Kuvataiteilija Pilvi Takala vastaa videopuheluun aurinkoisesta Venetsiasta. Takala valittiin edustamaan Suomea Venetsian Biennaaliin jo kaksi vuotta sitten, mutta tapahtuma lykkääntyi vuodella koronan takia.
Biennaali avautuu vihdoin yleisölle lauantaina 23. huhtikuuta. Takala kertoo, että alueelle on alkanut virrata toimittajia ja taiteen ammattilaisia tutustumaan näyttelyihin ennakkoon.
Venetsian Biennaali on yksi maailman vanhimmista ja merkittävimmistä nykytaidetapahtumista. Päänäyttelyyn osallistuu yli 200 taiteilijaa 58 maasta. Suomi ei ole mukana tässä näyttelykokonaisuudessa, mutta Takalan videoistallaatio Close Watch nähdään suomalaista taidetta esittelevässä paviljongissa.
– Olen ollut täällä jo kuukauden rakentamassa installaatiota. Tekemistä on riittänyt. Alvar Aallon suunnittelema paviljonki on ikoninen tila, mutta tehty aikana jolloin mediataide ei ollut vielä voimissaan, Pilvi Takala nauraa.
Kevytrunkoinen, puuelementeistä koottu Suomen paviljonki valmistui Venetsian biennaalin alueelle vuonna 1956.
Vartijalla on lyhyt koulutus ja pieni palkkapussi
Taiteilija Pilvi Takala on tutkinut teoksissaan sitä, miten tilassa tai yhteisössä saa ja voi olla läsnä. Sen hän on tehnyt kuvaamalla videoita, joissa hän toimii itse normeista poiketen. Tai kuten tällä kertaa, toimimalla yhteisön sisällä sen ehdoilla.
Takala asuu sekä Berliinissä että Helsingissä. Molemmissa kaupungeissa on tapahtunut sama. Kaikkialla on univormupukuisia vartijoita.
Ennen vartija oli se, joka tarkasti teollisuuslaitoksen ovet yöllä tai päivysti yleisötapahtumissa kaljateltan tuntumassa. Nyt jokainen kaupunkilainen pakkaa ostoskassinsa marketin kassalla vartijan valvovan silmän alla.
Suomalainen julkinen tila on paljolti sisätiloissa, kuten kauppakeskuksissa. Vartijat valvovat siellä yleistä järjestystä. Lain mukaan tällainen valvonta kuuluu pääasiassa poliisille, mutta nykyään hommaa hoitavat paljolti yksityiset turvallisuusalan yritykset.
Pilvi Takalaa alkoi kiinnostaa tilanne, jossa julkista tilaamme valvoo iso joukko ihmisiä, jotka tekevät työtään hyvin matalalla palkalla ja lyhyen koulutuksen jälkeen.
– He huolehtivat järjestyksestä monella tapaa, mutta tietenkin omista lähtökohdistaan ja niillä resursseilla, mitä annettu on, Takala sanoo.
Takala päätti kouluttautua itse vartijaksi nähdäkseen mitä työ tarkoittaa. Hän myös teki työtä vartijana kauppakeskuksessa ja järjesti lopulta koulutustyöpajan videotaan varten. Siinä purettiin voimankäyttöä osallistavan teatterin keinoin vartijoille hyvin tutussa tilanteessa, juopuneen ihmisen poistamisessa tilasta.
Univormunäkyvyys tuottaa tietynlaista julkista tilaa
Pilvi Takalan työtapa on panna itsensä likoon. Hän on hämmentänyt tilannetta esimerkiksi työpaikoilla, joissa hän ei esimerkiksi noudata työpaikan kirjoittamatonta koodistoa.
Takala on muun muassa pestautunut ison yrityksen harjoittelijaksi (The Trainee 2008) ja istunut koko päivän työpöytänsä ääressä tekemättä mitään. Siis mitään. Kännykkäkin pysyi taskussa. Kun muut työntekijät kysyivät, mitä hän tekee, Takala vastasi ajattelevansa.
