti töitä jäljittäessään Fridaa erilaisista arkistoista. Hän oli kirjoittanut kymmeniä kirjeitä, jättänyt tietopyyntöjä ja jopa matkustanut eri puolille Itä-Eurooppaa vieraillakseen arkistoissa. Tulokset olivat melko laihoja, sillä arkistoissa palveluhenkisyys ei ollut huipussaan.
– Välillä tuntui, että olen keskellä komediaa. Tympeiden ja suorastaan vihamielisten virkailijoiden vastaukset olivat niin absurdeja.
Erilaisista asiakirjoista ja pöytäkirjoista Grünfeld sai kuitenkin hahmotettua Fridan elinkaaren. Yhdistämällä tiedonmurusiin paikallista historiaa ja keskitysleirikertomuksia Grünfeld onnistuu kokoamaan kattavan näkemyksen paitsi Fridasta myös Euroopan tapahtumista.
Aloittaessaan työn Grünfeld toivoi löytävänsä ilonpilkahduksia Fridan elämästä. Niitä ei kuitenkaan juuri löytynyt.
Poliisin kuulustelupöytäkirjoista kävi ilmi, että Frida elätti itsensä prostituutiolla. Lisäksi hän muutti jatkuvasti paikasta toiseen. Osittain siksi, että vältteli Bertholdin elatusmaksuja.
Huonot elämäntavat näkyivät myös käytöksessä. Kuulusteluissa Fridan kielenkäyttö oli välillä räävitöntä.
– Julkisuudessa isäni ei puhunut taustastaan, mutta minulle hän aina välillä totesi ponnistavansa katuojasta.
Frida kaasutettiin juuri ennen leirin vapautusta
Tutkimustyö ei olisi edennyt, ellei Grünfeld olisi löytänyt avukseen arkistotutkijoita. Siitä huolimatta välillä mentiin metsään.
Nina ja hänen isänsä olivat jo matkalla tapaamaan isän oletettua velipuolta Sloveniaan, kun paljastui, että he olivat olleet väärän Fridan jäljillä.
– Isässä oli jo ehtinyt herätä toive, että hän löytäisi perhettään, ja ettei hänen äitinsä olisikaan niin kunniaton kuin oli luullut. Pettymys oli todella suuri, joten isä halusi lopettaa etsinnät siihen.
Vuosia isän kuolemaan jälkeen Grünfeld päätti jatkaa isoäitinsä etsimistä. Hän oli saanut jo paljon selville, joten ehkä vielä löytyisi lisää tietoa.
Arkistoista löytyi tietoa, mutta se ei ollut sellaista, mitä hän olisi toivonut. Paljastui, että Frida oli viety Auschwitziin. Elettiin vuotta 1944.
Kova elämänkoulu oli ehkä antanut Fridalle selviytymistaitoja, sillä hänen onnistui pysyä hengissä hirvittävistä oloista huolimatta. Häntä kuljetettiin keskitysleiriltä toiselle ja välillä hän oli pakkotyössä rakentamassa lentokenttää Frankfurtiin.
Vuoden 1945 kevättalvella kidutus oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja Frida oli hyvin sairas. Natsien tappio häämötti ja todistusaineistosta oli päästävä eroon. Keskitysleirit piti saada tyhjiksi vangeista. Heitä ei suinkaan päästetty vapaaksi, vaan natsit surmasivat heitä niin paljon kuin ehtivät.
Fridan nimi löytyi Ravensbrückin leirin listalta numerolla 433. Kaikki listalla olevat 480 naisvankia lähetettiin kaasutettavaksi.
Vain reilun parin viikon kuluttua neuvostojoukot vapauttivat keskitysleirin.
Toiveissa valokuva
Grünfeld on pohtinut paljon, kannattiko vaivannäkö ja isoäidin etsintä. Vai olisiko menneisyyden pitänyt antaa olla, kuten hänen isänsä sanoi.
– Olen tyytyväinen ja onnellinen, että tein isoäitini näkyväksi tarinallani. Ilman tätä tarinaa hän olisi ollut vain nimi tapettujen juutalaisten listalla. Yksi kuudesta miljoonasta.
Etsinnät eivät ehkä ole vieläkään päätöksessä. Fridan elämässä on aukkoja ja valokuvaa hänestä ei löytynyt lainkaan.
– Olen varma, että hänestä on valokuva jossain. Olisi mukava nähdä edes kuvasta, millainen isoäitini oli.
Nina F. Grünfeld on jännittynyt, sillä Frida julkaistaan lähiviikkoina Slovakiassa, Unkarissa ja Tšekissä. Hän toivoo, että kirja poikisi yhteydenottoja tai jopa tietoja Fridasta. Hän on jo nyt saanut paljon apua kirjansa kääntäjiltä, jotka ovat osanneet lukea äidinkielellään arkistopapereita tarkemmin ja tehneet tarkennuksia.
– Luulen, että tästä on tullut ikuisuusprojekti. En ollut aiemmin tehnyt tutkimustyötä. Olen kiitollinen isoäidilleni tästä, sillä nautin tutkimuksen tekemisestä valtavasti.
Tänään 27. tammikuuta vietetään vainojen uhrien muistopäivää.
Lue lisää:
Tutkijat uskovat löytäneensä ratkaisun mysteeriin – omat pettivät Anne Frankin