Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Musica Kalevi Aho keskittyy nimikkosäveltäjänsä tuotantoon

Forssassa järjestettävä Musica Kalevi Aho festivaali täyttää tänä vuonna 5 vuotta. Tapahtuman pääesiintyjänä on Pori Sinfonietta.

Säveltäjä Kalevi Aho.
Forssan oma poika, paikkakunnalla syntynyt säveltäjä Kalevi Aho on aikaisemminkin tuonut musiikkiaan kotikaupunkiinsa. Kuva: Yle/Laila Kangas
  • Anne-Maria Niskanen
  • Eeva Hannula

Kamarimusiikkitapahtuma Musica Kalevi Aho palaa Forssaan parin vuoden tauon jälkeen. Tapahtuman ohjelmisto koostuu pääosin säveltäjä Kalevi Ahon musiikista ja mukana on peräti kolme kantaesitystä.

Pekka Haahti ja Sonja Fräki kantaesittävät Ahon kaksi laulua baritonille ja pianolle: Hauki ja naakka pohjautuu sekä A. Hellaakosken että P. Mustapään runoihin. Petri Kumela puolestaan kantaesittää Kitarasonaatin. Kolmas kantaesitys on Bachin- Ahon Sarabande ja koraali marimballe, josta vastaa Antti Ohenoja.

Festivaalilla urakoiva Kamus-kvartetin alttoviulisti Jussi Tuhkanen esittää avajaiskonsertissa Ahon harvemmin kuullun Solo XII – In memoriam EJR alttoviululle.

Tapahtuman pääesiintyjä on Pori Sinfonietta kapellimestarinaan forssalaistaustainen Tibor Bogányi. Festivaalin jazzillisesta annista vastaa puolestaan Reiska Laineen trio.

Festivaalin johtaja Alpo Suhonen sanoo, että tapahtuman esiintyjät ovat hyvin korkeatasoisia kuten myös tapahtuman musiikki.

– Varmasti ihan eurooppalaista ja maailman huippua. Kalevihan on myöskin maailman mittakaavassa todella arvostettu ja kysytty säveltäjä. Varmasti mielenkiintoinen tulee olemaan lauantaina Pori Sinfonietta, joka esittää pitkän, miksiköhän sitä nyt sanoisi, tarinan tai kokoelman Kalevi Ahon erilaisia sävellyksiä, jotka on sävelletty erilaisiin runoihin ja erilaisille instrumenteille.

Konserttipaikat ovat Villaforss ja Työväentalon musiikkisali. Musiikin lisäksi Villaforssissa on esillä Simo Ekholmin ja Juhani Perälän taidetta. Kaksipäiväinen festivaali järjestetään 17.–18.6.2022.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.