Pyhäjoelle ydinvoimalaa rakentava Fennovoima irtisanoi sopimuksensa venäläisen laitetoimittajan, valtionyhtiö Rosatomin tytäryhtiö RAOS Projectin kanssa vapun alla. Päätös vaikuttaa myös Fennovoiman pohjalaisiin osaomistajiin.
Pietarsaaren seudulla sijoituksia on tehty Katternö Kärnkraftin kautta, sen osuus projektin rahoituksesta on yli 30 miljoonaa euroa. Katternö Kärnkraftin toimitusjohtaja Andreas Rasmuksen mukaan on kuitenkin liian aikaista sanoa tarkasti, miten suuria hankkeen kaatumisen seuraukset ovat.
– Seuraamme, miten Fennovoima reagoi, ja millaisen kannan hallitus toimintaan ottaa. Toistaiseksi emme ole vielä tehneet mitään, Rasmus sanoo.
Toimitusjohtaja huomauttaa, että yhteistyö venäläisen Rosatomin kanssa on ollut ongelmien sävyttämää jo pitkään viivästysten ja toimitusongelmien vuoksi. Venäjän sota Ukrainassa oli viimeinen naula arkkuun.
Andreas Rasmus kuitenkin toivoo, että Fennovoiman venäläisten omistajien kanssa päästään sopimukseen jatkosta.
– Voimalahanke on ollut Katternö Kärnkraftille suuri ja tärkeä projekti. Siinä mielessä olisi sääli, jos se loppuisi.
Fennovoima järjesti aiemmin tänään tiedotustilaisuuden, jossa muun muassa todettiin, että Hanhikiven ydinvoimala-alue saattaa jäädä uinuvaan tilaan vuosikausiksi.