Teoksessaan Real Snow White (2009) Pilvi Takala meni Disney Worldiin tavallisena huvipuistokävijänä. Hän oli kuitenkin pukeutunut Lumikiksi. Yleisö luuli Lumikkia puiston työntekijäksi ja henkilökunta hermostui. Kukaan ei oikein tiennyt, voiko niin tehdä ja kenen on vastuu.
Close Watch -teosta varten oli tehtävä paljon pohjatyötä. Takalan koulutus vartijaksi kesti aikuiskoulutuksessa neljä viikkoa. Sen jälkeen hän pestautui vartijaksi kauppakeskukseen. Turva-alan yritys Securitas oli niin sanotusti juonessa mukana. Heille Takala tuotti arvokasta tietoa siitä, miten vartijan työtä voi kehittää.
Takala itse työsti myös laajempia kysymyksiä. Hän pyöritteli ajatusta siitä, millaista julkista tilaa univormunäkyvyys tuottaa. Suomessa poliisiin ja virkavaltaan luotetaan. Sen sijaan jos kysytään näkyvästi vähemmistöihin kuuluvilta ihmisiltä, joiden tausta ei ole kantasuomalainen, kokemus on usein täysin toinen.
– Monille ei synny turvallisuudentunnetta siitä, että tilassa kulkee univormupukuisia ihmisiä.
Takalan mukaan lyhyt vartijankoulutus ei anna tarpeeksi eväitä kohdata ihmisiä. He sentään puuttuvat ihmisten perusoikeuksiin.
Vartija joutuu usein kasvokkain ihmisten kanssa, jotka ovat heikoimmillaan. Kommunikaation vaikeus poikii usein liiallista voimankäyttöä.
Monet voimankäyttötilanteet voisi ratkaista toisin, jos vartijalla olisi eväitä siihen.
Yksi asia, johon Takala puuttuisi on se, millä tavalla takahuoneissa ja valvomoissa puhutaan ja millaisia asenteita työyhteisössä viljellään. Hänestä ei ole oikein käyttää rasistista kieltä, vaikka kuulemassa olisivat vain omat kollegat.
Keskuudessamme on taiteilija!
Vartijoituminen on universaali ilmiö. Kauppakeskusvartijat seuraavat meitä olimmepa ostoksilla Kuopiossa, Berliinissä tai Miamissa.
–Varmaan sellaisiakin yhteisöjä on maailmassa, jossa näin ei ole, mutta en ole koskaan elänyt sellaisessa, Takala sanoo.
Pilvi Takalan kollegat alkoivat hiljalleen ottaa selvää uudesta työntekijästä. Joku googlasi häntä nimellä, jota hän käytti työskennellessään, Johanna Takala. Lopulta toimistolle tuli yhteydenotto, jossa tiedusteltiin, onko pomoportaalla tiedossa, että yhdellä uusista vartijoista on myös taiteilijaminä.
Takala jutteli kaikkien kanssa kahden kesken. Osa oli ehtinyt hermostua siitä, mitä oikein on meneillään. Monelle se, että Takalan oikea henkilöllisyys oli piilotettu muilta, ei ollut sen kummempaa. Vartijan työssä kun joutuu usein tekemisiin tietojen kanssa jotka on salattu tai pitää salata.
Venetsiassa Takalan installaatioon kuljetaan valmistavan, taustoittavan tilan jälkeen ytimeen, jossa voi katsoa kolmekanavaista videota. Teoksen kuraattorina on toiminut Christina Li ja tilaajana sekä tuottajana Contemporary Art Finland, Frame.
Pilvi Takala toivoo, että hänen teoksensa käynnistää keskustelun sekä yleisesti että erityisesti turvallisuusalan sisällä. Liiallinen voimankäyttö ja rasistinen puhe ovat rankkoja aiheita ja asioita, joihin puuttuminen olisi koko yhteisön etu.
Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella siitä 23.4 kello 23.00 asti.