Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Äitienpäivään on valmistauduttu huolella – Elsa Veijolan mielestä kivointa on viedä äidille aamiainen vuoteeseen: "Ainakin banaania ja kahvia"

Kajaanin Kätönlahden päiväkodin Iisakit-esiopetusryhmä on askarrellut äitienpäiväksi lahjoja ja kortteja. Eskarilaisten mielestä äitienpäivän juhliminen on tärkeää.

Äitienpäivän valmisteluja päiväkodissa
  • Tiia Korhonen

Sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on monelle lapselle tärkeä juhlapäivä, johon valmistaudutaan huolella. Esimerkiksi Kajaanin Kätönlahden päiväkodissa äitienpäivään on valmistauduttu jo useita päiviä tekemällä itse lahjoja ja kortteja.

Äitienpäivä on mukava juhlapäivä, kertoo Iisakit-esiopetusryhmästä Ville Korhonen. Hän on askarrellut äidilleen kukan ja kortin, johon hän on piirtänyt äidistä kuvan ja kirjoittanut, miksi äiti on tärkeä.

– Äiti on kiva lukemaan iltasatua, Ville kertoo ja jatkaa, että hänen suosikkisatunsa on Myyrä ei saa unta.

Samassa eskariryhmässä Aleksi Tolonen solmii jo lahjapaketin nauhoja. Myös hän on sitä mieltä, että äitienpäivän juhliminen on tärkeää. Paketin sisällönkin voi jo paljastaa tässä vaiheessa.

– Siellä on kukka ja limpparia.

Elsa Veijola on saanut jo oman pakettinsa valmiiksi. Hän tietää heti, mikä on kivointa äitienpäivässä.

– Se, kun saa viedä äidille sänkyyn aamupalan, vien ainakin banaania ja kahvia.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.