Kahden vuoden koronatauon jälkeen perheeseemme on jälleen ostettu kotisiivous. Miten siistiä on tulla kotiin, jonka eteisessä ei olekaan vastassa kurahousuista valuneet likalaikut ja nappulakenkien kuljettamat kumirouhekasat!
Naiset tekevät yhä suurimman osan kotitöistä, ja korona-aika on lisännyt epätasa-arvoa. Siivouspalvelun ostaminen tuottaa hyvinvointia paitsi minulle myös kansantaloudelle.
Siivouksen hehkuttaminen tuntuu silti siivottomalta leuhkimiselta! Kell’ keskiluokkainen onni on, se hiljaa siitä iloitkoon. Tai vähintään etuoikeutensa tiedostakoon.
Tiedostan, eli sillä siisti.
Onneni sijaan haluan keskittyä onnettomaan yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, joka näyttäytyy jo siinä, kenelle siivouksen ostaminen on mahdollista. Kotitalousvähennyskin hyödyttää eriarvoistavasti kahden tulonsaajaan perheitä. Vielä monimutkaisempi vyyhti on globaali eriarvoisuus.
En ole aina ollut hyväosainen siivouspalveluista maksava asiakas. Olen myös maahan muuttaneen siivoojan tytär.
Suomi haluaa lisää ulkomaisia työntekijöitä. Ulkomaalaisilla on kuitenkin suuria vaikeuksia saada koulutustaan vastaavaa työtä. Siivoustyö on maahan muuttaneiden yleisin työ. Vuonna 2014 ulkomaalaistaustaiset muodostivat noin kuusi prosenttia työllisistä, mutta 23 prosenttia siivoojista. Siivoojina työskentelevistä miehistä peräti 60 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia.
Siivoojina työskentelee tohtoreita, jopa suomalaisilla korkeakoulututkinnoilla. Joka viides korkeasti koulutetuista ulkomaalaistaustaisista työskentelee työntekijäammateissa, kuten siivoojina. Suomalaistaustaisilla luku on viisi prosenttia. Erityisen vaikeaa on afrikkalaistaustaisilla, joista peräti joka toinen on ylikoulutettu työhönsä.
Ylikoulutetut siivoojat ovat osoitus syrjinnästä, kiteyttää Tiina Ristikarin väitöskirjatutkimus.
Siivoustyö on usein sisääntulotyö. Ala, jolle voi työllistyä ilman kielitaitoa. Koska palkka ja työehdot ovat heikot, työtä tekevät ne, joilla ei ole vaihtoehtoja. Työvoimapulan takia alalle ei ole saatavuusharkintaa, eli EU:n ulkopuolelta tuleva työntekijä voi saada siivoustyön perusteella oleskeluluvan. Helsingin Sanomien selvitys paljasti, että monen siivousfirman liiketoimintamalli rakentuu hyväksikäytölle.
Toisaalta siivousala on positiivinen poikkeus: toisin kuin monilla aloilla, siivousalalla ulkomaalaistaustaisten yrittäjien tulot ovat jopa syntyperäistä väestöä suuremmat. Moni siivooja on myös ylpeä ammatistaan.
Liian pieni palkka asettaa etenkin perheestään erossa olevat siivoojat epäinhimilliseen asemaan. Perheenyhdistämisen tulorajat ovat niin korkeat, että suomalaisilla siivoojillakaan ei olisi niiden perusteella oikeutta perheeseensä, kuvaa Helsingin yliopiston sosiologian apulaisprofessori Lena Näre.
Tilanne on traaginen paitsi perheille, myös aivovuodon takia ammattilaisensa menettäville lähtömaille. Tuore esimerkki on hoitoalalta: filippiiniläisiä sairaanhoitajia halutaan palkata avustaviin tehtäviin Turun kotihoitoon.
Tämä on nykyajan kolonialismia, ovat monet poliitikot ja tutkijat tuominneet. Kolonialismi ei koskaan oikeastaan ole päättynyt, on todennut Oxfordin apulaisprofessori Simukai Chigudu.
Siivousalalla on siis rakenteellisia ongelmia. Mutta mikä on yksittäisen kotitalouden vastuu? Pyrin vastuullisuuteen valitsemalla yrityksen, jonka tuntihinta ei ole epäilyttävän halpa, vaan yli kannattavuusrajaksi katsotun 40 euroa tunnissa.
Onko siivoustyö kuitenkin maahan muuttaneelle parempi kuin ei työtä lainkaan?
Riittääkö meille yhteiskuntana, että ponnahdus koulutusta vastaavaan työhön ja keskiluokkaan vaatii sukupolven verran aikaa?
Kysymys on minulle myös henkilökohtainen. En ole aina ollut hyväosainen siivouspalveluista maksava asiakas. Olen myös maahan muuttaneen siivoojan tytär. Tai yksityisyrittäjän, joka ei löytänyt Suomessa kuin siivousalan töitä. Isä itse identifioitui siivousfirman toimitusjohtajaksi. Mitä nyt pienessä firmassa toimitusjohtaja hoiti kaikki yrityksen työt.
Aika on kiillottanut lapsuudenmuistojani, välähdyksiä espoolaisten kiinteistöjen siivouskeikoilta. Miten hassua oli seurata ruokakaupan roskakatoksessa vipeltävää rottaa. Miten jännittävää oli kulkea kauppakeskuksen lasihisseillä liikkeiden ollessa jo suljettuja.
Todellisuudessa lamavuodet siivousalan yrittäjänä olivat raskaita. Tyhjiä tiloja itsekseen siivoavalle työn kotouttava vaikutus jää ohueksi. Lopulta isä muutti pois Suomesta. Suomalaisesta puolisosta huolimatta yhteiskuntaan ei päässyt osaksi, eikä siivoustyö riittänyt elämiseen.
Riittääkö meille yhteiskuntana, että ponnahdus koulutusta vastaavaan työhön ja keskiluokkaan vaatii sukupolven verran aikaa? Ei vielä isä, mutta tytär. Tutkimustiedon valossa sekään ei aina riitä: maahan muuttaneiden lapset pärjäävät paremmin kuin itse maahan muuttaneet, mutta ero suomalaistaustaisiin on usein selvä.
Emme voi tyytyä odottamaan, että aika korjaa eriarvoisuuden. Syrjiviin ja eriarvoistaviin rakenteisiin on puututtava jo tänään. Odottavan aika on monesti liian pitkä myös ylikoulutetulle kansainväliselle osaajalle.
Shadia Rask
Kirjoittaja on THL:n tutkimuspäällikkö, joka yrittää siivota yhteiskunnallisia sotkuja tutkitun tiedon avulla.
Kolumnista voi keskustella 3.5. klo 23.00 saakka.