Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Helsinki haluaa myydä Stansvikin kartanon vuokraamisen sijaan

Aiemmin kaupunki etsi Laajasalossa sijaitsevalle kartanolle pitkäaikaista vuokralaista.

Läheltä
Kuva: Yle
  • Mari Sarolahti

Helsingin kaupunki aikoo myydä historiallisen Kruunuvuorenrannan alueella sijaitsevan Stansvikin kartanon.

Aiemmin se etsi kartanolle vuokralaista, jolla olisi resursseja sen kunnostukseen.

Kaupungin saamien tarjousten pohjalta ei kuitenkaan löytynyt edellytyksiä vuokraamiseen.

Näillä näkymin myyntiin tulee 1800-luvulla valmistunut kartanon päärakennus, 1960-luvulla valmistunut ravintolatila, neljä majoitusrakennusta, sauna sekä huolto- ja varastorakennuksia.

Ne soveltuisivat esimerkiksi ravintolakäyttöön tai juhlatilaksi.

Myyntiaikeita käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa.

Helsingin kaupungin strategenian mukaista on luopua sellaisista rakennuksista, joita se ei tarvitse omissa palveluissaan tai joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä.