Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Teknologiayhtiön Uroksen konkurssipäätöksestä ei valitettu oikeuteen ajallaan – seuraavaksi selvitetään riittävätkö yhtiön varat edes konkurssiin

Uroksen omistaja Jyrki Hallikainen ilmoitti tyytymättömyytensä oikeuden konkurssipäätökseen, mutta ei jättänyt varsinaista valitusta määräaikaan mennessä. Uros on asetettu konkurssiin, jonka valmistelu alkaa välittömästi.

Uros Oy:n valomainos.
Miljardiliikevaihdostaan kertoneen Uroksen varat ovat käräjäoikeuden mukaan 14 000 euroa ja velkaa on yli 13 miljoonaa euroa. Kuva: Risto Degerman / Yle
  • Risto Ukkonen

Oulun käräjäoikeuden konkurssipäätös teknologiayhtiö Uroksesta on lainvoimainen. Uroksen omistaja Jyrki Hallikainen ei valittanut oikeuden helmikuisesta päätöksestä torstain määräaikaan mennessä.

Hallikainen ilmoitti tyytymättömyytensä ajallaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, mutta varsinaista valitusta hovioikeuteen ei lopulta jätetty. Oulussa toiminut teknologiayhtiö on siis asetettu konkurssiin, jonka valmistelu aloitetaan välittömästi.

Seuraavaksi selvitetään konkurssipesän varat ja velat, eli laaditaan pesäluettelo ja tehdään velallisselvitys Uroksen toiminnasta. Tähän on varattu aikaa kaksi kuukautta. Tämän jälkeen selviää, onko konkurssipesässä riittävästi varoja täysimittaiseen konkurssimenettelyyn.

Käräjäoikeuden mukaan Uroksella on velkoja ainakin yli 13 miljoonaa euroa ja kassavaroja noin 14 000 euroa.

Uroksen hakivat konkurssiin valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera, työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sekä pankit Nordea ja Oulun Osuuspankki.

Lisää aiheesta:

Uros asetettiin konkurssiin, mitä voitokkaista bisneksistä kertoneelle yhtiölle nyt tapahtuu? Viisi kysymystä ja vastausta