Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Uroksen Jyrki Hallikaisesta aloitettu rikostutkinta myös Sveitsissä – STT:n tietojen mukaan Hallikaisesta teki rikosilmoituksen sijoittaja, joka maksoi prosentin Uros-osuudesta 20 miljoonaa euroa

Schwyzin kantonin syyttäjäviranomaisen mukaan tutkinta on alkuvaiheessa.

Uroksen Oulun konttorin valokilpi Niittyarossa 1.10.2021
Teknologiayritys Uros asetettiin useiden velkojien vaatimuksesta konkurssiin kuluvan vuoden helmikuussa. Kuva: Risto Degerman / Yle
  • STT

Konkurssiin ajautuneen teknologiayhtiö Uroksen pääomistaja Jyrki Hallikainen on rikostutkinnan kohteena myös Sveitsissä.

Schwyzin kantonin syyttäjäviranomainen Patrick Bischoff vahvistaa STT:lle, että Hallikaisesta on käynnissä rikostutkinta, muttei kommentoi asiaa tarkemmin.

– Tutkinta on vielä aivan alkuvaiheessa. Muuta tietoa aikataulusta ei voida antaa, Bischoff kertoi.

STT:n tietojen mukaan Hallikaisesta on tehnyt rikosilmoituksen Sveitsissä asuva sijoittaja, jolle Hallikainen kauppasi kesällä 2020 pienen osuuden Uroksesta miljoonahintaan. Koska Bischoff ei kommentoi rikosepäilyä tarkemmin, STT ei ole pystynyt vahvistamaan, että rikosilmoitus ja tutkinta liittyvät toisiinsa. Rikosilmoitus on kuitenkin tehty samalle osastolle, jolla Bischoff työskentelee ja joka käsittelee muun muassa talousrikoksia.

STT kertoi viime kuussa, että Hallikainen myi pieniä palasia Uroksesta miljoonilla euroilla ennen yhtiön kulissien romahtamista. STT:n tietojen mukaan rikosilmoitus koskee kaupoista suurinta, kun Hallikainen kesällä 2020 myi Sveitsissä asuvalle hyvin varakkaalle sijoittajalle Uroksesta noin prosentin osuuden noin 20 miljoonalla eurolla. Myyntihinta tarkoittaa sitä, että Hallikainen määritteli tuolloin yhtiönsä arvoksi noin kaksi miljardia euroa.

STT ei tavoittanut Hallikaista kommentoimaan asiaa.

Pesänselvittäjä pohtii pakkokeinoja Hallikaiselle

Kuluvan vuoden helmikuussa Uros asetettiin useiden velkojien vaatimuksesta konkurssiin. Käräjäoikeuden mukaan Uroksella oli tuolloin velkoja ainakin lähes 13,5 miljoonaa euroa ja kassavaroja noin 14 000 euroa.

Myös konkurssiasian eteneminen on takunnut. Hallikainen ei allekirjoittanut konkurssipesän pesäselvitystä alkuperäisessä määräajassa, minkä takia takarajaa sille on jatkettu kesäkuun puoliväliin asti.

Pesäluettelo on yhtiön edustajan ilmoitus siitä, mitä varoja ja velkoja hänen tietonsa mukaan yhtiöllä on konkurssihetkellä ollut. Pesänselvittäjä Sami Uoti sanoo, että tilanne on poikkeuksellinen.

Hallikaisella on Suomessa asiamiehet, joiden kanssa keskustelut ovat Uotin mukaan sujuneet aivan hyvin.

– Mutta miten sanoisin tämän kohteliaasti, Hallikaiselta saatu palaute on ollut hyvin vähäistä, jos sitäkään.

Uoti pohtii myös mahdollisia pakkokeinoja, joita konkurssilain mukaan velvollisuuksiaan laiminlyövään velalliseen voidaan kohdistaa.

– Ensisijaisena (konkurssilaissa) on uhkasakko, sitten voidaan vaatia matkustuskieltoa ja myös vangitsemista.

Suomessa petostutkinta jatkuu

Suomessa Hallikaista ja hänen kanssaan Uroksen vuonna 2011 perustanutta Tommi Uharia epäillään törkeästä avustuspetoksesta Uroksen toiminnassa. Uhari jätti Uroksen joitakin vuosia sitten.

Tutkinnan vuoksi heidän omaisuuttaan on määrätty yhteisvastuullisesti vakuustakavarikkoon yli kuuden miljoonan euron edestä. Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Heikkinen kertoi STT:lle, että esitutkinta on vielä kesken ja vakuustakavarikkoon tullaan hakemaan jatkoaikaa.

Avustuspetostutkinta liittyy Business Finlandin eli silloisen Tekesin vuosina 2011-2013 Urokselle antamiin miljoonien eurojen tuotekehityslainoihin ja avustuksiin. Business Finlandin mukaan Uros salasi rahoittajalta sopimukset, joilla rahoitetuissa projekteissa kehitettävät tai aikaansaadut tulokset myytiin ja luovutettiin luxemburgilaiselle tytäryhtiölle.

Lue lisää:

Kaleva: Uroksen omistaja Jyrki Hallikainen ei ole vahvistanut pesäluetteloa – viivästystä konkurssikäsittelyyn luvassa, pakkokeinotkin mahdollisia

Teknologiayhtiön Uroksen konkurssipäätöksestä ei valitettu oikeuteen ajallaan – seuraavaksi selvitetään riittävätkö yhtiön varat edes konkurssiin

Uros asetettiin konkurssiin, mitä voitokkaista bisneksistä kertoneelle yhtiölle nyt tapahtuu? Viisi kysymystä ja vastausta